Bits and pieces of life in London

Jälleen on aika raportoida Lontoon arkea ja elämää. :) Huomioita ja juttuja onkin taas kertynyt jonkin verran, joten tekstiä ja kerrottavaa riittää. Joka päivähän täällä ei mitään ihmeellistä tapahdu, arkeahan täälläkin vain eletään niin kuin kaikkialla. Minulle elämä on välillä puoliksi arkea ja puoliksi turistina olemista. En ole vielä oikein hahmottanut kumpaa enemmän ja kumpaa vähemmän. Luotan kuitenkin siihen, että ajan kanssa kaikki kyllä selviää ja järjestyy - niin kuin aina. :)

Turisteista päästäänkin asiaan eli siihen, että viikonloppuisin todella huomaa Lontoon olevan turistikaupunki. Keskusta täyttyy suurista ihmislaumoista ja kartan kanssa kulkevista uteliaista tyypeistä. Kielten sekamelska on kattava - niin kuin Lontoossa muutekin, koska kaupunki on eri kansallisuuksien sulatusuuni - ja ainakin ruotsia, italiaa, espanjaa ja ranskaa olen saanut kuulla ihan kiitettävästi. Suomeakin kantautuu välillä korviini ja aina se tuntuu yhtä oudolta. Varsinaisesti en nimittäin ole muihin suomalaisiin törmännyt, vaikka heitä Lontoossa pitäisi sankoin joukoin olla. Keväämmällä ajattelin piipahtaa Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa, jos suomen kieltä, korvapuustia ja saunaa tulee oikein kova ikävä. :)

Palatakseni takaisin turisteihin heitä on siis kaikkialla ja keskustan suuret kadut, kuten Regent Street ja Oxford Street täyttyvät heistä. Myös British Museumin, Buckinghamin palatsin ja Trafalgarin seutu on turistien kansoittamaa. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä mainitsemani kohteet ovat Lontoon suosituimpia turistinähtävyyksiä ja jos täällä on vain viikonloppumatkalla, juuri nuo paikat halutaan yleensä nähdä. On jännittävää tajuta, että Lontoo on todellakin turistikaupunki ja elää sellaisessa paikassa normaalia arkielämää. En koe tällä hetkellä olevani paikallinen, mutten turistikaan, joten olen jotain siltä väliltä. Ainakin keskustassa tungeksivat turistilaumat ärsyttivät eilen niin paljon, että suunnistin kohti National Potrait Gallerya Trafalgarilla sivukatuja pitkin. Toisaalta taas kuljen itsekin kartan kanssa kaikkialla (tosin en välttämättä katso sitä, mutta se on aina mukana) ja pysähdyn kameran kanssa ottamaan kuvia Kaksijakoinen on maailmankuvani ja arkeni täällä Lontoossa. :)

Perjantaina ei ohjelmassa ollut mitään ihmeellistä luennolta selvittyäni - oli muuten outoa olla perjantaina luennolla, sillä Helsingissä meillä ei perjantaisin normaalisti ole luentoja. Tarkoituksenani oli mennä National Galleryyn tai leffaan, mutten flunssan vuoksi jaksanut totetuttaa kumpaakaan aikomustani, vaan suunnistin kotia kohti. En kuitenkaan kävellyt asuntolalle suorinta reittiä, vaan kiertelin Covent Garddenin ja Sohon kautta. Covent Gardenista löytyi ihana markkina-alue, katettu piazzan tapainen kauppapaikka täynnä pieniä putiikkeja. Piipahdin Lushin kosmetiikkamyymälässä ja ostin tehokkaanoloista käsivoidetta, sillä jostain syystä kädet kuivuvat täällä todella paljon (En käsitä miksi, kun ei ole edes pakkasta!?). Kiitos vain vinkistä ja suosittelusta Veera! <3 Covent Gardenista matka jatkui kohti Sohoa, joka on boheemimpaa aluetta ja täynnä etnisiä kauppoja sekä ravintoloita. Sohossa on myös suhteellisen pieni, mutta näkyvä Chinatown, joka oli oikein viehättävä ja erottui edukseen Lontoon vilinässä värikkyydellään ja itämaisilla koristuksillaan. Lauantaina puolestaan kuljin Sohon perinteisellä punaisten lyhtyjen alueella, siellä seksiliikkeitä oli vieri vieressä. Katu, jota kuljin ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Pariisin Pigalleen tai Hampurin Reeperbahniin (ensimmäisen tiedän, toisen voin kuvitella), vaan toi pikemminkin mieleen Kallion. Hymyilytti kovasti ohi mennessäni. :)

