London calling for the last time

This is it. Michael Jackson sen kiteytti, sillä tässä se nyt oli. Kauan odotettu ja suunniteltu vaihto-opiskelukevät Lontoossa on nyt ohitse ja on aika suunnata kohti uusia seikkailuja ja voitokkaana kohti auringonlaskua. :) Mutta ensin muutama sana kuluneesta keväästä ja Lontoosta. Ennen sitä kuitenkin ISO ja JÄTTIMÄINEN KIITOS kaikille teille ihanille, jotka olette jaksaneet mun sepustuksia täältä lukea ja olette olleet niistä kiinnostuneita. Minusta on mukava kirjoittaa ihan itsellenikin tätä blogia, mutta aina paremmaksi kirjoitusprosessin tekee, kun tietää jonkun siellä jossain kaukana lukevan ajatuksiani ja kuulumisiani. Kiitokset siis sinulle ihanainen rakas ihmiseni, kun olet pitänyt yhteyttä minuun. Toivottavasti tapaamme pian ja saan kuulla sinun kuulumisiasi, sillä ystävyys on vastavuoroisuutta.

Ja sitten takaisin Lontoseen. Tämä viikko, niin kuin koko kevätkin, kului siivillä ja nopeasti. Olen hoitanut asioita kuntoon lähtöä varten (tavaroiden pakkausta ja postitusta, yliopistojutut kuntoon, asuntolajutut kuntoon jne.) ja ehtinyt vielä katsastaa muutaman nähtävyydenkin näin viime hetkillä. Turisteiluni kohteena oli toistamiseen Museum of London, jossa tsekkasin vasta avatun näyttelyn Lontoon historiasta 1660-luvulta nykypäivään. Se oli oikein hyvin tehty ja informatiivinen. Etenkin rekonstruktio viktoriaanisen ajan katukuvasta jäi elävästi mieleeni samoin kuin Lontoon sota-aika, jota täällä on monessa eri museossa/paikassa käsitelty. Museon lisäksi olen tällä viikolla nauttinut helteisestä ja aurinkoisesta säästä ja sen merkeissä tein keskiviikkona vierailun Hampstead Heathin kauniiseen puistoon. Hampstead sijaitsee Lontoon lounaisosissa aika lähellä keskustaa ja on oikein viehättävää puistomaista aluetta. Paikka on kukkulalla, josta on komeat näkymät Lontoon keskustaan. Puisto hurmasi minut vehreydellään ja kumpuilevalla maastollaan. Välillä tuntui kuin olisi ollut metsässä kaukana kaupungin humusta. Hampsteadin vieressä on Highgaten kaupunginosa, jossa kävin pyörähtämässä vanhalla hautausmaalla. Se oli jollain tavalla hyvin lyyrinen ja englantilainen paikka, sillä muratti kasvoi rapistuneiden hautakivien päällä ja paikka huokui harrasta ja romanttista tunnelmaa. Ihan kuin olisi ollut jossain linnanraunioilla tai jotakin. Oikein viihtyisä vierailu hautausmaalle oli tämä retki, jos tällä tavalla asian voi ilmaista. :) Torstaina myös piipahdin Wimbledonissa serkkuani Miriamia tapaamssa. Tällä reissulla tuli vielä kerran koettua pubikulttuurin ilot ja samalla oli mukava rupatella Miriamin kanssa, sillä en tiedä milloin seuraavan kerran taas tapaamme.

Tässä se on sitten ollut. Viikko oli ja meni, niin kuin koko kevätkin. Mitä tästä kaikesta on sitten jäänyt käteen? Välillä olen miettinyt, kannattiko lähteä tänne kauas pois tutusta oravanpyörästä ja kaikkien läheisten ihmisten luota. Koti-ikävä on välillä ollut suuri ja tällä hetkellä odotan innolla takaisin Suomeen pääsyä. En kuitenkaan kadu hetkeäkään sitä, että päätin lähteä Lontooseen viideksi kuukaudeksi. Vaikka opiskelusta ei ehkä ole jäänyt käteen kovin paljoa sekä tietomäärässä että opintopisteissä, niin muuten viiden kuukauden oleskelu ulkomailla on ollut oikein hyvä, arvokas ja terapeuttinen kokemus. Olen osoittanut itselleni, että pärjään ulkomailla siinä missä Suomessakin. Olen saanut elää yhdessä maailman kiinnostavimmista ja kauneimmista kaupungeista ja nauttia kaikesta, mitä sillä on tarjottavanaan. Olen saanut tavata kiehtovia ihmisiä ja kokea uusia asioita. Olen oppinut itsestäni uusia asioita ja huomannut, että vaikka ulkomailla on ihanaa ja haluan jatkossakin viettää aikaa poissa Suomesta, niin kyllä Suomi on koti sanan täydessä merkityksessä. Omat juuret ja oma kulttuuri ovat ulkomaankuukausien aikana tulleet minulle todella tärkeiksi ja huomaan olevani todella ylpeä ja etuoikeutettu voidessani sanoa olevani suomalainen. Oman kulttuurin arvostamisen ja tiedostamisen ohella, olen myös oppinut paljon brittiläisyydestä ja Britanniasta, vaikka Lontoo ei ehkä aidointa ja alkuperäisintä Britanniaa parhaiten edustakaan. Samalla on karissut romantisoitu kuva englantilaisuudesta, joka kulttuurina on minulle aina ollut rakas ja on sitä edelleen, vaikka siihen onkin näiden kuukausien aikana tullutkin realistisempi sävy.

Summa summarum koko keväästä: Olen iloinen, että lähdin vaihtoon ja valitsin kohteekseni Lontoon. Täällä viettämäni aika on ollut opettavasita monessa mielessä, ei vähiten oman itseni suhteen. Olen saanut miettiä, kuka minä olen ja mitä elämältä haluan, sillä olen nyt risteyskohdassa monessakin mielessä oman elämäni suhteen. Lontoo oli hyvä kokemus itseanalyysin ja omien ajatusten kokoamisessa, sillä mitä kauemmas menee, sen paremmin näkee lähelle. Näen nyt itseni ja Suomen uudessa valossa, mikä ei ole ollenkaan huono asia, sillä tuo valo on positiivinen ja täynnä energiaa. Samalla olen oppinut arvostamaan asioita, joita minulla elämässäni on, kuten ystäviä, Suomen hyviä elinolosuhteita ja mahdollisuuksia, joita elämä minulle on antanut. Onpas syvällistä, mutta totta joka sana. :) Nyt on hyvä jatkaa taas matkaa. Lontoo elää aina muistoissa ja tänne on varmasti jonain päivänä mukava palata joko turistina tai muuten. Thank you London! <3

Tämän tunteellisen vuodatuksen jälkeen on loppukevennyksen aika. Tässä siis lista paikoista ja asioista, joita voin täydestä sydämestäni kaikille Lontoon ja Britannian matkaajille suositella, jos matkavinkkini ketään kiinnostavat. :)

Lauran Lontoon Top 5:

1. Puistot (Hyde Park, St. James's Park ja Hampsted Heath ovat lemppareitani. Myös Regent's Park on viihtyisä. Puistot tekevät Lontoosta sympaattisen ja viihtyisän suurkaupungin.)

2. Musikaalit ja teatteri. (Lontoo on yksi maailman kulttuuripääkaupungeista eikä suotta. Tarjontaa on vaikka millä mitalla ja esitykset aivan huippuja. Kävin kevään aikana ainakin kymmennessä eri esityksessä ja ne kaikki olivat loistavia. Lontoon matkaan kuuluu minusta olennaisena osana musikaalikokemus ja lippujen hinnat ovat enemmän kuin kohtuullisia suhteutettuna esitysten laatuun.)

3. Imperial War Museum ja Cabinet War Rooms. (Kaksi lempimuseotani täällä. Edellinen ilmainen, jälkimmäinen maksaa. Keskittyvät sota-aikaan ja etenkin II maailmansotaan. Jos on tästä teemasta yhtään kiinnostunut, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa näihin museoihin.)

4. Kew Gardens ja Kew Palace. (Kaunis, viihtyisä ja tunnelmallinen kasvitieteellinen puutarha sekä herttainen kuninkaallinen asunto itäisessä Lontoossa. Helppo mennä metrolla ja kesällä aivan mahtavan kaunis. Maksaa aika paljon (noin £20), mutta suosittelen silti lämpimästi, jotta näkee muutakin kuin Lontoon asfalttiviidakkoa.)

5. Pubikulttuuri ja Lontoon kylämäisyys. (Pubit ovat kuin olohuoneita. Lontoon pubit voivat olla valitettavan täysiä välillä, mutta silti aivan ihania. Pub on siis must, kun tulee Lontooseen tai Britanniaan. Lontoo puolestaan on kuin suuri sarja kyliä, jotka ovat liittyneet yhteen, sillä Lontoon jokaisella kaupunginosalla on oma tyylinsä ja tunnelmansa. Pidän kovasti omista kotikulmistani Bloomsburyssa, mutta myös muut Lontoon osat ovat näkemisen arvoisia. :D Lontoon ehdoton plussa onkin minusta juuri sen moninaisuus, sillä kaupunki on kuin suuri tilkkutäkki erilaisia pieniä kyliä.)

