Moiks murut! :) Lupausteni mukaisesti kirjoitan taas viikonmittaiset kuulumiset tänne muistiin itselleni, teille ja jälkipolvien iloksi. :D Kuinka nopeasti aika kuluukaaan! Viikko vierähti kuin siivillä ja olen ollut täällä jo kohta kolme kuukautta. Yli puolet ajasta on jo kulunut eikä tunnu ollenkaan siltä. Miksi aika menee niin nopeasti? Toisaalta muutos on hyvästä, sillä pitkään paikallaan pysyminen saa minut levottomaksi. :) Silti juoksevat päivät, viikot ja jopa kuukaudet jaksavat aina vain hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, vai kuinka se ihana lastenlaulu nyt menikään. ;) No, mutta... Filosofia niinkseen ja niihin kuulumisiin.
Jälleen kerran on todettava, että vaikka viikko on kulunut todella nopeasti, en ole saanut paljon mitään järkevää aikaiseksi. Kouluhommat olen suosiolla jättänyt pääsiäisen jälkeiseen aikaan ja ottanut viime aikoina rennosti ja vain keskittynyt olemaan ja nauttimaan Lontoosta. Ehkä tämä johtuu parista kiireisestä viime vuodesta, jotka olivat ihania, hauskoja ja mahtavia - mutta vaativat myös veronsa. Nyt kun olen ollut muutaman kuukauden poissa tutusta ja turvallisesta oravanpyörästä, olen ehtinyt ottaa aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Se on ollut paitsi tarpeen, myös mukavaa vaihtelua. Olen syönyt, nukkunut, lukenut paljon romaaneja, katsellut elokuvia, kävellyt mielettömiä matkoja ja vain nauttinut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, jota Lontoolla on minulle tarjota. Vaikka välillä onkin ikävä tuttuja asioita ja olen ollut sekaisin omien ajatusteni, haaveideni ja tulevaisuudensuunnitelmieni kanssa nyt, kun opiskelijaelämä lähenee loppuaan, on kuitenkin tehnyt tavattoman hyvää olla täällä poissa kaikesta tutusta ja yrittää etsiä itseään keskellä vierasta kulttuuria, kieltä ja outoja asioita ja ihmisiä.
Sanotaan, että etäämmällä osaa nähdä paremmin lähelle ja se pitää kyllä paikkansa. Oma etääntymiseni Suomesta ja kaikista rakkaista ihmisistä on anatanut minulle perspektiiviä tajuta, kuinka siunattu olen ja kuinka etuoikeutettu kaiken elämäni suhteen. Minulla on ihana perhe, maailman parhaat ystävät, terveyttä, lahjakkuutta ja elämäniloa. Olen saanut nähdä, kokea ja elää asioita, jotka kaikille ihmisille eivät todellakaan ole mahdollisia. Täällä ollessani olen tajunnut, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat ja kuinka paljon hyvää rakkaassa kotimaassamme onkaan, vaikka sen pienuus ja maantieteellinen sijainti pohjoisessa ilmanalassa ahdistavatkin minua. Suomi ja siellä olevat rakkaat ihmiset ovat minulle koti, missä ja minne elämä ikinä minua kuljettaakin. Se on hyvä tunne ja on hienoa tietää olevansa suomalainen. Olipas paatoksellista, mutta halusin pukea sanoiksi tällaiset tuntemukseni, joita minulla on viime aikoina ollut. Ehkä se kuuluu tähän etsikkoaikaan, jota elän tällä hetkellä. Tai ehkä kyse on aikuistumisesta. En tiedä, mutta viime aikoina olen mittinyt paljon asioita tulevaisuuden suhteen ja ottanut rauhallisemmin. Ei stressiä, vaan hiljaista pohdintaa ja kysymyksiä sekä kokemuksia, joiden avulla yritän selvittää kuka oikein on Laura ja mikä on hänen tehtävänsä tässä maailmassa. Vastauksia en ole vielä saanut, mutta kaikki aikanaan. Asioilla on yleensä tapana järjestyä ja siksi en ole enää ottanut avoimesta tulevaisuudesta kovia paineita.
Sen sijaan olen lomaillut täysillä ja iloinnut elämästäni täällä Lontoossa. Turistivaihde otetaan käyttöön muutaman kerran viikossa ja silloin käyn tutustumassa nähtävyyksiin ja ihailemassa Lontoon monipuolista tarjontaa niin kuttuurin kuin kaiken muunkin suhteen. Viime viikolla turisteiluni kohteena oli National Army Museum, jossa siis nimensä mukaisesti kerrottiin ja esiteltiin Brittien armeijan historiaa. Museo oli oikein (ja yllättävänkin) mielenkiintoinen sekä todella informatiivinen. Sodankäynnin esittely aloitettiin jo keskiajalta ja jatkui nykyaikaan saakka - en tosin päässyt itse kuin toisen maailmansodan loppuun, koska museo oli menossa kiinni. Tästä huolimatta sain oikein laajan käsityksen brittiläisestä sodankäynnistä ja armeijan eri vaiheista. Etenkin Waterloon taistelu sekä sodat Amerikan siirtokunnissa - Yhdysvaltojen itsenäistymisen aikoihin, 1770-luvulla - jäivät mieleeni. Museon ehdoton kohokohta olivat monenkirjavat vahanuket, jotka elävöittivät näyttelyä. Sotilaat kautta aikojen tulivat hyvin tutuiksi elävien vahahahmojen avulla ja toivat näyttelyn kirjaimellisesti henkiin. Tämä oli ehdoton plussa samoin kuin ilmainen sisäänpääsy. Nyt on Britannian sotahistoria sitten ainakin joten kuten hallussa - ainakin olen huomattavasti viisaampi kuin ennen ja osaa arvostaa armeijaa uudella tavalla, palkkasotilaan arki kun ei ole historiassa - eikä varmaan nykyisinkään - mitään suurinta herkkua ollut (huono palkka, surkeat elinolosuhteet ja lyhyt elinajan odote ainakin historiassa).
Muuten viime viikko kului oikeastaan vain leppoisasti ollessa, tosin sunnuntaina poikkesin pitkän kävelylenkkini lomassa suklaafestivaaleilla Thamesin rannassa. Se oli tosin hiukan pettymys, koska oli vain pinellä alueella ja niin täynnä ihmisiä, etten mahtunut suklaata juuri ihailemaan maistamisesta puhumattakaan. Niinpä jätin suklaan taakseni - Fazerin sinistähän ei sitä paitsi voita mikään :D - ja suuntasin kohti yliopistoani, jossa sen kamarikuoro esitti kevätkonserttinsa kappelissamme sunnuntai-iltapäivänä. Musiikki oli ihanaa ja todella kaunista. Olen vähitellen alkanut tykästyä klassiseen musiikkiin aiempaa enemmän ja ajattelin mennä täällä johonkin klassiseen konserttiin jossain vaiheessa. Musiikki on kyllä Taivaan lahja ihmisille, sillä se herättää tunteita, lohduttaa, ilahduttaa ja kaunistaa arkea ja juhlaa aina ja kaikkialla. Ja mikä parasta yhdistää ihmisiä kulttuurista, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Ihanaa ja ajatonta on musiikki. <3 Tässä yhteydessä osoitan myös syvän kunnioitukseni kaikille, joita musikaalisuuden lahjoilla on siunattu - minua, kun ei ole erityisemmin. Saan kuitenkin nauttia muiden kyvyistä ja taidoista ja siinä on iloa riittämiin. :)
Tämän viikon aloitti eilinen vierailu Oxfordiin. Olen ollut nämä pari kuukautta niin tiivisti Lontoossa - ja vielä tarkemmin Lontoon keskustassa - että piipahdus suurkaupungin ulkopuolella oli oikein virkistävä. Oxford on oikein suloinen ja idyllinen pikkukaupunki, ja vaikka satoi vettä ja kaupunki oli täynnä turisteja (ei tosin tungokseksi asti), se ei menoa haitannut. Oxford sijaitsee noin 80 kilmoteriä Lontoosta länsiluoteeseen (Wikipedian ilmaus :D) ja on siis kuuluisa yliopistoistaan, joita kaupungissa riittää. Yliopistojen lisäksi Oxford viehättää ja kiinnostaa historiallaan sekä arkkitehtuurillaan, sillä harmaakiviset rakennukset palauttavat mieliin sekä keskiajan että renessanssin kuin myös myöhemmän Britannian historian. Talot olivat herttaisia ja yliopistojen monet kuuluisat rakennukset komeaa katseltavaa. En aluksi oikein tiennyt, mitä Oxfordissa tehdä, mutta kun sain kartan käteeni, turisteilu luonnistui oikein mukavasti. Minun piti kuluttaa aikaani museoissa, mutta ne olivat kiinni maanantaisin, joten tämä suunnitelma ei onnistunut. En ollut lainkaan ajatellut, että museot voisivat olla suljettuja joinain päivinä, sillä Lontoossa ne ovat aina (lähestulkoon kirjaimellisesti!) auki. Niinpä siis kulutin nelisen tuntia - aika, jonka kaupungissa vietin - sen vanhaa keskustaa ja komeita rakennuksia ihailen. Piipahdun myös Christ Church Universityssa, joka on Oxfordin yliopistoista suurimpia. Sen rakennuttamisen aloitti aikoinaan kardinali Wolsey 1500-luvun alussa ja hänen pudottuaan Henrik VIII:n suosiosta, Henrik itse jatkoi yliopiston organisointia. Rakennukset ovat komeita ja jykeviä - jotenkin englantilaisia kaikessa jäykkyydessään ja mahtipontisuudessaan - mutteivat kalseita tai liian koristeellisia. Kuuluisin kaikista yliopiston tiloista on ehkä ruokasali, jossa opiskelijat (heitä on 550 ja he asuvat yliopiston rakennuksissa) syövät päivittäin. Salissa on kuvattu kahden ensimmäisen Harry Potter -elokuvan Tylypahkan ruokasalikohtaukset ja fiilis oli siellä siten oikein kotoisa, vaikka kynttilät eivät leijuneetkaan ilmassa ja mustia kaapuja ei näkynyt. :)