Lontoossa liikkumisen ihana ja hauska puoli on se, että aina oppii jotain uutta. Olen alkanut liikkua täällä karttaan katsomatta vain oikeaan suuntaan kulkien, jolloin löytää hauskoja katuja ja paikkoja ilman kartan sitovuutta. Näin siis löysin Sohosta esimerkiksi suloisen St. Patrickin katolisen kirkon, joka on aivan Oxford Streetin tuntumassa, mutta silti piilossa liikenteen hälyltä. Vastaavaa tapahtuu myös tutuilla paikoilla, joissa yhtäkkiä huomaa jotain ihan uutta. Esimerkiksi lähiostariltani löytyi ihana ja suhteellisen edullinen sisustuskauppa (äidille vain tiedoksi :D). ja Regent Streetia kulkiessani silmiini osui valtavan kokoinen lelukauppa Hamley's, jossa oli sitten eilen ihan pakko käydä. Se oli suurin lelukauppa, jonka olen ikinä nähnyt ja lapsille varmasti mahtava ja vaikuttava elämys. Seitsemän kerrosta täynnä leuluja, naurua ja iloista tunnelmaa. Minäkin aikuisena kuljin siellä ja vain iloitsin siitä, että sain nähdä ja kokea paikan, jossa ilo ja riemu ovat pääasioita. Lapset ovat ihania otuksia, sillä heille kaikki on aina niin ainutlaatuista ja pienetkin asiat suuria. Niinpä lasten riemu lelukaupassa oli jotain aivan mahtavaa koettavaa ja poistuessani tuosta 250 vuotta vanhasta arvokkaasta liikkeestä tunsin oloni jotenkin virkistyneeksi ja riemulliseksi. Lapsenmielisyys on ilmeisestikin avain pitkään ikään. Elämä on liian lyhyt suremiseen, vaan siitä täytyy iloita niin kuin vain lapset osaavat tehdä. Huhuhuh, olipas vuodatus, mutta totta joka sana. :)

Mitäpäs muuta... Ai niin, muutamia sekalaisia, mutta hauskoja huomioita. Ensinnäkin muutama sana muodista. En osaa sanoa, ovatko lontoolaiset muotitietoisia tai seuraavatko he muotia, mutta yleisvaikutelmani on, että ihmiset pukeutuvat täällä hyvin ja siististi. Tuulipukuja ja verkkareita ei juuri näy muuta kuin lenkkeilijöillä ja ihmisten pukeutuminen on asiallista. Toisaalta se ei kuitenkaan ole jäykkää, vaan huoletonta ja casualia omaa persoonaa kuitenkaan unohtamatta. Eilen näin National Potrait Galleryssa (museo, jossa esillä muotokuvia Britannian historian varrelta ja oikein hyvä kokemus, kannattaa vierailla + se on ilmainen) esimerkiksi tytön, joka oli jotain punkkarin ja rokkarin väliltä. Hänellä oli ihan oma tyylinsä ja se sopi tänne oikein hyvin. Oma lukunsa on ihan kokonaan erilaiset etniset vaatteet, joita täällä näkee. On ihan luonnollista nähdä intialaisnainen salwar kameez -asussa (löysät housut ja puolipitkä tunika), sikhimies turbaanissa, arabialainen kaftaanissa, musliminainen hunnutettuna tai afrikkalainen värikkäissä ja kirkaskuvioisissa vaatteissa. Pahoittelen edellisen listan steretypioita, mutta käsitätte varman idean, että täällä (niin kuin Suomessakin) ihmiset pitävät pukeutumisellaan yllä omaa identiteettiään. Lontoossa vain huomaa erilaisuuden ja monikansallisuuden kirjon monipuolisemmin kuin Suomessa.

Itse olen jatkanut pukeutumisessani samaa linjaa kuin Suomessa, enkä ole muuttanut sitä juurikaan. Siistit vaatteet kaikkialla ja hyvin menee. :) Samoin kuin Suomessa ihmiset osaavat muodista huolimatta kuitenkin pukeutua myös sään mukaan ja hatut, hanskat, saappaat ja huivit kuuluvat täkälaiseen talvivarustukseen siinä missä Suomen pakkasissakin. Toisaalta ylilyöntejä ja alipukeutumistakin esiintyy, sillä mielestäni +1 asteen lämpötilassa ei tarvitse peittää puolta kasvoista paksulla villahuivilla tai vastaavasti kulkea ilman hanskoja ja kunnon takkia. Pyöräilijät ovat ehkä kaikkein parhaiten sään mukaisesti pukeutuvia, sillä he polkevat täällä satoi tai paistoi. Sateenvarjo muuten kuuluu kanssa vakiovarustukseen, sillä sadetta ja pilvisiä päiviä kyllä riittää. :)