Tähän on hyvä lopettaa. Lontoo kiittää ja kumartaa sekä toivottaa kaikille rakkaille lukijoille vielä kerran seuraavat terveiset: take care & love you! XXX Nyt voin myös täydestä sydämestäni ja puhtaalla omallatunnolla kirjoittaa, että "See you soon, my darlings!". :) Lontoo on ollut ihana kokemus ja susoittelen vastaavaa tai edes piipahdusta tähän kauniiseen kaupunkiin enemmän kuin täydestä sydämestäni. London, I love you! <3

Last days in London

Heipparallaa rakkaat muruseni! :) Viimeisiä viedään ja enää on kolme kokonaista päivää Lontoon aikaa jäljellä. Lauantaina sitten paluu Suomeen. Viimeiset viikot ovat kuluneet pakkaamisen, asioiden hoitamisen ja nähtävyyksien merkeissä. Nyt asiat alkavat olla mallillaan ja elämä valmiina paluumuuttajan arkeen. :) Olen laukkuni jo melkein kokonaan pakannut ja yritän tällä kertaa pysyä painorajoissa, vaikka helppoa se ei olekaan. Paljon tavaraa on mennyt Oxfamiin (paikallinen UFF) ja osa menee asuntolan kierrätyssysteemiin. Tavaraa (kirjoja ja vaatteita :D) on lähtenyt myös postipakettien muodossa Suomeen yhteensä 13 kg ja vielä 5 kg on postittamatta. Postittaminen on muuten todella kallista (5 kg sekalaista tavaraa maksoi noin £45), joten olen joutunut luopumaan paljosta tavarasta ja jättämään kirjoja ja vaatteita taakseni. Nyt kuitenkin alkaa pakkaus olla voiton puolella ja kaikki valmiina lähtöä varten. Ennen sitä kuitenkin vielä viimeisiä kuulumisia Lontoon nähtävyyksiltä. :)

London Zoo eli Lontoon eläintarha oli lievä pettymys. Vaikka paikka oli hieno ja eläintarha monipuolinen sekä faunan että informaation osalta, niin olin kuitenkin tyytymätön kokonaisuuteen. Eläintarha oli ensinnäkin yllättävän pieni, sillä olin odottanut valtavaa eläinpuistoa. Lontoon eläintarha on aika kuuluisa ja yksi maailman vanhimmista, joten senkin tähden odotukseni olivat korkealla. Luultavasti vika oli kuitenkin minussa eikä itse eläintarhassa, sillä olen vieraillut elämäni aikana useissa eläinpuistoissa, joista etenkin Singapore Zoo & Night Safari ja Münchenin eläintarha ovat jääneet mieleeni parhaimpina kokemuksina. Lontoo oli näihin kahteen verrattuna hyvin pieni eikä sen eläimistö ollut kovin monipuolinen Singaporen norsuihin ja jääkarhuihin verrattuna. Olen kuitenkin iloinen vierailustani eläinten valtakuntaan, sillä varmasti olisi jäänyt harmittamaan, jos en olisi puistoon mennyt. Lisäksi vierailuni sattui hyvin lämpimälle ja aurinkoiselle sunnuntaille, jolloin sain turistia leikkiessäni nauttia samalla kauniista säästä. Eläintarha oli siis ihan ok kokemus, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa missään mielessä. Iso miinus tulee myös kalliista hinnasta, sillä pääsylippu opiskelijalta oli £18,30. Tiedän osan summasta menevän eläinten suojelutyöhön, mutta silti hinta tuntuu kalliilta. Puistossa ollessani myös koko ajan kyseenalaistin eläintarhan oikeellisuuden, sillä jostain syystä tuntui pahalta katsella eläimiä aitauksissaan, vaikka niillä onkin hyvät oltavat ja monet uhanalaiset lajit on saatu säilymään tarhauksen avulla. Jos ihminen kuitenkin olisi toiminut ja toimisi hiukan toisin maailmassa, niin eläintarhoja ei tarvittaisi. Tällainen reaktio vaikuttaa varmasti oudolta ja ristiriitaiselta minun suustani, sillä vierailen eläintarhoissa aina kuin mahdollista ja mielelläni. Silti niissä käyminen herättää minussa aina jonkinasteisia negaatioita eläinten vankeudesta ja lievän pahan mielen. Ajattelen aina, että luonnossa eläimillä olisi parempi olla villinä ja vapaana unohtaen kaikki vaarat, joita uhanalaiset eläimet siellä kohtaavat. Kylläpäs taas meni paasaukseksi. :) Yhteenvedon aika: London Zoo oli ihan kiva kokemus, vaikkakin kallis ja aiheutti henkilökohtaista pettymystä. Lapsille paikka on kuitenkin mukava ja puitteet viihtyisät. Suosittelen, jos on Lontoossa pitkään lomalla ja/tai pienten matkalaisten kanssa, jolloin museot - joita itse suosin turistikohteina - voivat olla hankalia.

Cabinet War Rooms and Churchill Museum oli yksi tämän kevään viimeisistä Lontoon turistinähtävyyksistäni. Paikka sijaitsee Westministerin lähellä aivan Downing Streetin tuntumassa. Kyseessä on siis 2. maailmansodan aikainen maanalainen komentokeskus, josta käsin silloinen pääministeri Winston Churchill (1874-1965, pääministerinä 1939-1945 ja 1951-1955) ja sodanaikainen hallitus seurasivat sodan kehitystä ja johtivat Britanniaa. Paikka oli säilytetty lähes täysin autenttisena eli sellaisena kuin se jätettiin vuonna 1945 sodan loputtua. Maanalainen kompleksi sisälsi mm. Churchillin makuuhuoneen ja ruokasalin, hallituksen ministerien makuuhuoneita, kotirintaman päämajan, karttahuoneita, BBC:n radiohuoneen ja monia muita huoneita sihteereille, hallituksen työntekijöille ja sotajohdolle. Kaikki tämä siis maan alla ja mikä mielenkiintoisinta paikka oli sodan aikana ja vielä sen jälkeenkin salainen. Ei niin Hitler kuin Britannian kansakaan tiennyt tästä salaisesta päämajasta, jota laivaston sotilaat tarkkaan vartioivat ja joka oli merkittävässä roolissa sodan strategisen johtamisen kannalta. Churchill (niin kuin hänen hallituksensakin) kulutti rakennuskompleksissa lukuisia työtunteja, vaikka pitikin parempana työskennellä maan päällä saksalaisten pommeja uhmaten, koska se lisäsi brittien taistelutahtoa ja oli merkki hyvästä johtajuudesta. Downing Street 10 (pääministerin virkasunto) oli sodan ja ilmapommitusten (the Blitz) kohteena, mutta maanalainen Cabinet War Rooms säilyi kuin ihmeen kautta tuhoutumasta, vaikka pommit sen lähistölle putoilivatkin. Vaikka bunkkeri onkin maan alla, se ei ollut täysin turvassa ilmapommituksilta, vaan jos siihen olisi iskenyt pommi, rakennuskompleksi olisi tuhoutunut bunkkerin vankkuudesta huolimatta. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, vaan paikka on nyt museona, jossa pääsee tarkastelemaan aitiopaikalta 2. maailmansodan aikaisen Britannian sodanjohdon olosuhteita ja toimia. Museo ansaitsee täydet pisteet ja huippuarvosanan kiinnostavuudessa ja esillepanossa, sillä pääsylipun hintaan (opiskelijalta £12) sisältyi audioguide ja informaatiota oli tarjolla vaikka millä mitalla. Cabinet War Rooms pitää sisällään myös Churchill Museumin, jossa monipuolisesti esitellään ja kuvataan Wisnton Churchilla henkilönä sekä hänen elämäänsä. Näyttely oli oikein kattava ja informatiivinen, sillä Churchillin persoona tuotiin siinä hyvin ja monipuolisesti esiin (lue: ei ollut liiallista sankarinpalvontaa). Itse bunkkerin huoneet olivat hyvin säilyneitä ja tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin ja sota-aikaan. Erityisesti pidin siitä, kuinka bunkkerin arkipäivää ja sen työntekijöiden toimia ja elinolosuhteita esiteltiin. Historiaan on helpompi samaistua ja saada tuntumaa, kun se kerrotaan ja tehdään eläväksi oikeiden ihmisten elämästä kertomalla kuin vain tapahtumia listaamalla. Museo ei ollut kovin suuri, mutta mielenkiintoisen sisältönsä ja informatiivisuutensa ansiosta reilut kaksi tuntia kului siellä kuin siivillä. Imperial War Museumin ja Kew Gardensin ohella Cabinet War Rooms pääsee Lontoon Top 10 nähtävyydet -listani kärkisijoille. Jos tulette Lontooseen ja 2. maailmansota tai Churchill kiinnostavat vähääkään, niin suosittelen pääsylipun maksamista ja museoon tutustumista enemmän kuin sydämellisesti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin... :) Tänään aurinko paistaa ja sää on lämmin eilisen rankkasateen mentyä matkoihinsa. Siksipä suuntaankin kulkuni kohti pohjoista ja Hampstedin vihreitä puistoalueita sekä Highgaten hautausmaata. Huomenna on suunnitelmissa piipahtaa Museum of Londonissa katsastamassa juuri avautunut näyttely Lontoon historiasta 1600-luvulta eteenpäin. Perjantaina puolestaan on viimeisen turistikierroksen vuoro ja kohteena on Apsley House, joka oli Lordi Wellingtonin koti. Talo sijaitsee Hyde Park Cornerissa, joten samalla pääsen vielä viimeisen kerran nauttimaan puistosta ja sen tunnelmasta. Lauantai-aamuna sitten lentokentälle ja kohti koti-Suomea. Näin se aika vain menee nopeasti eteenpäin ja vaihto-opiskeluni Lontoossa ohi. Kirjoitan vielä viimeiset ajatukset keväästä tänne perjantaina ja laitan myös viimeiset Lontoon valokuvat tänne silloin. Palataan siis pian asiaan! :) Siihen asti: Love you & take care! <3 XXX