Christ Churchin lisäksi Oxford tuli tutuksi metodismin osalta, koska John Wesley (metodismin perustajahahmo) opiskeli ja vaikutti siellä 1700-luvulla. En tosin tiennyt tätä teologisesti tärkeää tietoa ennen kuin vahingossa eksyin metodistikirkkoon, jossa Oxfordin protestanttinen historia sai uusia ulottuvuuksia. Kotiinviemisiksi matkalta tarttui mukaan perinteikäs Oxford University -huppari sekä paljon mukavia mielikuvia herttaisesta yliopistokaupungista. Matka Oxfordiin ja takaisin muuten taittui mukavasti kaksikerrosbussilla (noin 1h 45 min/suunta), jonka yläkerran etupenkistä oli komeat näkymät pitkin matkaa. Maaseutu oli kaunista, vaikka tienpientareilla näkyikin roskaa, ja melkein hihkuin riemusta nähdessäni lampaita, hevosia ja lehmiä moottoritien varressa laitumilla. Luontoa on nimittäin aika ajoin kova ikävä Lontoon kivierämaassa, vaikka puistot toki auttavatkin asiaa. Oxfordin retkeni oli siis oikein mukava ja onnistunut - eikä hinnalla pilattu, sillä menopaluumatkani sinne maksoi hurjat £2,50, kun ostin lippuni hyvissä ajoin tarjouksesta netissä - mutta oli silti ihanaa ja kotoisaa palata takaisin Lontoon hyörinään ja ihmispaljouteen. Taidan olla sielultani kaupunkilainen, vaikka maalla ja pikkukaupungeissa onkin hauska aina poiketa aika ajoin. :) Suunnitelmissa on vielä käydä samanlaiset retket Bathissa, Cambridgessa ja Canterburyssa keväämällä. Niitä siis odotellesssa... :)
Muuten olen viettänyt aika hiljaiseloa kaiken suhteen ja vain olla möllöttänyt. Se on ollut oikein rentouttavaa, kun on saanut vain olla ajatuksineen ja tuntemuksineen. Tällä hetkellä olo onkin oikein auvoisa ja tyytyväinen. Suuri vaikutus tähän on varmasti keväällä, joka täällä etenee kovaa vauhtia. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanutkin kukat kukkivat jo, puihin tulee lehtiä koko ajan ja kirsikkapuut (?) (vaalenpunaiset kukat omenapuun tapaisissa puissa - hortonomia ei ole alaani :D) kukkivat täyttä päätä. Olen kävellyt paljon ja nauttinut puistoista ja kevätsäästä täysin rinnoin - vaikka sataisikin katamalla vettä, kuten tänään. Puistoissa on rauhallista ja tunnelmallista sekä mukava katsella lintuja, joita niissä riittää. Viime aikoina termi "kevättä ilmassa" on saanut todisteita lintujen kosiokäyttäytymisestä, sillä useammin kuin kerran olen nähnyt pulu-urosten pörhistelevän sulkiaan ja kosiskelevan naaraita, jotka juoksevat heitä karkuun. Kevät on rakkauden aikaa sanotaan ja ainakin lintujen kohdalla sen voi havaita todellisuudessa. :)
Muuta kummallista ei sitten olekaan tapahtanut. Siksipä onkin aika lopettaa tältä kerralta ja päättää tämä teksti iloisin mielin ja hyvään oloon. Koti-ikävä ei vaivaa, omat rakkaat ihmiset ovat ajatuksissa lähellä jatkuvasti, olen saanut olla terve ja nähdä paljon asioita sekä vain rentoutua. Voisiko enempää pyytää? Työpaikasta en ole stressanut, kuten en myöskään opiskelusta, vaan jättänyt kaiken ensi viikoon ja keskittynyt nyt vain nauttimaan tulevasta pääsiäisestä - jonka muuten vietän rauhaisasti täällä asuntolassa. Monet opiskelijat ovat ilmeisesti lähteneet pääsiäisloman viettoon jonnekin, koska täällä on tavallista hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Viime viikolla tosin tuli taas kerran palohälytys - tällä kertaaa keskellä iltapäivää - ja meidät kaikki evakuoitiin talon ulkopuolelle. Väärä hälytys taisi kuitenkin olla jälleen kyseessä, koska palokuntaa ei näkynyt ja noin kymmenen minuutin ulkona seisoskelun jälkeen pääsimme takaisin sisälle.
Tällaista eloa ja arkea siis Lontoossa. Laitan tänne pian taas valokuvia ja kirjoittelen lisää kuulumisia ensi viikolla, kunhan pääsiäisestä päästään. :) Siihen asti: love you, take care and thousands of hugs & kisses to everybody! <3<3<3
tiistai 30. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Posh, Sporty and Scary - Spices of London
Heissansaa ihmiset! :) Jälleen on vuorossa Lontoon kuulumisia. Viikko vierähti taas yllättäen nopeasti, vaikken edes tehnyt mitään sen ihmeempiä. On se vain kummalista, kuinka aika kuluu, vaikei tekisi yhtään mitään tai saisi mitään aikaiseksi. :) Mutta kyllä laiskottelukin on aina välillä hyvästä ja Lontoossa ei ikinä ole tylsää, vaikka ottaisi vähän rennommin eikä ahertaisi joka päivä. :D Mutta sitten niihin kuulumisiin...
Viikko sitten tiistaina otin turistivaihteen taas käyttöön ja lähdin Thamesin toiselle rannalle tutustumaan Imperial War Museumiin. Sekin oli ilmainen niin kuin monet muutkin museot täällä ja todellakin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kyseessä siis on museo, joka käsittelee Britannian (ja maailman) sotahistoriaa I maailmansodan, II maailmansodan ja niiden jälkeisten konfliktien verran. Eritysiosionsa museossa oli holokaustille sekä vaihtuville näyttelyille, joista etenkin II maailmansodan ajan lapsien kohtalot olivat minusta kiinnostavia. En nimittäin ollut tiennytkään, että Britanniasta on lähetetty lapsia Yhdysvaltoihin turvaan sodan tieltä, ja opin lisäksi paljon muitakin kiinnostavia juttuja. Britanniaahan siis ilmapommitettiin sodan alkuvaiheissa ja oli oikeastaan aika ihme, etteivät saksalaiset onnistuneet Britanniaa valloittamaan. Museossa pääsin kokemaan pommitusten reknstruktion "The Blitz Experiencessa" samoin kuin piipahtamaan I maailmansodan juoksuhaudoissa, kun asemasota oli tiiviimmillään. Holokausti-osiossa puolestaan tuli itku ja salaista palvelua (MI-5 & MI-6) esittelevän näyttelyyn varoitukset vakoilijaelämän epä-jamesbondimaisuudesta puolestaan naurattivat. Tätäkin museota voin suositella kaikille tuleville Lontoon matkaajille lämmöllä, jos sotahistoria yhtään kinnostaa. Itse en ollut lainkaan kiinnostunut aseista, varusteista ym., joita näyttelyssä oli esillä, vaan pikemminkin sodan ihmiskohtaloista ja kotirintamasta, joita siellä esiteltiin kattavasti. Lisäksi oli hauskaa nähdä sota-ajan välineistöä, joista etenkin Punaisen Ristin auto ja I maailmansodan aikainen kaksikerrosbussi jäivät elävästi mieleeni. Ei voi sanoa, että sota olisi kiva asia, mutta maailmansotien tapauksessa ainakin erittäin mielenkiintoinen se on ollut ja on ilmeisesti edelleen, koska kävijöitä museossa riitti.
Tiistai-iltapäivänä oli vuorossa ei ehkä kevään kohokohta, muta yksi hienoimmista ja hauskimmista hetkistä, kun menin The Ritz -hotelliin nauttimaan iltapäiväteetä eli Traditional Afternoon Tean. The Ritz on siis hyvin kuuluisa viiden tähden hotelli Piccadillyn varrella ja siellä nautittu iltapäivätee on yksi menneen maailman traditio ja nykyisin varsin suosittu sekä turistien että paikallisten keskuudessa, kun teetä halutaan nauttia oikein pitkän kaavan mukaan. Jos aikoo nauttia iltapäiväteestä The Ritzin kuuluisassa Palm Courti -salissa, jossa tee siis tarjoillaan, niin varaus täytyy tehdä monta viikkoa etukäteen. Tein omani tammikuun loppupuolella eli suurin piirtein kaksi kuukautta ennen varsinaista teehetkeä. Sain maksaa itseni teestä kipeäksi (£38/hlö), mutta oli se sen arvoista. Kaunis ja pramea ympäristö, kohteliaat ja huomaavaiset livreepukuiset tarjoilijat (kaikki miehiä!), tunnelmallinen ilmapiiri, suloinen pianomusiikki, taivaallinen tee ja kolmikerrostarjotin täynnä herkkuja olivat kaikki kyllä hintansa arvoisia. Hieman kyllä jänniti painella köyhänä opiskelijan viiden tähden luksusympäristöön, mutta kaikki muutkin paikalla olivat kyllä turisteja. Palvelu oli ensiluokkaista ja The Ritzistä jäi oikein hyvä mieli. Joka päivä en tuollaista luksusta jaksaisi, kun täytyy olla muodollinen, mutta kyllä hopea-astioista (teekannu oli taatusti aitoa hopeaa!) syöminen ja juominen aina silloin tällöin kelpaa. :)
Loppuviikko kuluikin sitten melko rennosti, sillä keskiviikkona ja torstaina näin ystävääni Janikaa, joka tuli Lontoseen piipahtamaan. Oli mukavaa nähdä tuttu ihminen pitkästä aikaa ja päivät menivät nopeasti shoppailun ja kahvittelun merkeissä. Kiitos, Janika! Ihanaa, kun kävit täällä. <3 Vinkkinä siis muille tutuille että tervetuloa vain käymään täällä. :D Keskiviikkona kävin myös teologisen keskustelun erään yhdysvaltalaisen tyypin kanssa, joka oli kuullut yhteiseltä tutultamme täällä asuntolassa, että opiskelen teologiaa. Minua aina hieman hirvittävää, kun joku sanoo haluavansa keskustella teologiasta kanssani. Olen nimittäin maailman huonoin ihminen puhumaan teologiasta ja kaikista opillisista ym. kysymyksistä kenenkään kanssa, koska pääaineeni on kirkkohistoria ja oma uskonnollinen vakaumukseni äärimmäisen liberaali ja epädogmaattinen. :) Keskustelu oli kuitenkin oikein mukava ja kävi ilmi, että kyseinen tyyppiu oli hänkin ennen muinoin opiskellut teologiaa yliopistossa, mutta vaihtanut sen myöhemmin lakiin ja ekonomiaan. Kinnostavaa, kuinka teologia kuitenkin kiinostaa ihmisiä, vaikkei siitä ehkä uraa tulekaan.