Vielä yksi huomio muodista ennen muita aiheita, nimittäin shortsit miehillä tammikuussa. En tiedä, mikä tämä juttu on, mutta olen jo useaan otteeseen törmännyt kaupungilla liikkuessani miehiin, joilla on polveen asti yltävät shortsit jalassa villahousujen, säärystimien tai pitkien alushousujen päällä. En käsitä, mikä idea tässä on, koska shortsit tammikuussa on jotain käsittämätöntä ja villahousujen ym. kanssa ne vain näyttävät rumilta. Ehkä tämä on joku variaatio kiltistä tai jotakin. Katsotaan, selviääkö mysteeri talven aikana. :)

Pukeutumisesta seuraavaan tärkeään teemaan (ihan kuin naistenlehdissä :D) eli ruokaan. Englantilainen keittiö on jonkin verran tullut tutuksi asuntolan ruokalan kautta ja siitä voi sanoa muutamia huomioita (jotka ehkä ovat tuttuja teille jo entuudestaan). Tässä tulee: keitetyt kasvikset kuuluvat asiaan mutteivat onneksi ole ainakaan täällä ylikypsiä ja vetisiä; pavut ovat osa aterioita aamiaisella, lounalla ja illalisella (Miksi? Sitä en tiedä.); teetä on kaikkialla ja sille on omia kauppojakin; terveyteen on alettu kiinnittää enemmän huomiota, mutta yhä edelleen suklaa on halvempaa kuin hedelmät; kaupasta saa jopa ruisleipää (Realin tapaista tai sekaleipää) ja näkkäriä (Ryvita!); skonssit ovat taivaallisia, mutta lihottavia. Tässäpä tämä tällä kertaa, ruoasta saatte taatusti kuulla lisää vielä jatkossakin, sillä onhan se elämän kantavia voimia. :)

Sitten julkkiksiin. :) Heitä pitäisi Lontoossa olla paljon, mutten ainakaan toistaiseksi ole nähnyt yhtäkään. Rikkaita ja kuuluisia vilisee tässä metropolissa, mutta he asuvat joko Kensingtonissa tai Knightsbridgessä tai ovat vain käymässä, jolloin heihin törmäisi varmasti parhaiten Ritzissä, Waldorfissa ja Savoyssa (hienoja hotelleja täällä). Onneksi on sentään teatteri, jossa heitä pääsee katsomaan livenä. Varasin itselleni helmikuulle lipun The Misanthrope -näytelmään, jossa esiintyvät mm. Damian Lewis (mm. Life, Band of Brothers <3) ja Kiera Knightley (mm. POTC-leffat). Lisäksi halutessaan voisi nähdä Sir Ian McKllenin (mm. LOTR-leffat), Rupert Friendin (mm. Young Victoria), Gemma Artertonin (viimeisin Bond-leffa) ja Jonathan Prycen (mm. Evita, POTC-leffat). Kaikki edellä mainitut esiintyvät tällä hetkellä jossakin West Endin näytelmässä. Rikkaista taas sen verran, että heitä näkee merkkiliikkeissä merkkivaatteineen - ja käsilaukkuineen. Lisäksi eilen West Endissä liikennevaloissa tuli vastaan ihkaoikea valkoinen limusiinii, jonka avonaisesta ikkunasta näkyi, että juhlat kera shappanjan olivat siellä käynnissä. Olo oli oikein kosmopoliitti sen jälkeen. :)

Muutama sana vielä ja siiten tämä romaani loppuu tältä erää. :) Ensinnäkin törmäsin eilen seinänaapuriini, joka on brittiläinen Max. Vaihdoimme vain muutaman sanan, mutta on mukavaa tutustua ihmisiin, jotka asuvat kanssani täällä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... :)Toisekseen on pakko kertoa hauska juttu, jonka kuulin eilen kaupungilla. Olin liikennevaloissa West Endissä odottamassa kadun ylittämistä ja viereeni pysähtyi kaksi nuorta poikaa (ehkä 18-vuotiaita, apua kun olen vanha! :D), jotka juttelivat kovasti keskenään. En kuunnellut niinkään sitä, mitä he sanoivat, vaan sitä millä tavalla he puhuivat. Se oli kuin jostain leffan käsikirjoituksesta! Slangia, venytettyjä sanoja ja kielellistä vääntöä. Joka lause päättyi venytettyyn man-ilmaisuun. Siis tyyliin: " No that's not true, man. Are you OK, man? I dunno what you're sayin', man." Ihan mahtavaa. :) Nauratti kovasti ja ajattelin vain, ettei kukaan oikeasti voi puhua tuolla tavoin. Näköjään olin väärässä, niin kuin varmasti tulen huomaamaan monen muunkin asian suhteen. :)

Nyt riiittää tältä päivältä. Suunnitelmissa vieläkin rauhallista meininkiä eli ruokaa, lepoa, teetä ja niistelyä flunssan taltuttamiseksi. Iltapäivällä ehkäpä myös kävely London Bridgelle, koska aurinko paistaa. Katsellaan, katsellaan... :) Kuulemisiin siis myöhemmin. See you and take care! <3