This and that in London

Heissansaa rakkaat ihmiset! :) Taas on tullut aika listata ja kertoa viimeaikaiset tapahtumat, koska aikaa edellisestä kirjoituskerrasta on vierähtänyt jo ihan liikaa. Alkuun on kuitenkin todettava, että viimeisiä viedään. Enää kaksi ja puoli viikkoa jäljellä aikaa Lontoossa ja Britanniassa ennen väliaikaista paluuta Suomeen. Kesäkuun lopussa nimittäin Yhdysvallat kutsuvat suurlähetystöharjoittelun merkeissä Washington DC:ssa. Rapakon takana vierähtääkin sitten heinä- ja elokuu sekä osa syyskuusta. Onneksi pääsen kuitenkin välillä piipahtamaan Suomessa ja tapaamaan teidät kaikki ihanat ihmiset. :)

Tänne Lontooseen kuuluu oikein hyvää, vaikkei sää olekaan yhtä kesäisen helteinen kuin Suomessa. Parin viime viikon aikana olen saanut nauttia Suomen vieraista, kun ystäväni Ida ja miehensä Bjarne olivat täällä viime viikon maanantaista perjantaihin ja torstaina puolestaan äitini ja tätini Tarja tulivat kyläilemään sunnuntaihin saakka. Tuli siis taas puuhailtua paljon turistijuttuja vieraiden kanssa, sillä perinteiset nähtävyydet Big Benistä Westminister Abbeyhin ja Buckingham Palacesta Hyde Parkiin tuli vieraiden kanssa kierrettyä hyvää ruokaa, juomaa, teehetkiä ja seuraa tietenkään unohtamatta. Viikon rientoihin mahtui myös vierailu musikaalissa, sillä viime lauantaina kävin suvun kanssa katsomassa Greasen uudemman kerran. Esitys oli juuri niin hyvä kuin muistinkin. :) Kiitos ihanaiset, kun kävitte täällä mua moikkaamassa! <3 Tuttuja ihmisiä on nimittäin aina ilo tavata ja kuulumisia mukava vaihtaa.

Muuten arki on mennyt tuttua rataansa ja olen vain nauttinut kävelylenkeistä, keväästä, elokuvista (uusi Robin Hood-leffa <3), kirjoista ja elämästä. Opiskelu paljasti tosin eilen ikävän puolensa, sillä kävi ilmi, että minulla on tentti perjantaina ja toinen olisi ollut eilen. Olin jotenkin kuvitellut, että tenttini olisivat kesäkuun viimeisellä viikolla, mutta ne ovatkin sitten tällä viikolla. Informaatiota ei ole ollut julkisessa jaosssa missään, vaan se on pitänyt itse osata kaivaa paikallisen opintorekisterisysteemin kautta netistä. Tiistaisen tentin jätin väliin, koska en siis tiennyt sen olemassaolosta ennen tentin alkamista :D, mutta perjantaiseen tenttiin menin koettamaan onneani. Tentti tehtiin isossa hallissa (Royal Horticultural Halls), joka ei edes ollut yliopistolla. Meitä oli noin 1000 opiskelijaa salissa tenttimässä kuka mitäkin ja järjestelyt tentin suhteen olivat tiukat. Kaikki ylimääräiset tavarat piti jättää naulakoille ja arvoesineet sekä kirjoitusvälineet ja vesipullo saivat olla mukana tenttisalissa pakattuna läpinäkyvään muovipussiin, jonka sai paikan päältä. Kaikki tenttipaperit olivat pöydällä valmiina ja salissa ei saanut puhua lainkaan. Tenttiin vastaaminen sujui ihan mukavasti ja käytin koko kahden tunnin vastaamisaikani kahteen kysymykseen vastaamiseen. Kahden tunnin kuluttua vastaaminen piti lopettaa ja tenttipaperit kerättiin pois. Jotenkin kaikki järjestelyt tuntuivat hiukan vanhanaikaisilta, sillä tenttikäytäntö on täällä aika aika joustamaton. Tenttipäivät ovat yliopiston määräämät, eikä niistä neuvotella. Jos tentti ei mennyt läpi, niin uusintamahdollisuus on vasta elokuussa. Toivottavasti tenttini menee siis läpi, jotta vaatimukset vaihto-opiskelusta täyttyvät ja Erasmus-organisaatio pysyy tyytyväisenä. Minulla ei ole tentistä kuitenkaan suuria paineita ja olikin hauska vain kokea täkäläinen tenttikulttuuri. :) Siihen liittyen on muuten sanottava, että yliopisto palvelee opiskelijoita oikein hyvin näin tenttikautena, sillä kirjasto on auki joka päivä ja jopa 24h vuorokaudessa. Tätä hyödyntäen minäkin kävin lainamassa kirjoja sunnuntaina, mikä oli aika hauskaa. Suomessa kirjastot eivät ole koskaan, siis koskaan, sunnuntaisin auki, joten ensimmäinen kerta kirjastossa pyhäpäivänä tuli sekin koettua. :D

Näin keväällä on sanottava muutama sana kauniista luonnosta, joka on puhjennut kukkaan. Yksi parhaimmista kokemuksistani oli muutaman viikon takainen aamulenkki lauantaina, jolloin sain klo 8.00 aikoihin viettää rauhallisen hetken St. James's Parkissa seuranani vain linnut. Oli todella hieno tunne olla keskellä aamuisen hiljaista suurkaupunkia kauniissa puistossa yksin vain eläinten kanssa. Ehkä suomalaisena aina kaipaa luonnonhiljaisuutta, vaikka se keinotekoista olisikin täällä urbaanissa ympäristössä. Linnunpoikasiakin (jonkun hanhilajin varmaan) näin ja sain ihastella suloisia sulkapalleroita. Eläimet ovat sitten niin suloisia! :) Aamulenkeistä on myös sanottava sen verran, että eräällä sellaisella sain viime viikolla rutkasti silmälle iloa, kun Green Parkissa kävellessäni suuri porukka armeijan sotapoikia hölkkäsi ohi. Olisin saanut liittyä seuraan heidän komentajansa (vai mikä lie armeijan johtoheppu) mukaan (small talkia liikennevaloissa), mutta totesin, ettei kunto kestä. Muuten kyllä kiitos komeiden urheilullisten miesten seura aamua piristämässä. ;)

Tähän väliin sanon luontevasti sanan muutaman politiikasta, joka välillä on aika eläimellistä touhua. :) Vaalihässäkkä saatiin täällä nimittäin nyt viime viikolla lopulta päätökseen ja uusi hallitus neuvoteltua. Kuten ennustinkin, ja oli odotettua, niin David Cameronista tuli uusi pääministeri ja toryt muodostivat koalitiohallituksen liberaalidemokraattien kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin - tai sitten ei. Britit tuntuvat olevan kovasti kiinnostuneita politiikastaan ja täällä on ilmeisestikin hyvinkin suuri merkitys sillä, mikä puolue on vallassa. (Suomessa asia ei aina mielestäni ole näin, mutta toisaalta enpä minä Suomen tai Britannian politiikkaa niin tarkasti seurakaan.) Katsotaan siis, mihin suuntaan uusi hallitus brittejä luotsaa ja onnistuvatko konservatiivit pelastamaan maan talouden pohjamudista kohti parempaa tulevaisuutta. Täytyy varmaankin jatkaa tutkailua asian tiimoilta tulevaisuudessakin nyt kun vauhtiin on päästy. :D

Seuraavaksi jaarittelen säästä, sillä helleaalto on sieltä Suomesta siirtynyt tänne Lontooseen. Loppuviikosta viime viikolla sää nimittäin oli todella aurinkoinen ja lämmin, mittari näytti 25 astetta. Nyt viikonloppuna on ollut vielä lämpimämpää ja tänään ja huomenna pitäisi helten olla 27 ja 28 astetta. Ihanaa, kun kesä on saapunut! <3 Vaikka tällaisella säällä olisinkin kaikkein mieluiten järven rannalla luonnosta nauttimassa. Lontoossa se ei kuitenkaan ole mahdollista, mutta onneksi puistot tarjoaavat mukavan mahdollisuuden kauniista kesäsäästä nauttimiseen. Eilen Hyde Parkissa kävellessäni tuntui siltä kuin puolet Lontoon väestöstä oli vallannut puiston piknikkoreineen. :) Vähän liikaa ihmisiä minun makuuni, mikä on ollut yllätys huomata. Lontoo on mukava suurkaupunki, mutta taitaa kuitenkin olla liian suuri minun makuuni pysyvämpää asumista ajatellen. Ihmispaljous ei ahdista minua, mutta tuntuu välillä todella rasittavalta, koska sitä ei pääse pakoon minnekään. Ihmisiä on koko ajan ja kaikkialla ja varsinkin kesähelteillä kaupunki on jossain määrin hiukan ahdas. Mutta onneksi ovat puistot, jotka tarjoavat virkistystä ja vehreyttä asfalttiviidakon keskellä. :)

Torstaina olin alkavan kesän kunniaksi kesäteatterissa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään puskafarssi, vaan Shakespeare's Globe Theatren Macbeth, joka oli aivan mielettmän upea esitys. En ollut koskaan nähnyt Macbethia aiemmin ja tiesin tarinasta vain sen, että se on todella traaginen. Tietoni pitivät paikkansa ja traagisuus oli saavutettu todella vakuuttavalla tavalla. Verta, hikeä, kyyneliä, seksiä ja realismia. Tuota kaikkea oli Macbeth, joka hyödynsi pyöreää teatteria myös lavan ulkopuolella, kun näyttelijät ilmestyivät ykskaks yleisön joukosta lavalle ja veriset ruumiit pompahtivat lavan alta esiin. Kaiken kaikkiaan todella supervaikuttava ja loistava näytelmä ja upeat näyttelijät - etenkin on mainittava Macbethia esittänyt Elliot Cowan, joka oli jumalaisen komea roolissaan. :) Ainoa miinus tulee siitä, että välillä dialogista ei meinannut saada selvää. Syynä oli sekä ulkoilmateatteri, yleisön ajoittainen metelöinti (miksi leffaan ja teatteriin tullaan juttelemaan?!) sekä Shakespearen runomittainen vanha englanti, josta oli välillä vaikeuksia ymmärtää jutun juonta. Kuten aiemmin talvella Twelfth Nightin kanssa teksti alkoi aueta minulle kunnolla vasta väliajan jälkeen. Ehkä pitäisi tutustua Shakespeareen paremmin, jotta tekstin ja juonen ymmärtäminen ei olisi näytelmiä katsoessa niin hankalaa aluksi. Summa summarum: Macbeth oli mahtava ja Globe Thetre fantastinen kokemus. Suosittelen lämpimästi tätäkin, jos kesällä olette Lontoossa ja haluatte teatteriin.