Omaa uraani en ole edistänyt täällä lainkaan, sillä Hiltoniin en päässyt töihin. Tai olisin päässyt, mutten siihen Hilton-hotelliin, jonne alunperin hain. Perjantaina soitti Hiltonin rekryihminen ja kertoi tilanteen tarjoten siis mahdollisuutta tehdä samaa duunia toisessa Hiltonissa. Pyysin saada harkita asiaa viikonlopun yli ja harkinta-ajan jälkeen kieltäydyin duunista. Syy tähän oli vain ja ainoastaan surkea palkka ja ikävä työ - yhdistelmä, joka ei houkuttele. Tuntipalkka työssä Food & Beverage Assistentina eli siis ravintolassa astioiden korjaajana ja kattajana on £5,80/h eli sellaiset 6€/h, joka on siis honompi palkka kuin McDonaldsilla, jossa aloitin aikanani ilman minkäänlaista työkokemusta. Niinpä tein periaatepäätöksen ja kieltäydyin menemästä töihin noin huonolla palkalla. Täällä on kuitenkin aina ihmisiä, jotka suostuvat ottamaan tuo työn vastaan tuolla palkalla, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole, joten tuskin Hiltonille tulee rekryongemia. Ulkomaalaisia, siirtolaisia ja maahanmuuttajia on täällä niin paljon - sekä kouluttamatomia ihmisiä samaten - että hanttihommille löytyy aina tekijöitä ja työnantajat voivat pitää yllä matalaa palkkatasoa. Hyvä vai huono asia? - mene ja tiedä. Sen kuitenkin sanon, ettei noilla tuntipalkoilla kyllä Lontoossa kovin helposti eletä, asuminen ja elinkustannukset kun ovat kalliit täällä. Minulla kuitenkin on mahdollisuuksia hakea "parempaa" (ainakin parempi palkkaista) työtä ja niin aion nyt tehdäkin. Ei siis edelleenkään paniikkia, vaan vakaata uskoa siihen, että kyllä asiat vielä järjestyvät. :) Työmahdollisuuksiahan täällä siis riittää, vaikka kilpailu onkin kovaa ja voipi olla, että vielä tärppää joku minulle oikein sopiva duuni loppuajaksi täällä. Tai siis, enhän tiedä kuinka kauan täällä vielä oleskelen, kun kesänkään suunnitelmat eivät ole vielä lopullisesti (joskin alustavasti) selvillä. Kerron kyllä sitten, kun tiedän enemmän - no worries darlings. :)
Mitäpäs muuta? Eipä sen kummepia. Kuntoilumaniani jatkuu ja viikonloppuna kävelykilmetrejä kertyi laskujeni mukaan perjantai-sunnuntai välisenä aikana noin 33. Kävely on ollut viime aikoina erityisen ihanaa, kun lämmin ja keväinen sää on edelleen suosinut - vaikka tänään kyllä tuuli viileästi ja satoi vettä - saaden kukat kukkimaan ja mielen keveäksi. Tänään mieltä piristi erityisesti kauniisti kukkinut ruusupensas suurine punaisine kukkineen. Pian myös lehdet tulevat puihin ja kaikki alkaa vihertää. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta kyllä kevät on niistä kaikista ihanin ja paras. Kaikki herää henkiin silloin ja uudistuu. Ihan mielettömän hienoa! :)
Ai niin, olin unohtaa. Tänään piipahdin Cityn seudulla Museum of Londonissa tutustumassa Lontoon kaupungin historiaan. Se oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu näyttely, vaikken päässytkään kuin Lontoon suureen paloon eli vuoteen 1666 saakka, koska moderni osio museosta avautuu vasta toukokuun lopussa. Täytyy käydä silloin siis tutustumassa Lontoon nykyaikaan, koska se on mahdollista ilmaiseksi - kiitos Britannian museovirasto tai mikälie oletkaan ilmaisista museovierailuista! <3 Näyttely kertoi kattavasti Lontoon historiasta ja nyt olen paljon viisaampi tämän hetkisen kotikaupunkini värikkäästä menneisyydestä.
Hienoin osuus museossa ei kuitenkaan minulle tänään ollut itse näyttely, vaan museon aulassa ollut muistokirja, joka kertoi Lontoon vuoden 2005 terrori-iskussa menehtyneiden 52 ihmisen elämästä. Kirjaan oli siis koottu kaikkien iskussa kuolleiden ihmisten omaisten kertomuksia heistä ja uhrien elämäntarinat. Lopputulos oli todella koskettava, sillä itkin avoimesti kirjaa selaillessani ja mietin vain, kuinka väärin on, että viattomat ihmiset joutuvat kärsimään kaiken maailman poliittisen ja uskonnollisen kaaoksen keskellä. Terrori-iskuista osa muuten tehtiin ihan kotikulmillani, sillä metropommi oli räjähtänyt Russell Squaren (lähin metroasemani) ja King's Crossin (seuraavaksi lähin pohjoiseen päin mentäessä) metroasemien välillä ja bussipommi oli räjäytetty Tavistock Squaren (reilu kilometri kotoani länteen päin) kohdalla. muut pommit olivat olleet Edgware Roadin metroaseman luona Marylebonissa ja Aldgatessa Cityn suunnalla.
Iskuista on jo viisi vuotta aikaa enkä minä ainakaan täällä liikkuessani ajattele niitä. Kuitenkin ne ovat olleet osa Lontoon arkea viisi vuotta sitten ja ei ole poissuljettua, etteikö vastaavaa voisi tapahtua uudestaan. (Koputetaan puuta.) En halua maalata piruja seinälle tai muuta sellaista, mutta todennäköisesti turvatoimet vuonna 2012 Lontoon kesäolympialisten aikaan ovat todella tiukat. Nytkin kyllä poliiseja näkyy katukuvassa kiitetetvän paljon, joten ehkäpä taistelua terrorismia vastaan käydään aktiviisesti ruohonjuuritasolla koko ajan, vaikkei se ehkä konkreettisesti Lontoon arjessa näykään. Huoh, nyt riittää tämä. Toivotaan, että mitään ei tapahdu tulevaisuudessa, vaan Lontoo saa elää turvassa ja rauhassa tulevina vuosina.
Jaahas, siinä taiskin olla kaikki tällä erää. Olipas taas tekstiä, vaikka ajttelin ettei paljon mitään ole tapahtunut. :D Lisää jaarittelua taas viikon kuluttua, ellei jo aiemminkin jos inspiraatio iskee. :) Tuttuun tapaan on hyvä lopettaa, joten: love you all & take care! <3 XXX
Viikko sitten tiistaina otin turistivaihteen taas käyttöön ja lähdin Thamesin toiselle rannalle tutustumaan Imperial War Museumiin. Sekin oli ilmainen niin kuin monet muutkin museot täällä ja todellakin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kyseessä siis on museo, joka käsittelee Britannian (ja maailman) sotahistoriaa I maailmansodan, II maailmansodan ja niiden jälkeisten konfliktien verran. Eritysiosionsa museossa oli holokaustille sekä vaihtuville näyttelyille, joista etenkin II maailmansodan ajan lapsien kohtalot olivat minusta kiinnostavia. En nimittäin ollut tiennytkään, että Britanniasta on lähetetty lapsia Yhdysvaltoihin turvaan sodan tieltä, ja opin lisäksi paljon muitakin kiinnostavia juttuja. Britanniaahan siis ilmapommitettiin sodan alkuvaiheissa ja oli oikeastaan aika ihme, etteivät saksalaiset onnistuneet Britanniaa valloittamaan. Museossa pääsin kokemaan pommitusten reknstruktion "The Blitz Experiencessa" samoin kuin piipahtamaan I maailmansodan juoksuhaudoissa, kun asemasota oli tiiviimmillään. Holokausti-osiossa puolestaan tuli itku ja salaista palvelua (MI-5 & MI-6) esittelevän näyttelyyn varoitukset vakoilijaelämän epä-jamesbondimaisuudesta puolestaan naurattivat. Tätäkin museota voin suositella kaikille tuleville Lontoon matkaajille lämmöllä, jos sotahistoria yhtään kinnostaa. Itse en ollut lainkaan kiinnostunut aseista, varusteista ym., joita näyttelyssä oli esillä, vaan pikemminkin sodan ihmiskohtaloista ja kotirintamasta, joita siellä esiteltiin kattavasti. Lisäksi oli hauskaa nähdä sota-ajan välineistöä, joista etenkin Punaisen Ristin auto ja I maailmansodan aikainen kaksikerrosbussi jäivät elävästi mieleeni. Ei voi sanoa, että sota olisi kiva asia, mutta maailmansotien tapauksessa ainakin erittäin mielenkiintoinen se on ollut ja on ilmeisesti edelleen, koska kävijöitä museossa riitti.