Nyt aikaa Lontoossa on jäljellä enää kaksi viikkoa ja sitten uudet seikkailut kutsuvat. Kesän harjoittelupaikkani varmistui ja Lontoosta selvittyäni Amerikka kutsuu. Kesäkuun lopussa on nimittäin lähtö edessä Washington DC:n kauniiseen kaupunkiin ja heinä- ja elokuu kuluvat harjoittelun merkeissä Suomen suurlähetystössä siellä. Innolla jo harjoittelua odotan, sillä on mukava päästä töihin pitkän opiskelu- ja lomailuputken jälkeen. Yhdysvallat on pitkäaikaisen unelman täyttymys ja vielä ihanampaa on päästä viettämään siellä pidempi aika kuin vain pari viikkoa. DC:n lisäksi ajattelin katsastaa Bostonin ja New Yorkin sekä ehkä piipahtaa myös etelämpänä Memphisia (Graceland! :D) ja New Orleansia ihastelemassa. Minulla on lennot ja ostettuna ja paluu Suomeen koittaa vasta syyskuun puolessa välissä, jolloin on pari viikkoa aikaa reissailla Jenkeissä ennen kotiin paluuta. Innoissani tuota kaikkea jo odotan! :) Asuntokin järjestyi DC:sta, mutta kerron siitä sitten enemmän lähempänä lähtöä. Uutta blogia Jenkeistä ainakin on tiedossa, joten pääsen taas kirjoittamaan ja te lukemaan kesäkuulumisiani. ;) Ennen Yhdysvaltoja vietän kuitenkin pari viikkoa Suomessa ihmisiä tapaamassa, mikä sekin on mukavaa. Kesä näyttää siis oikein hyvältä! :)

Nämä viimeiset Lontoon viikot aion nauttia kaikesta, mitä Lontolla on tarjottavanaan. Muutaman museon katsastaminen sekä London Zoo tänään ovat vielä edessä samoin kuin kirkkokierros ekumenian ja uskontodialogin hengessä, sillä haluan käydä kveekarikirkossa, baptistikirkossa ja reformoidussa kirkossa sekä moskeijassa, synagogassa, hindutemppelissä ja kenties myös jossakin buddhalaisten pyhässä paikassa. American Church (älkää kysykö kirkkokuntaa, sillä en tiedä) avarsi jo aiemmin ekumeenista tietämystäni ja tuon lähetykseen painottuvan protestanttisen kirkon sunnuntaijumalanpalvelus oli oikein positiivinen kokemus kotoisine ja iloisine tunnelmineen. Jumiksesta jäi todella hyvä mieli ja mukavia muistoja. Mukava muisto on myös viime viikon tiistai, jolloin opiskelukaverini Susanna, joka on vaihdossa Liverpoolissa, tuli tänne Lontooseen päiväksi ja kävimme yhdessä katsomassa musikaalia. Esitys oli Chicago, joka räjäytti tajunnan. Olen nähnyt kyseisen leffan, joka ei tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta, vaikka ihan hyvä olikin. Lavaversio sen sijaan oli upea, sillä se oli toteutettu minimalistisilla lavasteilla, liveorkesterilla ja karismaattisilla esiintyjillä. Lisäksi olin unohtanut, kuinka hieno musiikki Chicagossa onkaan. Oikein mukava ilta oli siis tiistai ja suuret kiitokset Susannalle ihanasta ja hauskasta seurasta! <3

Tässpä tämä tällä kertaa. Kirjoittelen taas pian uudestaan, kun jotakin tapahtuu. Aika raauhaisaa nautiskelua ovat vain nämä kaksi viikkoa edessä, näin ainakin siis ajattelen. Myös paljon viimeisten asioiden hoitamista on edessä, kun harjoittelupaikkaa pitää valmistella ja Lontoon opiskelua lopetella. Myös postipakettien lähettämistä Suomeen on luvassa, jottei ylipainomaksua matkalaukusta tarvitse maksaa lentokentällä lähtiessä. :) Eipä siis tämän kummempia. Voikaa kaikki hyvin, nauttikaa alkavasta kesästä ja pian nähdään! <3 Halipuspus and love kaikille! <3<3<3

Paris et France, je vous aime

Bonjour tout le monde! :) Olen siis palannut Pariisista onnellisesti takaisin Lontooseen ja mieli täynnä hyviä muistoja hauskasta reissusta Ranskanmaalle. :D Ihan aluksi on todettava ja tunnustettava, että joka kerta käydessäni Ranskassa rakastun maahan, kieleen, kulttuuriin ja ihmisiin aina uudestaan. Ranskan kieli etenkin valloitti sydämen tällä kertaa ja nyt luukutan täysilla ranskankielistä musiikkia täysin hullaantuneena kielen kauneudesta. :) Pärjäsin ranskan taidoillani koko reissun ihan mukavasti, vaikka kielitaitoni onkin surkea. Mongerruksestani saatiin kuitenkin selvää ja minulle jopa puhuttiin ranskaa takaisin. Itse asiassa luulen, että minua aika ajoin luultiin paikalliseksi, mutta kerron siitä kohta enemmän. :)

Matka kohti Pariisia alkoi siis maanantaina, jolloin kävelin noin kilometrin matkan Lontoon kodistani St. Pancras International rautatieasemalle, josta Eurostar-juna kohti Ranskaa lähti klo 10 jälkeen aamulla. Juna toimi oikein hyvin ja oli myös aikataulussa. Juna-asemalla oli erillinen osasto Eurostaria varten ja ensin leimattiin lippu, sitten mentiin turvatarkastuksen läpi (laukut ja ihmiset läpivalaistiin) ja lopuksi tarkastettiin passit. Vähän kuin lentokentällä olisi ollut. Junamatka Pariisin kesti reilut 2h ja kanaalin alitus otti tuosta ajasta noin 20 minuuttia, ei siis kovin kauan. Olin odottanut kanaalin alitukselta jonkinlaista hienoa fiilistä tai edes näkymiä, mutta todellisuus olikin vain pitkä ja pimeä tunneli, jossa ei nähnyt mitään. Tunnelin toisessa päässä oltiin kuitenkin yhtäkkiä toisessa maassa, mikä oli hukan hämmentävää, mutta ihan loistavaa. :) Sää Ranskan pohjoisosissa oli viileä ja sateinen, ja junassa ajattelinkin, että pitäisikö jättää Pariisi väliin ja jatkaa junalla Gare du Nordilta kohti Ranskan Rivieraa ja lämpimämpää säätä. Jäin kuitenkin Pariisiin, vaikka ajatus auringosta kieltämättä houkuttelikin. :)

Pariisissa olin perillä kahden aikoihin iltapäivällä paikallista aikaa maanantaina. Siitä matka jatkui metrolla 3. kaupunginosaan (III Arrondissement, Pariisin kaupunginosat on numeroitu ja ne näkyvät kartasta) ostettuani ensin kunnon kartan metroasemalta. Majoitukseni eli kahden tähden hotelli, jossa minulla oli jaettu huone kolmen muun naisen kanssa (siis niin kuin hostelleissa, joissa varataan sänkypaikka ei koko huonetta). Hotelli oli lähellä metroasemaa ja muutenkin parin kolmen kilometrin kävelymatkan päässä nähtävyyksiltä. Huonetovereinani oli japanilainen nuori nainen, joka tutki kansainvälistä oikeutta Genevessä ja oli Pariisissa työmatkalla. Lisäksi kolmen yön aikana seuraamme liittyi ensin yksi kanadalainen reilaajatyttö ja hänen lähdettyään kaksi muuta kanadalaista reilaajatyttöä. Kansainvälinen meininki oli siis huoneessamme, ihmisiä eri mantereilta. :) Hotelli tuntui olevan varsin suosittu, vaikka ei ollutkaan mitenkään ihmeellinen. Siisti, turvallinen ja rauhallinen vaatimaton majapaikka, jossa oli hyvä nukkua muutama yö. Olin siis majoitukseeni ihan tyytyväinen, vaikka etukäteen hiukan jännittikin.