Tiistai-iltapäivänä oli vuorossa ei ehkä kevään kohokohta, muta yksi hienoimmista ja hauskimmista hetkistä, kun menin The Ritz -hotelliin nauttimaan iltapäiväteetä eli Traditional Afternoon Tean. The Ritz on siis hyvin kuuluisa viiden tähden hotelli Piccadillyn varrella ja siellä nautittu iltapäivätee on yksi menneen maailman traditio ja nykyisin varsin suosittu sekä turistien että paikallisten keskuudessa, kun teetä halutaan nauttia oikein pitkän kaavan mukaan. Jos aikoo nauttia iltapäiväteestä The Ritzin kuuluisassa Palm Courti -salissa, jossa tee siis tarjoillaan, niin varaus täytyy tehdä monta viikkoa etukäteen. Tein omani tammikuun loppupuolella eli suurin piirtein kaksi kuukautta ennen varsinaista teehetkeä. Sain maksaa itseni teestä kipeäksi (£38/hlö), mutta oli se sen arvoista. Kaunis ja pramea ympäristö, kohteliaat ja huomaavaiset livreepukuiset tarjoilijat (kaikki miehiä!), tunnelmallinen ilmapiiri, suloinen pianomusiikki, taivaallinen tee ja kolmikerrostarjotin täynnä herkkuja olivat kaikki kyllä hintansa arvoisia. Hieman kyllä jänniti painella köyhänä opiskelijan viiden tähden luksusympäristöön, mutta kaikki muutkin paikalla olivat kyllä turisteja. Palvelu oli ensiluokkaista ja The Ritzistä jäi oikein hyvä mieli. Joka päivä en tuollaista luksusta jaksaisi, kun täytyy olla muodollinen, mutta kyllä hopea-astioista (teekannu oli taatusti aitoa hopeaa!) syöminen ja juominen aina silloin tällöin kelpaa. :)
Loppuviikko kuluikin sitten melko rennosti, sillä keskiviikkona ja torstaina näin ystävääni Janikaa, joka tuli Lontoseen piipahtamaan. Oli mukavaa nähdä tuttu ihminen pitkästä aikaa ja päivät menivät nopeasti shoppailun ja kahvittelun merkeissä. Kiitos, Janika! Ihanaa, kun kävit täällä. <3 Vinkkinä siis muille tutuille että tervetuloa vain käymään täällä. :D Keskiviikkona kävin myös teologisen keskustelun erään yhdysvaltalaisen tyypin kanssa, joka oli kuullut yhteiseltä tutultamme täällä asuntolassa, että opiskelen teologiaa. Minua aina hieman hirvittävää, kun joku sanoo haluavansa keskustella teologiasta kanssani. Olen nimittäin maailman huonoin ihminen puhumaan teologiasta ja kaikista opillisista ym. kysymyksistä kenenkään kanssa, koska pääaineeni on kirkkohistoria ja oma uskonnollinen vakaumukseni äärimmäisen liberaali ja epädogmaattinen. :) Keskustelu oli kuitenkin oikein mukava ja kävi ilmi, että kyseinen tyyppiu oli hänkin ennen muinoin opiskellut teologiaa yliopistossa, mutta vaihtanut sen myöhemmin lakiin ja ekonomiaan. Kinnostavaa, kuinka teologia kuitenkin kiinostaa ihmisiä, vaikkei siitä ehkä uraa tulekaan.
Omaa uraani en ole edistänyt täällä lainkaan, sillä Hiltoniin en päässyt töihin. Tai olisin päässyt, mutten siihen Hilton-hotelliin, jonne alunperin hain. Perjantaina soitti Hiltonin rekryihminen ja kertoi tilanteen tarjoten siis mahdollisuutta tehdä samaa duunia toisessa Hiltonissa. Pyysin saada harkita asiaa viikonlopun yli ja harkinta-ajan jälkeen kieltäydyin duunista. Syy tähän oli vain ja ainoastaan surkea palkka ja ikävä työ - yhdistelmä, joka ei houkuttele. Tuntipalkka työssä Food & Beverage Assistentina eli siis ravintolassa astioiden korjaajana ja kattajana on £5,80/h eli sellaiset 6€/h, joka on siis honompi palkka kuin McDonaldsilla, jossa aloitin aikanani ilman minkäänlaista työkokemusta. Niinpä tein periaatepäätöksen ja kieltäydyin menemästä töihin noin huonolla palkalla. Täällä on kuitenkin aina ihmisiä, jotka suostuvat ottamaan tuo työn vastaan tuolla palkalla, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole, joten tuskin Hiltonille tulee rekryongemia. Ulkomaalaisia, siirtolaisia ja maahanmuuttajia on täällä niin paljon - sekä kouluttamatomia ihmisiä samaten - että hanttihommille löytyy aina tekijöitä ja työnantajat voivat pitää yllä matalaa palkkatasoa. Hyvä vai huono asia? - mene ja tiedä. Sen kuitenkin sanon, ettei noilla tuntipalkoilla kyllä Lontoossa kovin helposti eletä, asuminen ja elinkustannukset kun ovat kalliit täällä. Minulla kuitenkin on mahdollisuuksia hakea "parempaa" (ainakin parempi palkkaista) työtä ja niin aion nyt tehdäkin. Ei siis edelleenkään paniikkia, vaan vakaata uskoa siihen, että kyllä asiat vielä järjestyvät. :) Työmahdollisuuksiahan täällä siis riittää, vaikka kilpailu onkin kovaa ja voipi olla, että vielä tärppää joku minulle oikein sopiva duuni loppuajaksi täällä. Tai siis, enhän tiedä kuinka kauan täällä vielä oleskelen, kun kesänkään suunnitelmat eivät ole vielä lopullisesti (joskin alustavasti) selvillä. Kerron kyllä sitten, kun tiedän enemmän - no worries darlings. :)
Mitäpäs muuta? Eipä sen kummepia. Kuntoilumaniani jatkuu ja viikonloppuna kävelykilmetrejä kertyi laskujeni mukaan perjantai-sunnuntai välisenä aikana noin 33. Kävely on ollut viime aikoina erityisen ihanaa, kun lämmin ja keväinen sää on edelleen suosinut - vaikka tänään kyllä tuuli viileästi ja satoi vettä - saaden kukat kukkimaan ja mielen keveäksi. Tänään mieltä piristi erityisesti kauniisti kukkinut ruusupensas suurine punaisine kukkineen. Pian myös lehdet tulevat puihin ja kaikki alkaa vihertää. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta kyllä kevät on niistä kaikista ihanin ja paras. Kaikki herää henkiin silloin ja uudistuu. Ihan mielettömän hienoa! :)
Ai niin, olin unohtaa. Tänään piipahdin Cityn seudulla Museum of Londonissa tutustumassa Lontoon kaupungin historiaan. Se oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu näyttely, vaikken päässytkään kuin Lontoon suureen paloon eli vuoteen 1666 saakka, koska moderni osio museosta avautuu vasta toukokuun lopussa. Täytyy käydä silloin siis tutustumassa Lontoon nykyaikaan, koska se on mahdollista ilmaiseksi - kiitos Britannian museovirasto tai mikälie oletkaan ilmaisista museovierailuista! <3 Näyttely kertoi kattavasti Lontoon historiasta ja nyt olen paljon viisaampi tämän hetkisen kotikaupunkini värikkäästä menneisyydestä.
Hienoin osuus museossa ei kuitenkaan minulle tänään ollut itse näyttely, vaan museon aulassa ollut muistokirja, joka kertoi Lontoon vuoden 2005 terrori-iskussa menehtyneiden 52 ihmisen elämästä. Kirjaan oli siis koottu kaikkien iskussa kuolleiden ihmisten omaisten kertomuksia heistä ja uhrien elämäntarinat. Lopputulos oli todella koskettava, sillä itkin avoimesti kirjaa selaillessani ja mietin vain, kuinka väärin on, että viattomat ihmiset joutuvat kärsimään kaiken maailman poliittisen ja uskonnollisen kaaoksen keskellä. Terrori-iskuista osa muuten tehtiin ihan kotikulmillani, sillä metropommi oli räjähtänyt Russell Squaren (lähin metroasemani) ja King's Crossin (seuraavaksi lähin pohjoiseen päin mentäessä) metroasemien välillä ja bussipommi oli räjäytetty Tavistock Squaren (reilu kilometri kotoani länteen päin) kohdalla. muut pommit olivat olleet Edgware Roadin metroaseman luona Marylebonissa ja Aldgatessa Cityn suunnalla.
Iskuista on jo viisi vuotta aikaa enkä minä ainakaan täällä liikkuessani ajattele niitä. Kuitenkin ne ovat olleet osa Lontoon arkea viisi vuotta sitten ja ei ole poissuljettua, etteikö vastaavaa voisi tapahtua uudestaan. (Koputetaan puuta.) En halua maalata piruja seinälle tai muuta sellaista, mutta todennäköisesti turvatoimet vuonna 2012 Lontoon kesäolympialisten aikaan ovat todella tiukat. Nytkin kyllä poliiseja näkyy katukuvassa kiitetetvän paljon, joten ehkäpä taistelua terrorismia vastaan käydään aktiviisesti ruohonjuuritasolla koko ajan, vaikkei se ehkä konkreettisesti Lontoon arjessa näykään. Huoh, nyt riittää tämä. Toivotaan, että mitään ei tapahdu tulevaisuudessa, vaan Lontoo saa elää turvassa ja rauhassa tulevina vuosina.