Mitä sitten oikein puuhastelin Pariisissa kolme päivää ja miksi menin sinne? Vastaus kysymyksen ensimmäiseen osaan: katselin kaupunkia, vierailin nähtävyyksillä ja nautin Ranskasta. Vastaus toiseen osaan kysymystä: koska mahdollisuus edullisesti ilmaantui ja koska halusin kokeilla junalla matkustamista kanaalin alitse. Matkalle tuli hintaa noin 200€ kaikkinensa (matka, majoitus, tuhlailut), joten pienellä budjetilla selvisin. Kyseessä oli myös muuten ensimmäinen kerta, kun matkustin junalla maasta toiseen, aiemmin olen junaillut vain yhden maan sisällä. Junalla matkustaminen oli mukava kokemus ja homma toimi onneksi kaikin puolin hyvin. Sain siis nauttia Pariisista ilman lentokenttästressiä. :) Sää oli koko ajan todella viileä, reilu 10 astetta ja kaupungissa tuuli ihan mielettömän paljon. Minun täytyi keskiviikkona osta itselleni hattu, kun päätä paleli, mutta hanskat olin onneksi tajunnut ottaa mukaan Lontoosta lähtiessäni. Mutta eipä ainakaan satanut vettä ja sain ainakin nauttia raittiista ilmasta kaupungin katuja kävellessäni. :)

Tehdään tässä vaiheessa yksi asia selväksi: Pariisi ei ole lempikaupunkini maailmassa, vaikka todella hieno omalla tavallaan onkin. Itse preferoin kuitenkin Roomaa ja Lontoota, koska ne ovat sokkeloisempia ja jotenkin kompaktimpia Pariisin leveisiin katuihin ja suuriin bulevardeihin verrattuna. Jotain kummaa vetovoimaa Pariisissa kuitenkin on, sillä tämä oli jo kolmas kertani tuossa ainutlaatuisessa kaupungissa. Ensimmäisen kerran kaupungissa käydessäni olin vain 12-vuotias, enkä muista maatkasta paljon mitään. Toisen kerran kaupunki tuli tutuksi pari vuotta sitten viikonloppumatkalla. Vasta nyt kolmannella kerralla kaupunki alkoi kuitenkin todella hahmottua ja saada muotoa mielikuvissani. Kävely kartan kanssa ristiin rastiin keskustaa auttoi asiaa ehdottoman paljon. Pidän kävelystä todella paljon ja mielestäni se on paras tapa liikkua turistina ollessa, koska siten näkee eniten ja tutustuu kaupunkiin kaikkein parhaiten. Kunnon kengät, vettä ja kartta siis matkaan kaupunkilomailussa. Näin tapahtui kohdallani Pariisissa ja vaikka paljon jäikin näkemättä, nyt tuntuu siltä, että Pariisi on vähitellen tullut tutummaksi.

No, mutta jaarittelu sikseen ja asiaan. Seuraavassa siis selostusta Pariisin seikkailuistani tämän alkujaarittelun jälkeen. :) Koska kyseessä oli siis jo kolmas kertani kauniissa Pariisissa, jätin perinteisimmät turistinähtävyydet (jotka olen siis jo nähnyt), kuten Louvren, Musée d'Orsayn ja Eiffel-tornin väliin. Tornin juurella toki kävin sitä ihastelemassa ja valokuvaamassa, eihän matka Pariisiin olisi mitään ilman tuota kuuluisaa maamerkkiä näkemättä. :) Lisäksi piipahdus Notre Damen katedraalissa oli ihan must. Kirkko ei tuottanut pettymystä kauneudessaan, vaikka valtavat turistilaumat hieman harrasta tunnelmaa häiritsivätkin. Paikalla ollut kirkkokuoro kuitenkin kompensoi yleistä hälinää kauniilla laulullaan loistavasti, joten ihan hyvä fiilis jäi kirkkovierailustakin. Myös Père-Lachaisen hautausmaalla piti käydä tälläkin kertaa. Olen ehkä hiukan outo siinä mielessä, että rakastan hautausmailla kävelemistä. Siellä on niin rauhallista, kaunista ja harrasta. Père-Lachaisella tunnelma oli juuri tuollainen ja myös kunnioittavan rauhallinen, sillä kaupungin hälinä ei juuri tuolle ikuisen unen lepopaikalle onneksi kuulunut. Oscar Wilden haudalle tein pyhiinvaellusmatkan tälläkin kertaa ja suutelin suuren taiteilijan ja keikarin mahtipontista hautakiveä tavan mukaan. Hautausmaa oli muuten ensimmäinen turistikohteeni, en tiedä mitä tämä kertoo minusta ja mieltymyksistäni turistina. :) Myös vanha tuttu Luxemburgin puisto ja sokkeloisen ihana Quartier Latin kirjakauppoineen (Latinalaiskortteli vasemmalla rannalla) tulivat jälleen tutuiksi.

Vanhojen tuttujen nähtävyyksien lisäksi vuorossa oli myös lukuisa joukko uusia, sillä piipahdin ensimmäistä kertaa Tuiliersin puutarhassa (ei niin hieno ja rehevä kuin englantilaiset puistot, vaan vähän ankea), pyörähdin Place Vendômella (merkkiliikkeet ja huippumuotia), vierailin Madelinen (suuri uusklassinen kirkko, jota vallankumouksen aikaan käytettiin mm. viljavarastona), Saint-Sulpicen (tuttu Da Vinci -koodista) ja Saint-Germain-des-Prés (Pariisin vanhin kirkko) kirkoissa sekä ihastelin Palais Garnieria, joka on siis Pariisin kuuluisa oopperatalo (se, jonka alla on maanalainen järvi, jota ei kuitenkaan päässyt katsomaaan). Paras kaikista edellä mainituista oli oopperatalo, joka opulenteilla kultauksillaan ja runsailla koristeluilaan oli todella vaikuttava ja komea rakennus. Voin hyvin kuvitella, että Pariisin kerma kulkee oopperan kristallikruunuilla ja kultauksilla koristeltuja käytäviä iltapuvuissa siemailemassa shamppanjaa opperaesitysten väliajalla. Hintaa oopperavierailulle tuli 5€, kirkot olivat onneksi ilmaisia - paitsi Pantheon, jonne en mennyt, koska se maksoi. Oopperassa oli muuten viime viikonloppuna esiintynyt kuuluisa suomalainen oopperalaulaja Soile Isokoski, jonka CD-levyjä oopperan putiikissa oli myynnissä. Vive la Finlande! :)

Näiden turistinähtävyyksien lisäksi kävin ensimmäistä kertaa katsomassa myös Sorbonnen kuuluisaa yliopistoa, kävelin pitkin Champs-Élyseesia valokuvaamassa riemukaarta, pyörähdin Bastillen, Republiquen ja Concorden aukioilla sekä ihastelin luksustavaratalojen Printempsin ja Gallerie La Fayetten hienostunutta ilmapiiriä. Shoppailusta tavarataloissa ei ollut puhettakaan kalliiden hintojen vuoksi ja muutenkaan Pariisi ei ole mikään maailman edullisin kaupunki. Omat shoppailuni rajoittuivat siksi edullisiin housuihin (normit ja caprit à 19,90€ ja 16,90€), korvakoruihin ja kirjoihin (tottakai :D). Muuten elin köyhäillen ja säästin myös syömisessä nauttimalla enimmäkseen patongista ja syömällä ulkona vain kerran (ylihintainen kahvila, jonka ruoka oli ok, muttei ranskalaisen keittiön kulinarismin huipentuma). Olisin halunnut ostaa ranskalaisia elokuvia ja musiikkia, mutta hinnat olivat ainakin Britteihin (jossa kirjat, leffat ja cd:t ovat suhteellisen halpoja) verrattuna todella kalliita. Elokuvat jäivät siis odottamaan itseään ja musiikkia olen ladannut netistä nyt kotiin palattuani. Shoppailijalle Pariisi kuitenkin tarjoaa paljon ja kulinaristeille vielä enemmän, sillä ravintoloita, kahviloita ja bistroja on kaikkialla. Kahvilakulttuuri ja syömisen kiireettömyys ovatkin mielestäni yksi ranskalaisen elämänmenon parhaita puolia kauniin kielen lisäksi. :)

Pariisin nähtävyyksien ohella käväisin myös kaupungin ulkopuolella ja tein keskiviikkona retken Versaillen palatsiin, joka sijaitsee noin 24km kaupungista lounaaseen. Palatsi on todella todella kuuluisa ja oikein vaikuttava ilmestys barokkiarkkitehtuurin mahtipontisuudessaan ja valtavissa mittasuhteissaan. Pariisin keskustasta pääsi Versaillesiin lähijunalla (RER-juniksi niitä kutsutaan siellä) puolessa tunnissa ja perillä juna-asemalta oli palatsille viiden minuutin kävelymatka. Juna oli ihan ok, eikä ainakaan hinnalla pilattu, sillä menopaluu maksoi 6€. Versaillesissa olen käynyt kerran aiemmin ollessani 12-vuotias enkä muistanut palatsista mitään. (Huom! Vanhemmat: Älkää viekö pieniä lapsia mukananne kuuluisiin paikkoihin, lapset eivät muista niistä mitään ja joutuvat aikuisina käymään niissä uudestaan. :D) Paikalla oli satapäin turisteja ja meininki aika kaaottinen. Lippuluukulle ei ollut jonoa, mutta turvatarkastukseen (laukut läpivalaistiin, niin kuin monessa kuuluisassa museossa ja paikassa tehdään nykyisin) sen sijaan oli useiden kymmenien metrien mittaiset jonot. Ihmispaljous kuitenkin liikui jonossa suhteellisen reippaasti ja jonotusaikani oli noin 30 minuuttia. Se oli kuitenkin sen arvoista, sillä - nyt seuraa paras uutinen kaikista - pääsin ihastelemaan Versaillesia täysin ilmaiseksi! Koska olen EU-kansalainen ja alle 25-vuotias palatsiin tutustuminen oli kokonaisuudessaan minulle ilmaista. En tiennyt tätä ennen palatsille saapumistani, joten kyseessä oli iloinen yllätys ja 18€ selvää rahansäästöä. Kiitos Ranskan valtio sivistyksen ja kulttuuriperinnön arvostamisesta ja sen jakamisesta nuorille ilmaiseksi.