Jaahas, siinä taiskin olla kaikki tällä erää. Olipas taas tekstiä, vaikka ajttelin ettei paljon mitään ole tapahtunut. :D Lisää jaarittelua taas viikon kuluttua, ellei jo aiemminkin jos inspiraatio iskee. :) Tuttuun tapaan on hyvä lopettaa, joten: love you all & take care! <3 XXX
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Life in London continues
Heipparallaa taas kaikki! :) Viikko on vierähtänyt taas Lontoossa ja aika juoksee ihan silmissä. Mun piti jo aiemmin kirjoitella tänne kaikenlaista, mutten taaskaan jaksanut/ehtinyt/saanut aikaiseksi ennen kuin nyt. Nyt sitten istunkin tässä koneella kirjoittamassa kauan ja hartaasti, jotta saadaan kaikki kuulumiset tänne muistiin ja kaiken kansan tietoisuuteen. :) Aloitetaanpa sitten...
Viime viikko alkoi kiireisesti, sillä maanantaina oli vuorossa Essee nro. 2:n palautus iltapäivällä. Vielä maanantaiaamuna istuin koneella ja esseetä kirjoittelin, Espanjan loma ja opiskelumotivaation puute vetivät dead linen noudattamisen viimemetreille. :) Sain kuin sainkin esseeni kuitenkin ajoissa palautettua ja pääsin eroon Shakespearen Venetsian kauppiaasta, jota esseeni siis käsitteli. Kiireestä huolimatta oli kuitenkin hauska päästä analysoimaan Shakespearea ja pohtimaan näytelmää tarkemmin. Shakespeare on jollain tavalla hyvin englantilainen instituutio, joten oli mukavaa hyödyntää tilaisuus perehtyä hänen monipuoliseen ja moniulotteiseen tekstiinsä syvällisemmin kuin vain katsomalla näytelmä. Tästäpä tulikin mieleeni, että menen toukokuussa nauttimaan Shakespearen tekstistä kahden näytelmän verran Globe Theatreen, jossa pääsen seisomapaikoilta (à £5/lippu) ihastelemaan Macbethin ja Midsummer's Night Dreamin loistokkuutta. Seisominen kolmen tunnin verran hiukan jännittää, mutta kokemusta on kehuttu minulle, joten otin vinkistä vaariin ja pääsen tutustumaan Shakespeareen "aidoimillaan" Globessa. Sitä siis odotellessa... :)
Tiistaina oli vuorossa työhaastattelu Hilton Kensigton -hotellissa. Kuten siis tiedätte olen hakenut täältä koko ajan duunia, mutten ole vielä ainakaan toistaiseksi töitä saanut. Hiltonista hain hommia ihan vain ravintoloista ja baareista, kun niistä on aiempaa työkokemusta. CV:n perusteella he kutsuivat minut sitten haastatteluun, joka meni oikein hyvin. Kieli ei tuottanut vaikeuksia, tapasin mukavia ihmisiä, pääsin puhumaan paljon - ja pääsin haastattelun kakkososioon, joka oli perjantaina. Kakkosvaihe tarkoitti sitä, että pääsin tositoimiin eli auttamaan hotellin aamiaisbuffettissa. Kokemus kesti nelisen tuntia ja oli oikein hauska. Minun ei varsinaisesti ole ikävä kahviladuuniani, sillä olisi toki mukava tehdä muutakin työtä ja enemmän omiin opintoihin liittyvää, mutta oli jollain tavalla kuitenkin mukava päästä taas työhön käsiksi ravintolamaailmassa. Ihmiset duunissa vaikuttivat mukavilta ja toivon todella, että saan duunin - vaikka se onkin huonostipalkattua (£5,80/h). Työ on kuitenkin työtä ja raha on rahaa. Sitä paitsi homma olisi osa-aikainen (20h/vko), joten aikaa jäisi nähtävyyksillekin. :) Ja CV saisi myös uutta lihaa luidensa ympärille. Tällä viikolla selviää, sainko siis työtä vai en. Elämme jännittäviä aikoja. :D
Viime viikon huvituksiin kuului Agatha Christien The Mousetrap (Hiirenloukku) -näytelmä. Se on klassikko ja aivan mahtava. Näytelmä on pyörinyt täällä Lontoossa yhtä soittoa jo 58 vuotta ja yleisöä tuntuu riittävään, vaikka oma näytökseni olikin puolityhjä. Pieni salapoliisintyö selvitti myöhemmin, että näytelmää ei saa esittää Lontoon lisäksi kuin yhdessä paikassa kerrallaan muualla maailmassa. Loppuratkaisua varjellaan kuin suurta aarretta ja muutenkin näytelmä tuntuu olevan hyvin suojeltu, jotta se säilyttäisi alkuperäisen asunsa ja olemuksensa. Teatterielämys olikin taattu loistavan lavastuksen, hyvien näyttelijöiden ja ennen kaikkea upean näytelmän vuoksi. Agatha Christie on yksi suosikkikirjailijoistani ja Hiirenloukku on taattua Agathaa kiinnostavinen henkilöhahmoineen, yllättävine juonenkäänteineen ja brittikulttuurin kuvauksineen. Sattuipa vielä niin, että tapasin teatterissa mukavia ihmisiä, kun vieressäni istui puhelias rouva Glasgow'sta ja toisella puolella yhdysvaltalainen high school -opettaja, joka paimensi pariakymmentä amerikkalaisteiniä muutaman muun aikuisen kanssa. He olivat Austinista. Texasista kotoisin ja jollain Euroopan kiertueella, koska Lontoosta heidän matkansa kuulemma jatkui Pariisiin, Firenzeen ja Roomaan. Teinit käyttäytyivät ihan mallikkaasti, mitä nyt meinasivat jutella keskenään näytelmän aikana. Teatterikokemusta tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan nautin joka hetkestä täysin rinnoin.
Keskiviikkona oli edessä paluu harmaaseen arkeen - vaikka aurinko onkin paistanut lähes joka päivä :D - sillä vuorossa oli keskustelu sosiaalietiikan esseestäni professori Sedmakin kanssa. Keskustelu sujui hyvin ja sain todella hyödyllistä ja rakentavaa palautetta esseestäni, joka omasta mielestäni oli aika surkea. Palautteesta ei sen enempää muuta kuin, että historioitsijan tausta kuulemma näkyy kirjoitustyylissäni. Filosofiassa ja etiikassa kun nimittäin pitäisi ottaa asioihin kantaa eikä tyytyä vain kuvailemaan niitä, niin kuin historiassa tehdään. :) Ajatusmallien uutos on siis edessä. :) Keskiviikkoa piristi myös vierailu kampaajalle, jossa minulle leikattiin pirtsakka ja ihanan kevyt lyhyt polkkatukka. Nyt kelpaa kevään tulla, kun kesätukka on jo hankittu! :) Keväästä on muuten paljon merkkejä täällä, sillä sää on viime aikoina ollut huomattavn lämmin (+10 astetta joka päivä) ja aurinkoinen. Hyde Parkissa kävellessäni huomasin kukkien alkavan pian kukkia ja kevättä on ilmassa kaikkialla. Ihanaa! <3 Kohta on kesä! :D
Viikon aikana ehdin kierrellä hiukan myös nähtävyyksillä, sillä sunnuntaina piipahdin (muiden turistien kanssa) Westminster Abbeyssa messussa. Katedraali on kyllä ihan mieletön, vaikkei olekaan kaunein kirkko maailmassa, jossa olen vieraillut. Joka tapauksessa oli ihanaa päästä jälleen kerran piipahtamaan Abbeyn hartaassa tunnelmassa ja nauttia anglikanimessun kauneudesta. Paikalla oli kirkkokuoro ja lukematon määrä messun toimittajia, joten tunnelma oli jotenkin oudon juhlava ja harras. Anglikaanimessu rinnastuu mielessäni yhä enemmän lähelle roomalaiskatolilaisuutta ainakin messun osalta, sillä koristeelliset messukasukat, alttarin suutelu ja komea urkumusiikki ovat todella erilaisia kuin Suomen luterilainen vakavan juhlava ja hiljaisuuteen kutsuva messutyyli. Vaihtelu virkistää sanotaan ja tässä tapauksessa se pitää täysin paikkansa, koska anglikaanimessu on sydäntäni lähellä paljon enemmän kuin luterilainen vastaava hengellinen tilaisuus. Sori vaan kaikki luterilaisen kirkon papit, vaikka rakastan ja arvostankin teitä ja työtänne! <3
Muita viime viikon turistijuttuja oli piipahdus Notting Hillissa, jossa ihastelin Portobello Roadin markkinatunnelmaa ja antiikkiliikkeitä. Lontoon jokaisella kaupunginosalla tuntuu olevan oma fiiliksensä ja Notting Hillissä se on rento ja boheemi. Täydellinen vastakohta Westministerin arvokkuudelle, josta nautin torstaina vieraillessani The Banqueting Housessa, joka on osa entistä Whitehallin kuninkaallista palatsia. The Banqueting Housessa on järjestetty ja järjestetään yhä edelleen kaikenlaisia tilaisuuksia ja gaalailtoja, ja samalla turistit pääsevät päivisin ihastelemaan huoneiston loistoa ja juhlallista tunnelmaa. TYT:n vuosijuhla siellä ensi vuonna, jooko? :D Talon vetonauloja ovat sen upea katto - Rubensin mielettömän hienot kattomaalaukset - sekä paikan värikäs historia. Siellä nimittäin mestattiin vuonna 1649 ainoa Britanniassa koskaan teloitettu hallitsija Charles I (Kaarle I), jonka pää tuolloin irrotettiin muusta ruumista talon parvekkeella kaiken kansan katsellessa. Tuon tapauksen jälkeen Englanti (ei voi sanoa Britannia, koska Skotlanti oli erikseen hallittu alue :P) oli hetken aikaa tasavalta, kunnes taas pian palasi monarkian rakastavaan syliin Charles II (Kaarle II) hahmossa vuonna 1660. Mielenkiintoinen on Britannian historia ja ihanaa on päästä tutustumaan siihen paikan päällä. :D