Versailles on oikein upea ja näkemisen arvoinen. Ilmainen audioguide oli plussaa ja vierailu puutarhoissa laajoja tiluksia ihastelemassa oikein onnistunut vierailu. Palatsi on barokin huipentuma: opulentti, runsas, pramea, pröystäilevä, suuruudenhullu, dramaattinen ja säkenöivä. Kaikki tämä on toki vaikuttavaa, mutta itse en kuulu barokkiarkkitehtuurin ystäviin, vaan se jättää minut aina kylmäksi. Näin kävi myös Versaillesissa (samoin kuin viime kesänä Roomassa Pietarinkirkossa vieraillessani) ja palatsi tuntui minusta koristeellisuudestaan huolimatta ankealta, kylmältä, jäykältä ja ontolta. Eniten pidinkin Marie Antoinetten Hamleausta, joka on siis pienen pieni maalaiskylä, joka on rakennettu palatsin tiluksille, vähän etäämmäs siitä. Hamleau rakennettiin, jotta kuningatar Marie pääsi leikkimään paimentolaiselmää keskellä omaa pientä maalaiskyläänsä. Suhtautumiseni tähän pieneen leikkikylään oli aluksi halveksiva ja vähän sääliväkin (kuningatar ei tiennyt oikeasta maalaiselämästä ja tavallisesta kansasta mitään, mikä ei toisaalta täysin ollut hänen omaa syytään), mutta mieleni muuttui kylän nähdessäni. Se oli sanalla sanoen hurmaava ja vangitsi Ranskan maaseutuidyllin täydellisesti. Pieniä suloisia puumökkejä, majakka, mylly vesirattaineen, tekolampi ja puro, maatalo täynnä kotieläimiä - kanoja, hanhia, lampaita, pupuja, hevosia, lehmiä ja sonni - elegantti englantilainen puutarha (joista pidän enemmän kuin ranskalaisista, koska ne ovat rehevämpiä ja luonnollisemman näköisä) sekä pieniä polkuja sinne tänne. Jos saisi valita, niin asuisin Hamleaussa paljon mieluummin kuin itse palatsissa. Aloin siis hiukan ymmärtää edesmenneen kuningattaren mielenliikkeitä, vaikka en todellakaan ihmettele, että vallankumous syttyi, niin paljon rahaa ihmisten selkänahasta on Versaillesiin revitty. Ja millä oikeudella yksi ihminen ja muutama muu on saanut käyttää tavallista työtätekevää kansaa rahasamponaan, kysynpähän vain. Tasavaltalainen minussa heräsi unestaan Versaillesia katsellessa ja en voi muuta kuin ihmetellä Iso-Britannian, Ruotsin, Tanskan tai Espanjan monarkian jäänteitä. Kuninkaallisilla ei ole mitään valtaa, mutta yhä edelleen he elävät rikkaina palatseissaan vailla minkäänlaista oikeaa tehtävää. Ymmärrän kyseessä olevan historiallisen statussymbolin ja kansan yhdistäjän roolin, mutta silti. Tasavalta kunniaan, vive la Republique! :) Ranska muuten on kansallistunteen suuri ystävä, sillä trikoloreita näkyi kaikkialla ja kansalliset monumentit ovat todella mahtipontisia (mm. Kansalliskokouksen talo) Pariisissa. Oh là là, mitä paasausta. :) Nyt riittää politiikka (tässä välissä huomautettakoon, että toryt eli siis konservatiivit voittivat Britannian eiliset parlamenttivaalit, mutta eivät saaneet enemmistöä, joten koalitiohallitus on luvassa - liberaalidemokraatit eivät nousseet suursuosioon valitettavasti) ja seuraavaksi muutama sana ranskalaisesta kulttuurista ja kokemuksistani sen suhteen.

Tehdäänpä lista, jotta homma toimisi paremmin:

1. Ranskan kieli. Se on kaunista, ihanaa, romanttista ja tunteellista - mutta ihan tuhottoman vaikea oppia. Olen opiskellut ranskaa viitisen vuotta ja risat, mutta en osaa kieltä tästä huolimatta juuri lainkaan. Turistina tulin olemattomalla kielitaidollani kuitenkin toimeen, sillä vaikka en kieltä hyvin puhukaan, niin ymmärrän aika hyvin. Ranskalaiset myös arvostavat sitä, että yrittää puhua heidän kieltään, vaikkei sitä hyvin osaisikaan. Palvelu on heti ystävällisempää ja parempaa, kun puhuu ranskaa. Näin kävi myös minun kohdallani, sillä käytin ranskaa kaikkialla Pariisissa asioidessani ja liikkuessani. Syitä tähän on kolme. Yksi: On tyhmää olla käyttämättä kieltä, jota osaa. Kaksi: Ei ole takeita, että ranskalaiset puhuvat englantia tai mitään muutakaan vierasta kieltä, koska ranskan kieli on kansallinen ylpeyden aihe ja sitä vaalitaan huolellisesti. Kolme: Suomalainen sisu ei antanut periksi, vaikka välillä kielen kanssa olikin vaikeuksia. Lopputuloksena oli miellyttäviä kokemuksia ranskanlaisesta kulttuurista ja sen ystävällisyydestä, kun puhuin ranskaa ja lisäksi uudelleen syttynyt innostus ja rakkaus ranskan kieltä kohtaan. Nyt haaveilen pidemmän ajanjakson viettämisestä Ranskassa, esimerkiksi jossain maasuedulla, jossa kielitaito kehittyisi ja kulttuuri tulisi paremmin tutuksi.

2. Pariisilaisuus. En tiedä, mikä minussa vetosi ihmisiin tai sai minut sulautumaan katukuvan, mutta useammin kuin kerran minua joko luultiin ranskalaiseksi tai jopa pariisilaiseksi. Tämä oli minusta sekä tavattoman imartelevaa, että tuhottoman hassua. :) Ensimmäisen kerran tämä tapahtui maanantaina, kun eräs nainen pysäytti minut ranskaksi lähellä Eiffel-tornia kysyäkseen tietä jonnekin. Valitettavasti en voinut auttaa häntä, vaan sanoin olevani turisti, jolloin hän jatkoi matkaansa. Vastaava tilanne tapahtui seuraavana päivänä, jolloin Republique-aukion luona nuori ranskalaismies kysyi hänkin minulta tietä samoin lopputuloksin. Lisäksi tiistaina sain antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, kun Saint-Sulpicen kirkon luona minut pysäytti nainen, joka keräsi rahaa ranskalaisten sotilaiden hyväksi ja kysyi ranskaksi voisiko madame olla ystävällinen ja antaa muutaman kolikon. Madame oli ystävällinen ja lahjoitti noin 30 centiä ranskalaisille sotilaille. :) Vähän myöhemmin Luxemburgin puistosta poistuessani eräs mies pysäytti minut ilmeisestikin jonkinlaisen hyväntekeväisyyskeräyksen merkeissä, jolloin jälleen kerran selitin olevani turisti enkä edes ranskalainen. Myös kaupoissa ihmiset tulivat juttelemaan ranskaksi vaatteista ja muutenkin minua lähestyttiin aina ranskan kielellä. Olen myös Lontoossa - ja oikeastaan kaikkialla liikkuessani - ollut useammin kuin kerran turistineuvonnan antajana. Ehkä minussa on jonkinlaista lähestyttävyyttä ja kosmopoliittisuutta. :) Mene ja tiedä, hauskoja hetkiä tällaiset kokemukset ainakin tuottavat minulle. :D Ja tottakai olin hyvin hyvin imarreltu siitä, että joku luuli minua pariisittareksi. ;)

3. Kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat. Nämä kaksi ovat Ranskassa edelleen kunniassaan, sillä teitittely on osa kulttuuria ja hyvät käytöstavat kaiken A ja O. Niinpä ystävällisyys ja kohteliaisuus näkyivat kaikkialla, minulle availtiin ovia ja teititeltiin. Lisäksi olin välillä mademoiselle ja välillä madame, mikä oli jotenkin viehättävää. Vaikken titteleistä pidäkään ja vihaan rouvittelua, noissa termeissä on jotain kummalista viehätystä. :) Lisäksi olin useammin kuin kerran avoimen flirttailun kohteena, sillä Ranska ei olisi Ranska ilman l'amouria. Flirtti Ranskassa ei ollut kuitenkaan niin suorasukaista tai ahdistavaa, kuten välillä Italiassa, vaan kepeämpää. Huvittavaa se on joka tapauksessa, sillä ei kukaan Suomessa (tai edes täällä Britanniassa) flirttaa kadulla yksin kävelevälle nuorelle naiselle. Lisäksi toki imartelevaa ja herttaista. :)

4. Liikenne. Ranska on autoilijoiden maa ja Pariisin liikenne heijastelee tällaista kulttuuria. Autoja, mopoja, moottoripyöriä ja vespoja oli kaikkialla. Levät kadut oli selkeästi suunniteltu autoille ja vaikka kävelijät oli huomioitu suojatein ja jalkakäytävin, Pariisi on moottoriajoneuvojen hallitsema. Pyöräilijöitäkin näkyi aina aika ajoin, muttei niin paljon kuin Lontoossa. Ranskalainen liikennekulttuuri on kaoottiista, vilkasta ja sääntöjä rikkovaa, minkä vuoksi minua yllätti pariisilaisautoilijoiden kohteliaisuus. Suojateiden yli pääsi vaivatta, niiden kohdalla autoilijat jarruttivat ja muutenkin jalankulkijohin suhtauduttiin kunnioittavasti. Yhdessä risteyksssä näin kuitenkin myös liikennekultuurin villimmän puolen, kun kolme autoa oli ihan pokalla parkkeerattu keskelle suojatietä ilman minkäänlaista ongelmaa. Liikennesääntöjen suhteen Ranskassa tuntuu vallitsevan välillä viidakon laki. :) Julkisesta liikenteestä ei ollut valittamista, sillä busseja kulki, metro toimi ja hinnat olivat kohtalaiset (kertalippu 1,60€). Kävellenkin liikkuminen sujuu suhteelisen mukavasti, vaikka etäisyydet ovatkin välillä pitkiä. Kaupungin asemakaava on kuitenkin selkeä ja kaduilla helppo suunnistaa. Lisäksi monet nähtävyyksistä ovat melko lähellä tosiaan.