Mitäpäs muuta... Tähän väliin on sanottava muutama sana liikenneturvallisuudesta, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Tajusin sen tänään itse, kun meinasin jäädä skootterin alle suojatiellä. Oma vikani, kun kävelin punaisia päin. Skootterikuski oli todella vihainen ja minä vain sopertelin nolona anteeksipyyntöjä. Onneksi ei käynyt pahemmin ja vastaisuudessa täytyy olla liikenteessä varovaisempi (lue: noudattaa liikennesääntöjä). Lisäksi avasin tänne pankkitilin, koska Nordea ryövää välityspalkkioita nostaessani täällä käteistä. Ensi kuusta eteenpäin siis siirrän rahaa suomen tililtä paikalliselle ja nostan rahaa ilmaiseksi sydämeni kyyllyydestä. :) Toivottavasti saisin myös niitä töitä, jotta pankkitilin saldo karttuu ja rahaa voi automaatista lompakkoon haalia. :)
Viime viikkoa ilahdutti lisäksi Covent Gardenin kauppahalleilla musisoinut taitava jousikvartetti, joka herätti kiinnostukseni klassiseen musiikkiin uudestaan. Tässä huumassa varasin itselleni halvan lipun balettiin vappuaatoksi - ohjelmassa on Cinderella balettina silloin. Lisäksi haluaisin kovasti oopperaan, mutta kun yritin varata netistä lippuja, niin sain huomata että kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä. Olisin halunnut mennä huhti-toukokuussa katsomaan Aidan tai La Traviatan, mutta tämäpä ei onnistunutkaan niin helposti. Näytöksiä menee nimittäin ihan vain muutama ja ooppera tuntuu olevan täällä suosittua. Saattaa tietenkin johtua siitä, että Lontoon ooppera on maailman huippuja. No, joka tapauksessa ja ilokseni huomasin, että 67 lippua (outo luku?!) jokaiseen näytökseen tulee myyntiin samana päivänä kuin näytös on. Täytyy siis yrittää keväällä hankkia lippu La Traviataan jonottamalla. Toivottattavasti yritys tuottaa tuloksia. :)
Viime viikonloppu kului jälleen yhtä esseetä kirjoittaessa - tällä kertaa aiheena lollardit (kerettiläinen uskonnollinen liike Briteissä 1300-1500 -luvuilla) ja heidän vaikutuksensa Englannin reformaatioon. Kirjoittaminen oli ihan ok, mutta enemmän nautin viikonloppuna ulkoilusta ja kauniista säästä. Minusta on tullut himoliikkuja täällä ja kävelykilometrejä saattaa helposti kertyä 10-15 päivässä. Kävely on nimittäin melkeinpä nopein ja taatusti halvin tapa liikkua täällä ja siksi sitä harrastan. Tänään kavelyä on tullut vain sellaiset vajaat 5 km, mutta huomenna on tarkoitus talsia 18 km:n verran Lontoon katuja. Lisäksi käyn kolme kertaa viikossa uimassa lähistöllä yhden yliopiston liikuntatiloissa. Ihanaa on liikunta. <3
Huhhuijaa... Nyt on päästy uutiskatsauksen loppusuoralle ja vuorossa on enää päivän kevennys. Lauantaina nimittäin tullessani lenkiltä kotiin, kuulin outoa ääntä lähipuistosta. Ihmettelin mikä ihmeen möreä-ääninen juoppo huojuu jossain puskassa (sivuhuomiona kerrottakoon, että juoppoja ei täällä ihan hirveästi kaduilla näy, kerjäläisiä enemmän, ja feissaajia eniten), mutta äänen syyksi paljastuikin lammas, joka seisoi puistossa aitauksessaan ja määki. Ja asun siis Lontoon keskustassa! Hetken aikaa räpyttelin silmiäni, mutta sitten vain kohautin olkiani ja naureskelin maailman menolle. En tiedä, miksi lammas oli puistossa tai kenen se oli, vaan ajattelin vain, että kuka tarvitsee maaseutua, kun Lontoon keskustassa näkee hevosia (ratsupoliiit kaduilla ja sunnuntairatsastajat puistoissa) ja lampaita. :) Lehmät ja porsaat sekä kanat vain puuttuvat! :D St. James's Parkissa näin muuten pelikaaneja eilen sunnuntaina. Lontoossa on siis eläinkunnan kirjo paikalla. :)
Huokaus... :) Nyt riittää tällä kertaa. Pian (viikon päästä näiltä näkymin :D) taas lisää Lontoon seikkailuja ja kuulumisia. Nyt arkisen aherruksen pariin ja kohta syömään. Ruoka on muuten edelleen oikein hyvää täällä. :) Liikunta tulee siis tarpeeseen. :D Mutta siis, tuttuun tapaan: Love you, take care and sunshine to you all! <3<3<3 XXX
Viime viikko alkoi kiireisesti, sillä maanantaina oli vuorossa Essee nro. 2:n palautus iltapäivällä. Vielä maanantaiaamuna istuin koneella ja esseetä kirjoittelin, Espanjan loma ja opiskelumotivaation puute vetivät dead linen noudattamisen viimemetreille. :) Sain kuin sainkin esseeni kuitenkin ajoissa palautettua ja pääsin eroon Shakespearen Venetsian kauppiaasta, jota esseeni siis käsitteli. Kiireestä huolimatta oli kuitenkin hauska päästä analysoimaan Shakespearea ja pohtimaan näytelmää tarkemmin. Shakespeare on jollain tavalla hyvin englantilainen instituutio, joten oli mukavaa hyödyntää tilaisuus perehtyä hänen monipuoliseen ja moniulotteiseen tekstiinsä syvällisemmin kuin vain katsomalla näytelmä. Tästäpä tulikin mieleeni, että menen toukokuussa nauttimaan Shakespearen tekstistä kahden näytelmän verran Globe Theatreen, jossa pääsen seisomapaikoilta (à £5/lippu) ihastelemaan Macbethin ja Midsummer's Night Dreamin loistokkuutta. Seisominen kolmen tunnin verran hiukan jännittää, mutta kokemusta on kehuttu minulle, joten otin vinkistä vaariin ja pääsen tutustumaan Shakespeareen "aidoimillaan" Globessa. Sitä siis odotellessa... :)
Tiistaina oli vuorossa työhaastattelu Hilton Kensigton -hotellissa. Kuten siis tiedätte olen hakenut täältä koko ajan duunia, mutten ole vielä ainakaan toistaiseksi töitä saanut. Hiltonista hain hommia ihan vain ravintoloista ja baareista, kun niistä on aiempaa työkokemusta. CV:n perusteella he kutsuivat minut sitten haastatteluun, joka meni oikein hyvin. Kieli ei tuottanut vaikeuksia, tapasin mukavia ihmisiä, pääsin puhumaan paljon - ja pääsin haastattelun kakkososioon, joka oli perjantaina. Kakkosvaihe tarkoitti sitä, että pääsin tositoimiin eli auttamaan hotellin aamiaisbuffettissa. Kokemus kesti nelisen tuntia ja oli oikein hauska. Minun ei varsinaisesti ole ikävä kahviladuuniani, sillä olisi toki mukava tehdä muutakin työtä ja enemmän omiin opintoihin liittyvää, mutta oli jollain tavalla kuitenkin mukava päästä taas työhön käsiksi ravintolamaailmassa. Ihmiset duunissa vaikuttivat mukavilta ja toivon todella, että saan duunin - vaikka se onkin huonostipalkattua (£5,80/h). Työ on kuitenkin työtä ja raha on rahaa. Sitä paitsi homma olisi osa-aikainen (20h/vko), joten aikaa jäisi nähtävyyksillekin. :) Ja CV saisi myös uutta lihaa luidensa ympärille. Tällä viikolla selviää, sainko siis työtä vai en. Elämme jännittäviä aikoja. :D
Viime viikon huvituksiin kuului Agatha Christien The Mousetrap (Hiirenloukku) -näytelmä. Se on klassikko ja aivan mahtava. Näytelmä on pyörinyt täällä Lontoossa yhtä soittoa jo 58 vuotta ja yleisöä tuntuu riittävään, vaikka oma näytökseni olikin puolityhjä. Pieni salapoliisintyö selvitti myöhemmin, että näytelmää ei saa esittää Lontoon lisäksi kuin yhdessä paikassa kerrallaan muualla maailmassa. Loppuratkaisua varjellaan kuin suurta aarretta ja muutenkin näytelmä tuntuu olevan hyvin suojeltu, jotta se säilyttäisi alkuperäisen asunsa ja olemuksensa. Teatterielämys olikin taattu loistavan lavastuksen, hyvien näyttelijöiden ja ennen kaikkea upean näytelmän vuoksi. Agatha Christie on yksi suosikkikirjailijoistani ja Hiirenloukku on taattua Agathaa kiinnostavinen henkilöhahmoineen, yllättävine juonenkäänteineen ja brittikulttuurin kuvauksineen. Sattuipa vielä niin, että tapasin teatterissa mukavia ihmisiä, kun vieressäni istui puhelias rouva Glasgow'sta ja toisella puolella yhdysvaltalainen high school -opettaja, joka paimensi pariakymmentä amerikkalaisteiniä muutaman muun aikuisen kanssa. He olivat Austinista. Texasista kotoisin ja jollain Euroopan kiertueella, koska Lontoosta heidän matkansa kuulemma jatkui Pariisiin, Firenzeen ja Roomaan. Teinit käyttäytyivät ihan mallikkaasti, mitä nyt meinasivat jutella keskenään näytelmän aikana. Teatterikokemusta tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan nautin joka hetkestä täysin rinnoin.
Keskiviikkona oli edessä paluu harmaaseen arkeen - vaikka aurinko onkin paistanut lähes joka päivä :D - sillä vuorossa oli keskustelu sosiaalietiikan esseestäni professori Sedmakin kanssa. Keskustelu sujui hyvin ja sain todella hyödyllistä ja rakentavaa palautetta esseestäni, joka omasta mielestäni oli aika surkea. Palautteesta ei sen enempää muuta kuin, että historioitsijan tausta kuulemma näkyy kirjoitustyylissäni. Filosofiassa ja etiikassa kun nimittäin pitäisi ottaa asioihin kantaa eikä tyytyä vain kuvailemaan niitä, niin kuin historiassa tehdään. :) Ajatusmallien uutos on siis edessä. :) Keskiviikkoa piristi myös vierailu kampaajalle, jossa minulle leikattiin pirtsakka ja ihanan kevyt lyhyt polkkatukka. Nyt kelpaa kevään tulla, kun kesätukka on jo hankittu! :) Keväästä on muuten paljon merkkejä täällä, sillä sää on viime aikoina ollut huomattavn lämmin (+10 astetta joka päivä) ja aurinkoinen. Hyde Parkissa kävellessäni huomasin kukkien alkavan pian kukkia ja kevättä on ilmassa kaikkialla. Ihanaa! <3 Kohta on kesä! :D
Viikon aikana ehdin kierrellä hiukan myös nähtävyyksillä, sillä sunnuntaina piipahdin (muiden turistien kanssa) Westminster Abbeyssa messussa. Katedraali on kyllä ihan mieletön, vaikkei olekaan kaunein kirkko maailmassa, jossa olen vieraillut. Joka tapauksessa oli ihanaa päästä jälleen kerran piipahtamaan Abbeyn hartaassa tunnelmassa ja nauttia anglikanimessun kauneudesta. Paikalla oli kirkkokuoro ja lukematon määrä messun toimittajia, joten tunnelma oli jotenkin oudon juhlava ja harras. Anglikaanimessu rinnastuu mielessäni yhä enemmän lähelle roomalaiskatolilaisuutta ainakin messun osalta, sillä koristeelliset messukasukat, alttarin suutelu ja komea urkumusiikki ovat todella erilaisia kuin Suomen luterilainen vakavan juhlava ja hiljaisuuteen kutsuva messutyyli. Vaihtelu virkistää sanotaan ja tässä tapauksessa se pitää täysin paikkansa, koska anglikaanimessu on sydäntäni lähellä paljon enemmän kuin luterilainen vastaava hengellinen tilaisuus. Sori vaan kaikki luterilaisen kirkon papit, vaikka rakastan ja arvostankin teitä ja työtänne! <3
Muita viime viikon turistijuttuja oli piipahdus Notting Hillissa, jossa ihastelin Portobello Roadin markkinatunnelmaa ja antiikkiliikkeitä. Lontoon jokaisella kaupunginosalla tuntuu olevan oma fiiliksensä ja Notting Hillissä se on rento ja boheemi. Täydellinen vastakohta Westministerin arvokkuudelle, josta nautin torstaina vieraillessani The Banqueting Housessa, joka on osa entistä Whitehallin kuninkaallista palatsia. The Banqueting Housessa on järjestetty ja järjestetään yhä edelleen kaikenlaisia tilaisuuksia ja gaalailtoja, ja samalla turistit pääsevät päivisin ihastelemaan huoneiston loistoa ja juhlallista tunnelmaa. TYT:n vuosijuhla siellä ensi vuonna, jooko? :D Talon vetonauloja ovat sen upea katto - Rubensin mielettömän hienot kattomaalaukset - sekä paikan värikäs historia. Siellä nimittäin mestattiin vuonna 1649 ainoa Britanniassa koskaan teloitettu hallitsija Charles I (Kaarle I), jonka pää tuolloin irrotettiin muusta ruumista talon parvekkeella kaiken kansan katsellessa. Tuon tapauksen jälkeen Englanti (ei voi sanoa Britannia, koska Skotlanti oli erikseen hallittu alue :P) oli hetken aikaa tasavalta, kunnes taas pian palasi monarkian rakastavaan syliin Charles II (Kaarle II) hahmossa vuonna 1660. Mielenkiintoinen on Britannian historia ja ihanaa on päästä tutustumaan siihen paikan päällä. :D
Mitäpäs muuta... Tähän väliin on sanottava muutama sana liikenneturvallisuudesta, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Tajusin sen tänään itse, kun meinasin jäädä skootterin alle suojatiellä. Oma vikani, kun kävelin punaisia päin. Skootterikuski oli todella vihainen ja minä vain sopertelin nolona anteeksipyyntöjä. Onneksi ei käynyt pahemmin ja vastaisuudessa täytyy olla liikenteessä varovaisempi (lue: noudattaa liikennesääntöjä). Lisäksi avasin tänne pankkitilin, koska Nordea ryövää välityspalkkioita nostaessani täällä käteistä. Ensi kuusta eteenpäin siis siirrän rahaa suomen tililtä paikalliselle ja nostan rahaa ilmaiseksi sydämeni kyyllyydestä. :) Toivottavasti saisin myös niitä töitä, jotta pankkitilin saldo karttuu ja rahaa voi automaatista lompakkoon haalia. :)
Viime viikkoa ilahdutti lisäksi Covent Gardenin kauppahalleilla musisoinut taitava jousikvartetti, joka herätti kiinnostukseni klassiseen musiikkiin uudestaan. Tässä huumassa varasin itselleni halvan lipun balettiin vappuaatoksi - ohjelmassa on Cinderella balettina silloin. Lisäksi haluaisin kovasti oopperaan, mutta kun yritin varata netistä lippuja, niin sain huomata että kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä. Olisin halunnut mennä huhti-toukokuussa katsomaan Aidan tai La Traviatan, mutta tämäpä ei onnistunutkaan niin helposti. Näytöksiä menee nimittäin ihan vain muutama ja ooppera tuntuu olevan täällä suosittua. Saattaa tietenkin johtua siitä, että Lontoon ooppera on maailman huippuja. No, joka tapauksessa ja ilokseni huomasin, että 67 lippua (outo luku?!) jokaiseen näytökseen tulee myyntiin samana päivänä kuin näytös on. Täytyy siis yrittää keväällä hankkia lippu La Traviataan jonottamalla. Toivottattavasti yritys tuottaa tuloksia. :)
Viime viikonloppu kului jälleen yhtä esseetä kirjoittaessa - tällä kertaa aiheena lollardit (kerettiläinen uskonnollinen liike Briteissä 1300-1500 -luvuilla) ja heidän vaikutuksensa Englannin reformaatioon. Kirjoittaminen oli ihan ok, mutta enemmän nautin viikonloppuna ulkoilusta ja kauniista säästä. Minusta on tullut himoliikkuja täällä ja kävelykilometrejä saattaa helposti kertyä 10-15 päivässä. Kävely on nimittäin melkeinpä nopein ja taatusti halvin tapa liikkua täällä ja siksi sitä harrastan. Tänään kavelyä on tullut vain sellaiset vajaat 5 km, mutta huomenna on tarkoitus talsia 18 km:n verran Lontoon katuja. Lisäksi käyn kolme kertaa viikossa uimassa lähistöllä yhden yliopiston liikuntatiloissa. Ihanaa on liikunta. <3
Huhhuijaa... Nyt on päästy uutiskatsauksen loppusuoralle ja vuorossa on enää päivän kevennys. Lauantaina nimittäin tullessani lenkiltä kotiin, kuulin outoa ääntä lähipuistosta. Ihmettelin mikä ihmeen möreä-ääninen juoppo huojuu jossain puskassa (sivuhuomiona kerrottakoon, että juoppoja ei täällä ihan hirveästi kaduilla näy, kerjäläisiä enemmän, ja feissaajia eniten), mutta äänen syyksi paljastuikin lammas, joka seisoi puistossa aitauksessaan ja määki. Ja asun siis Lontoon keskustassa! Hetken aikaa räpyttelin silmiäni, mutta sitten vain kohautin olkiani ja naureskelin maailman menolle. En tiedä, miksi lammas oli puistossa tai kenen se oli, vaan ajattelin vain, että kuka tarvitsee maaseutua, kun Lontoon keskustassa näkee hevosia (ratsupoliiit kaduilla ja sunnuntairatsastajat puistoissa) ja lampaita. :) Lehmät ja porsaat sekä kanat vain puuttuvat! :D St. James's Parkissa näin muuten pelikaaneja eilen sunnuntaina. Lontoossa on siis eläinkunnan kirjo paikalla. :)
Huokaus... :) Nyt riittää tällä kertaa. Pian (viikon päästä näiltä näkymin :D) taas lisää Lontoon seikkailuja ja kuulumisia. Nyt arkisen aherruksen pariin ja kohta syömään. Ruoka on muuten edelleen oikein hyvää täällä. :) Liikunta tulee siis tarpeeseen. :D Mutta siis, tuttuun tapaan: Love you, take care and sunshine to you all! <3<3<3 XXX
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Sobre el sole (y lluvia) de Andalúcia
Hola amigos! :) Terveisiä Espanjasta, josta palasin lauantaina. Siellä vierähti viikko rattoisasti Costa del Solin auringossa - ja sateessa - äidin ja isin hoivissa lomaillessa. Nyt olen onnellisesti jälleen kotona Lontoossa ja täytyy kyllä sanoa, että hyvästä reissusta huolimatta oli ihanaa palata takaisin tänne. Mutta mutta... Kaipa sitä täytyy sanoa muutama sana Espanjastakin nyt, kun kerran on kirjoittamisen makuun taas päästy. :)