5. Kodittomat ja kerjäläiset. Näihin kahteen valitettavaan ryhmään kuuluvia ihmisiä oli Pariisissa yllättävän paljon ja näkyvästi eri puolilla kaupunkia. Romanikerjäläisiä, alkoholisteja, kodittomia koirineen ja peittoineen sekä työttömiä oli joka puolella kaupunkia. Ei sankoin joukoin, mutta riittävän paljon, jotta heihin kiinnitti huomiota ja heidän läsnäolonsa oli osa todellisuutta. Kerjäläisiä ei täällä Lontoossa ole juuri lainkaan ja kodittomiakin näkee suhteellisen vähän. Pariisissa tilanne oli ihan toinen, mikä sai minut miettimään Ranskan sosiaaliturvan tilaa. Sääliksi kävi ihmisparkoja, jotka joutuvat kadulla asumaan. :(

6. Tupakointi. Vaikka kahviloissa ja ravintoloissa ei saakaan enää polttaa, niin kaduilla näkee, että ranskalaiset tupakoivat tavattoman paljon. Savuke oli joka toisen ihmisen kädessä tai suupielessä. Tupakointi ei myöskään katso ikää tai sukupuolta, sillä niin nuoriso, kolmekymppiset uraihmiset kuin vanhemmatkin ranskalaiset tuntuivat tupakoivan ahkerasti. Tumppeja ei kuitenkaan ollut kaduilla älyttömästi ja muutenkin kaupunki tuntui olevan siisti ja puhdas, vaikka alueellisia eroja keskustan ja sen ulkopuolisten kaupunginosien välillä toki varmasti onkin.

7. La joie de vivre. Vaikka Pariisi ei edustakaan koko Ranskaa tai maan upeaa kulttuuria, niin tietynlainen ranskalainen mentaliteetti Pariisista löytyy. Elämänilo ja nautiskelun taidot ovat osa ranskalaisuutta ja osa Pariisia. Kahvilakulttuuri, leipomot, bistrot ja viinibaarit ovat ilmaus ranskalaisten rakkaudesta ruokaan ja se on osa myös Pariisin viehätystä. Estetiikka, tyylitaju ja kauneus ovat ominaisuuksia, jotka yhdistetään Ranskaan ja nekin olivat Pariisissa läsnä arkkitehtuurissa, ihmisten pukeutumisessa, käyttäytymisessä ja kaupungin tunnelmassa. Lopuksi on mainittava ranskalaisten taito kiireettömyyteen, sillä vaikka Pariisi onkin vilkas metropoli ja Ranskan talouselämän ja politiikan keskus, niin tästä huolimatta ihmisillä oli aikaa istua puistoissa ja kahviloissa nauttimassa kahvista tai viinistä. Ominaisuus, jota olisi mukava arkisen aherruksen lomassa oppia. :)

Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen Pariisin reisuuni, sillä siitä jäi hyvä mieli. Kaupunki tuli tutummaksi, ranskalainen kulttuuri läheisemmäksi ja rakkaus kieleen syttyi palavasti uudestaan. Oli kuitenkin myös mukava palata takaisin Lontooseen ja arkisten askareiden pariin eilen iltapäivällä. Lontoo tuntuu kotoisalta, vaikkei koti olekaan. Nyt viikonloppuna vuorossa rentoutumista ja tänään piipahdus Madame Tussaudin vahakabinettiin julkkiksia moikkaamaan. :) Ensi viikolla saan jälleen vieraita Suomesta, kun ystäväni Ida ja miehensä Bjarne tulevat Lontooseen käymään sunnuntaina. He palaavat takaisin Suomeen torstaina, jolloin äitini ja tätini puolestaan tulevat minua tänne ilahduttamaan. Ensi viikolla vuorossa myös Shakespearea Globen ja Midsummer Night's Dreamin muodossa. Lisäksi edessä on tenttiinlukua ja orientoitumista viimeiseen Lontoon kuukauteen. Paljon kaikenlaista siis vielä nähtävänä ja koettavana. Loma Pariisissa teki siis kaikin puolin hyvää ja katkaisi arkea hiukan. :) Nyt kohti uusia seikkailuja ennen paluuta Suomeen kesäkuun alussa. Iloista viikonloppua kaikille, olette rakkaita ja kuulemisiin! XXX À bientôt mes cheris et je vous aime! <3

Lovely friends, cultural experiences and journey plans

Heissansaa ja iloista toukokuuta kaikille! :) Taas on aika juossut nopeasti sitten viimeisimmän blogitekstini ja viimeinen kuukauteni täällä Briteissä ja Lontoossa on lähtenyt käyntiin. Kuinka nopeasti neljä kuukautta menikään! Kohta on jo kesä ja paluu kotimaahan edessä. Ennen sitä kuitenkin vielä edessä kuukauden verran Lontoosta nauttimista ja ulkomailla oleskelua. Suomeen on kiva palata, koska pääsen taas tapaamaan kaikki rakkaat ihmiseni, mutta kyllä Lontoota taatusti jää ikävä. Ehkä pala itsestä jää aina jonnekin, missä on pidempään. Tiedän nimittäin, että osa minua jäi Italiaan viime kesänä ja taas yksi osa jää tänne lähtiessäni. Mutta ehkäpä sen kuuluukin mennä niin. No, nautitaan nykyhetkestä, muistellaan ilolla mennyttä ja odotetaan innolla tulevaa. :)

Sitten niihen kuulumisiin... :) Viime viikko vierähti turisteilun merkeissä, sillä rakkaat ystäväni Anna-Kaisa ja Riikka matkasivat Suomesta Lontooseen maanantaina ja lähtivät perjantaina. Yhdessä kolusimme Lontoon nähtävyyksiä ja nautimme kesäisestä säästä, joka kyllä loppui tyttöjen lähdettyä. Ehkä he veivät auringon mukanaan Suomeen, koska koko viikonlopun on satanut vettä ja lämpötila tippui kymmenellä asteella. Viime viikolla saimme nauttia auringonpaisteesta ja 20 plusasteesta joka päivä. Keskiviikkona uskalatauduin jopa ensimmäisen kerran liikkeelle ilman sukkia ballerinoissa. :) Ja kesän ensimmäinen jätskiannos tuli myös syötyä viime viikolla, kiitos Ben&Jerry'sin ilmaisen jätskipäivän. :)

Viime viikko kului siis rattoisasti tyttöjen seurasta nauttiessa ja Lontoota ihmetellessä. Kiersimme perinteiset nähtävyydet, kuten Trafalgar Squaren, Buckingham Palacen, Piccadilly Circuksen ym. Lisäksi nautimme pubeista, puistoista, shoppailusta (Harrod's ja Fortnum & Mason sekä Camden Market) ja teimme turistipiipahduksen myös Towerin linnaan kruununjalokiviä ihailemaan. Tower oli oikein hauska, vaikka edelleenkin todella pieni. Olen käynyt Towerissa kerran aiemmin ja silloinkin muistan ihmeteelleni linnan pienuutta, eipä se siitä reissusta muuksi ollut muuttunut. :) Linnan uumenissa olevat kruununjalokivet olivat puolestaan yhtä kauniita ja upeita kuin ennenkin. Oli outoa ihailla noita mittaamattoman arvokkaita aarteita, sillä on vaikea käsittää niiden olevan aitoja kuuluisia jalokiviä. Ihan pukukoruilta näyttivät, vaikka timantit hohtivatkin ja kulta kimmelsi. :) Towerissa ei onneksi ollut ruuhkaa ja muutenkin saimme nauttia nähtävyyksistä ja turisteilusta suhteellisen rauhassa. Eniten nautin kuitenkin siitä, että näin hyviä ystäviä pitkästä aikaa. Kiitos tytöt. <3 Oli myös hauskaa päästä esittelemään Lontoota muille, itsellenihän kaupunki (siis ainakin keskusta) alkaa olla jo suhteellisen tuttu ja kotoisa. Olikin siis virkistävää nähdä se itsekin uusin silmin turisteilun avulla. :)