Lähdin matkaan siis 28.2. sunnuntaiaamuna todella aikaisin, sillä matkasin bussilla ja junalla Gatwickin lentokentälle, joka oli positiivinen yllätys selkeillä opasteillaan ja nopealla lähtöselvityksellään. Lensin Espanjaan Easyjetilla, joka oli elämäni ensimmäinen kokemus halpalennoista. Ihan hyvä fiilis jäi, sillä kone oli tilava, lento sujui mukavasti eivätkä ihmiset ryysänneet ihan tuhottaman kovalla kiireellä sisälle koneeseen varaamaan paikkoja (koneessa ei siis ollut valmiiksi määriteltyjä paikkoja). Espanjaan saavuttiin aikataulussa, vastaanottokomitea (vanhempani) oli kentällä vastassa, laukku tuli ehjänä perille ja aurinko paistoi. Vajaan viikon mittainen loma saattoi alkaa. :)
Viikko meni todella nopeasti mukavassa hotellissa noin 15 km etäisyydellä sekä Fuengirolasta (suomalaisten suosima kaupunki Aurinkorannikolla) että Marbellasta. Hotelli oli oikein hyvä ja vaikka parina päivänä satoi kaatamlla vettä, aurinko paistoi enimmäkseen ja lämpötila oli vajaa 20 astetta. Ekana lomapäivänä onnistuin jopa polttamaan itseni ottaessani aurinkoa uima-altaalla - tyypillistä toimintaa kohdallani. :) Loma kului nukkuessa, syödessä, roskaromaaneja lukiessa ja leffoja katsellassa. Lisäksi piipahdimme porukalla Granadassa katsomassa Alhambran linnoitusta, joka oli oikein upea. Myös Granada kapeine kujineen ja sokkeloisine katuineen teki vaikutuksen. Lisäksi kävimme Marbellan rantakadulla töllistelemässä turistimeininkiä (paljon tyylikkaitä eläkeläisiä nauttimassa Espanajn ilmastosta) ja nauttimassa jäätelöstä auringossa. Loma kului kuin itsestään, vaikken mitään ihmeellistä puuhaillutkaan. Eniten nautin, kun pääsin verestämään espanjan kielen taitojani, kävelemään merenrannassa ja vain olemaan rennosti. Myös ihania vanhempiani oli hauska nähdä pitkästä aikaa, vaikka Skypen ansiosta tuntuukin, että näen heitä enemmän nyt kuin asuessani Helsingissä. :)
Äiti ja isi lähtivät Espanjasta jo perjantaina ja minä vasta lauantaina. Nautin viimeisestä lomapäivästäni vain hengailemalla rauhassa, syömällä hyvin, uimalla sisäaltaassa (ulkoaltaan vesi oli hyytävää) ja nukkumalla päiväunet (<3). Illalla innostuin repäisemään ja nautiskelin itsekseni pullollisen (koko pullon!) punaviiniä, jonka hinta oli hurjat 1,65€. Viini oli oikein hyvää ja teki tehtävänsä, sillä nukahdin autuaasti aikasin. :) Aamulla olo oli lievästi sanottuna heikko, mutta se ei estänyt matkaan lähtemistä, sillä hotellista oli poistuttava klo 10 mennessä. Hotellilta matkasin ensin bussilla Fuengirolaan ja sieltä junalla lentokentälle. Matkustaminen oli halpaa ja matkalla tutustuin mukaviin kroatialaisturisteihin (keski-ikäinen parsikunta), joka oli matkalla junalla Malágaan. Matkaan mahtui myös actionia, kun yksi bussipysäkki matkanvarrella romahti yhtäkkiä ja varoittamatta. Onneksi ketään ei jäänyt sortuvan katoksen alle. Tapahtumarikas matka siis. :)
Lentokentälle pääsin ajoissa ja ehjänä, mutta siellä sitten vierähtikin seuraavat kuusi tuntia, sillä saavuin sinne jo neljä tuntia ennen lennon lähtöä ja sitten lento oli vielä puolitoista tuntia myöhässä. Vähän otti odottelu aivoon, mutta pääsin kuin pääsinkin lopulta Lontooseen. Gatwickin kentällä jouduin odottelemaan matkalaukkua puolisen tuntia, mutta selvisin silti suhteellisen nopeasti junaan ja keskustaan. Kaikenkaikkiaan kotimatkani Espanjan hotellin ovelta takaisin asunnolleni kesti 12 tuntia ja olo oli sen mukainen, kun perille päästiin. Home sweet home ja niin pois päin. :)
Viimeiset pari päivää ovat kuluneet takaisin rutiineihin palatessa. Kotiin oli kiva saapua ja mikä tärkeintä Lontoo tuntuu ihan kodilta jo. Tutut kadut, kaupat ja pusitot oli ihana kohdata jälleen ja arki tuntui mukavalta, vaikka iskikin esseen muodossa heti sunnuntaina halolla päähän. Nyt sitten alkaa uusi viikko vanhoine tuttuine meininkeineen, vaikka uusiakin juttuja on luvassa. kerron niistä sitten myöhemmin loppuviikosta. :) Tämä oli tällainen pikapäivitys tällä kertaa. Voikaa hyvin ja nauttikaa kevätpäivistä - sieltä se kesä vähitellen tulee. :) Halit kaikille! <3 Love ya! XXX
Lähdin matkaan siis 28.2. sunnuntaiaamuna todella aikaisin, sillä matkasin bussilla ja junalla Gatwickin lentokentälle, joka oli positiivinen yllätys selkeillä opasteillaan ja nopealla lähtöselvityksellään. Lensin Espanjaan Easyjetilla, joka oli elämäni ensimmäinen kokemus halpalennoista. Ihan hyvä fiilis jäi, sillä kone oli tilava, lento sujui mukavasti eivätkä ihmiset ryysänneet ihan tuhottaman kovalla kiireellä sisälle koneeseen varaamaan paikkoja (koneessa ei siis ollut valmiiksi määriteltyjä paikkoja). Espanjaan saavuttiin aikataulussa, vastaanottokomitea (vanhempani) oli kentällä vastassa, laukku tuli ehjänä perille ja aurinko paistoi. Vajaan viikon mittainen loma saattoi alkaa. :)
Viikko meni todella nopeasti mukavassa hotellissa noin 15 km etäisyydellä sekä Fuengirolasta (suomalaisten suosima kaupunki Aurinkorannikolla) että Marbellasta. Hotelli oli oikein hyvä ja vaikka parina päivänä satoi kaatamlla vettä, aurinko paistoi enimmäkseen ja lämpötila oli vajaa 20 astetta. Ekana lomapäivänä onnistuin jopa polttamaan itseni ottaessani aurinkoa uima-altaalla - tyypillistä toimintaa kohdallani. :) Loma kului nukkuessa, syödessä, roskaromaaneja lukiessa ja leffoja katsellassa. Lisäksi piipahdimme porukalla Granadassa katsomassa Alhambran linnoitusta, joka oli oikein upea. Myös Granada kapeine kujineen ja sokkeloisine katuineen teki vaikutuksen. Lisäksi kävimme Marbellan rantakadulla töllistelemässä turistimeininkiä (paljon tyylikkaitä eläkeläisiä nauttimassa Espanajn ilmastosta) ja nauttimassa jäätelöstä auringossa. Loma kului kuin itsestään, vaikken mitään ihmeellistä puuhaillutkaan. Eniten nautin, kun pääsin verestämään espanjan kielen taitojani, kävelemään merenrannassa ja vain olemaan rennosti. Myös ihania vanhempiani oli hauska nähdä pitkästä aikaa, vaikka Skypen ansiosta tuntuukin, että näen heitä enemmän nyt kuin asuessani Helsingissä. :)
Äiti ja isi lähtivät Espanjasta jo perjantaina ja minä vasta lauantaina. Nautin viimeisestä lomapäivästäni vain hengailemalla rauhassa, syömällä hyvin, uimalla sisäaltaassa (ulkoaltaan vesi oli hyytävää) ja nukkumalla päiväunet (<3). Illalla innostuin repäisemään ja nautiskelin itsekseni pullollisen (koko pullon!) punaviiniä, jonka hinta oli hurjat 1,65€. Viini oli oikein hyvää ja teki tehtävänsä, sillä nukahdin autuaasti aikasin. :) Aamulla olo oli lievästi sanottuna heikko, mutta se ei estänyt matkaan lähtemistä, sillä hotellista oli poistuttava klo 10 mennessä. Hotellilta matkasin ensin bussilla Fuengirolaan ja sieltä junalla lentokentälle. Matkustaminen oli halpaa ja matkalla tutustuin mukaviin kroatialaisturisteihin (keski-ikäinen parsikunta), joka oli matkalla junalla Malágaan. Matkaan mahtui myös actionia, kun yksi bussipysäkki matkanvarrella romahti yhtäkkiä ja varoittamatta. Onneksi ketään ei jäänyt sortuvan katoksen alle. Tapahtumarikas matka siis. :)
Lentokentälle pääsin ajoissa ja ehjänä, mutta siellä sitten vierähtikin seuraavat kuusi tuntia, sillä saavuin sinne jo neljä tuntia ennen lennon lähtöä ja sitten lento oli vielä puolitoista tuntia myöhässä. Vähän otti odottelu aivoon, mutta pääsin kuin pääsinkin lopulta Lontooseen. Gatwickin kentällä jouduin odottelemaan matkalaukkua puolisen tuntia, mutta selvisin silti suhteellisen nopeasti junaan ja keskustaan. Kaikenkaikkiaan kotimatkani Espanjan hotellin ovelta takaisin asunnolleni kesti 12 tuntia ja olo oli sen mukainen, kun perille päästiin. Home sweet home ja niin pois päin. :)
Viimeiset pari päivää ovat kuluneet takaisin rutiineihin palatessa. Kotiin oli kiva saapua ja mikä tärkeintä Lontoo tuntuu ihan kodilta jo. Tutut kadut, kaupat ja pusitot oli ihana kohdata jälleen ja arki tuntui mukavalta, vaikka iskikin esseen muodossa heti sunnuntaina halolla päähän. Nyt sitten alkaa uusi viikko vanhoine tuttuine meininkeineen, vaikka uusiakin juttuja on luvassa. kerron niistä sitten myöhemmin loppuviikosta. :) Tämä oli tällainen pikapäivitys tällä kertaa. Voikaa hyvin ja nauttikaa kevätpäivistä - sieltä se kesä vähitellen tulee. :) Halit kaikille! <3 Love ya! XXX
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)