Tyttöjen lähdettyä koitti vappu, jota täällä ei vietetty mitenkään erityisesti. Oma vappuaattoni sujui kultturelleissa merkeissä, sillä kävin nauttimassa baletista Royal Opera Housessa vappuaaton iltana. Baletti oli Cinderella eli Tuhkimo ja oikein vaikuttava esitys. Tanssijat olivat taitavia ja vaikka istuinkin ihan ylhäällä katsomon sivulla halvimmilla paikoilla (maksoin lipustani £10), niin näin esityksen ihan hyvin. Sali oli tupaten täynnä ja yleisöä siis monta sataa paikalla. Oopperatalo on vaikuttava sisältä ja hyvinkin perinteinen kauniine koristeluineen ja punasamettisine katsomoineen. Baletti oli oikein hieno ja vaikuttava kokemus, mutta tulin tulokseen, että kyllä enemmän olen teatteri-ihmisiä, sillä puhetta olisin esitykseen kaivannut. Näytelmät, musikaalit ja elokuva sekä ooppera ovat siis lähempänä sydäntäni kuin baletti, vaikka tanssijoiden ammattitaitoa arvostankin ja esityksestä pidinkin. Kokemuksena visiittini korkeakulttuurin maailmaan oli kuitenkin oikein vaikuttava ja hienoa, sillä halusin kokea oopperatalon koko komeudessaan täällä ollessani. Lisäksi nautin suunnattomasti kävelystäni takaisin kotiin baletin jälkeen, sillä satoi vettä ja ilta oli hyvin tunnelmallinen puikkelehtiessani ruuhkaisesta West Endistä kohti kotia ja Bloomsburyn hiljaisia katuja. Samalla sain toimia taas turistioppaana, kun ohjeistin erästä pariskuntaa kohti Piccadillya, kun he tietä sinne kysyivät. Tuollaisina hetkinä tunnen oloni ihan lontoolaiseksi. :)

Sade jatkui koko viikonlopun ja on rauhoittanut mieltä jotenkin kummasti. Lauantaina en tehnyt yhtään mitään nukkumista, lukemista, leffojen katselua ja syömistä lukuunottamatta. Sunnuntai puolestaan on kulunut matkavalmistelujen merkeissä, sillä huomenna jätän Brittein saaret väliaikaisesti taakseni ja matkaan junalla kanaalin ali Pariisiin. Tämä matka on ollut haaveenani jo pitkään ja nyt se viimein toteutuu. Vietän Pariisissa kolme yötä ja aikomuksenani on syödä ja juoda hyvin, piipahtaa Versaillesin palatsissa, kävellä Père Lachaisen hautusmaalla, kuljeskella Latinalaiskortteleissa, ihailla Notre Damea, kummastella Eiffel-tornia, vierailla oopperatalossa ja vain hengittää itseeni Pariisin tunnelmaa. Paluu Lontooseen on edessä torstaina ja silloin myös iskee arki päähän, sillä tenttiinlukeminen kutsuu. Myös muiden opiskeluasioiden hoitamista on edessä, mutta ajattelen tuota kaikkea vasta Pariisin lomani jälkeen. C'est la vie et vacances à Paris, ei mitään huolia tai murheita. :)

Huomenna on siis lähtö edessä, joten lisää kuulumisia ja kokemuksia Ranskasta seuraa torstaina tai perjantaina. Siihen asti voikaa hyvin, nauttikaa elämästä ja muistakaa, että olette kaikki rakkaita. <3 Au revoir mes chéris! :)

All the world is a stage - more so to some than others

Apua!!! Taas on yli viikko kulunut ja kirjoittaminen viivästynyt. Nyt kuitenkin tartun härkää sarvista, tai pikemminkin sormia näppäimistöstä - huono samaistus, tiedän tiedän :D - ja näpyttelen viime viikkoiset kuulumiset. Ja laitan valokuvia tänne kanssa pian, not to worry. :)

Eli siis viime viikkoon... Piipahdin tuolloin rannikolla Brightonin kauniissa kaupungissa, joka on sellaiset 90 km Lontoosta alas päin (ilmansuunta ehkä pohjoiskaakko?) kohti Englannin kanaalia, jonka rannalla kaupunki siis sijaitsee. Brighton oli oikein herttainen lomakaupunki, sillä merta on aina ilo nähdä ja kaupunki oli idyllinen englantilaisine taloineen (tiedättehän sellaisia korkeita ja kapeita rakennuksia, kuin omakotitalon ja rivitalon risteytykssiä rivi rivissä ja vieri vieressä), vehreine puistoineen ja suloisine kapeine kujineen. Brighton on suhteellisen vanha ja suosittu lomakapunki, koska se sijaitsee niin lähellä Lontoota. Nyt siellä ei liiemmin turisteja ollut, vaikkakin yllättävän paljon ihmisiä. Asuin pari yötä siistissä ja suloisessa kolmen tähden hotellissa, jonka ullakkokerroksessa (5. kerros) minulla oli huone merinäköalalla. Valitettavasti (tai ehkä onneksi) hotellin hissi oli epäkunnossa, joten jouduin joka kerta kipuamaan rappuset viidenteen kerrokseen saakka ja sain päivittäin siten mukavan annoksen hyötyliikuntaa. :) Hotelliasuminen kustansi kahdelta yöltä £57 (reilut 60€) ja sisälsi myös maittavan buffet-aamiaisen englantilaiseen tapaan pitäen sisällään munakokkelia, pekonia, makkaraa, papuja ja paahtoleipää sekä - Luojalle kiitos - jugurttia ja mysliä. Minulla oli hotellissa ja Brightonissa siis oikein mukavat oltavat ja matka sinne sujui sekin kätevästi junalla Lontoosta reilussa tunnissa. Hintaa menopaluulle tuli noin £27 (ilman alennuksia, joita en saa, koska minulla ei ole rautateiden opiskelijakorttia), joten halpaa ei junalla matkustaminen täällä ole, koska kyseessä oli paikallisjuna ja minulla ei ollut edes paikkalippua. Sen sijaan junailu on äärimmäisen helppoa ja junat ovat siistejä, vaikka Lontoon lukuisat suuret rautatieasemat (niitä on ainakin yhdeksän ja vielä enemmänkin) sekoittavatkin päätä hiukan. :) Pääsin keskiviikkoiltapäivänä kuitenkin ilman ongelmia perille Brightoniin ja hotelliini oikein onnellisesti, joten loma saattoi alkaa.

Syy minilomaani rannikolla ei varsinaisesti ollut Brightonin kaunis kaupunki tai rantalomailu (huhtikuussa on vielä hiukan vilpoista siihen :D), vaan pikemminkin ihmiset, joita siellä on. Tapasin nimittäin viime kesänä Italiassa reilatessani, tarkemmin sanottuna siis Venezian iki-ihanassa kaupungissa, brittiläisen Gemman ja ranskalaisen Laurencen, jotka ovat kumpikin opettajia ja asuvat Brightonissa. Heitä tapamaan kävi siis tieni Lontoosta ja jälleennäkeminen oli riemuisa - ja lievästi myös surrealistinen kokemus, emmehän olleet tunteneet toisemme kuin muutaman päivän yli puoli vuotta sitten. Tyttöjä oli kuitenkin mahtavaa nähdä ja keskiviikkoilta kului kuulumisia vaihtaessa ruoan (Jamie Oliverin italialainen ravintola, nam :D) ja juoman (lukuisat suloiset pubit, naminami brittisiideri) merkeissä. Tunnelma oli rento ja mutkaton niin kuin kesälläkin tutustuessamme. On kummallista, miten joidenkin ihmisten kanssa löytää todella helposti yhetisen sävelen ja on samalla aaltopituudella. Niin kävi meille kesällä ja yksissä tuumin olimme kaikki sitä mieltä, ettei Venezia olisi taatusti ollut läheskään niin hauska ja mahtava kokemus, ellemme olisi tutustuneet toisiimme ja yhdysvalatalaiseen Lindaan siellä. Matkailu avartaa ja ennen kaikkea yhdistää ihmisiä. Suosittelen lämpimästi. Tapasimme vielä torstaina (lähdin pois perjantaina), jolloin istuimme iltaa Gemman luona ruoan ja vaaliväittleyn (vaaleista kohta lisää) merkeissä. Sovimme tapaavamme vielä uudestaan ja ehdottomasti pitävämme yhteyttä. Ystäviä joka puolella maailmaa on hyvä ja hienoa olla olemassa. :)

Sitten on kaiketi kirjoitettava jotakin myös itse Brightonista, kun kerran siellä tuli vierailtua. Kaupunki ei ole suuri (alle 200 000 asukasta) eikä kovin kuuluisakaan (ainakaan tietääkseni), mutta jotain kiinnostavaa nähtävää siellä ehdottomasti on. Ehdoton vetonaula on merenranta, jonne ihmiset kesällä matkaavat lomalle. Ranta olikin oikein viehättävä, vaikkei hiekkainen ollutkaan, mutta pikkukivet ovat nekin ihan ok rannalla. Lisäksi ainakin The Pier kiinnostaa ja ihastuttaa. Se on siis pitkä laituri meren rannalla täynnä kaikenmaailman huvituksia ravintoloista pelihalleihin ja huvipuistolaitteisiin. The Pier oli ihan hauska ja kuulemma hyvin brittiläinen instituutio, mutta ei kuitenkaan kokemus, joka olisi tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sen sai aikaan sen sijaan The Pavillion, joka on yksi upeimmista rakennuksista, joissa olen koskaan käynyt. Kyseessä on siis kuningas George IV:n (Yrjö IV) 1800-luvun alussa rakennuttama kesäpalatsi, joka on rakennettu ja sisustettu itämaiseen tyyliin. Palatsi muistuttaa ulkoa päin intialaista Taj Mahalia ja sisältä sen jokainen huone on koristeltu aasialaiseen tyyliin eurooppalaisilla mausteilla. Intia, Kiina, Japani ja muut Aasian maat olivat loisteliaasti ja ylenpalttisesti esillä palatsin joka huoneessa - ja Iirikselle tiedoksi, että lohikäärmeitä oli kaikkialla :). Palatsi ei ole kovin suuri, mutta sitäkin näyttävämpi ja koristeellisempi, sillä Yrjö-kunkku tykkäsi viihdyttää siellä vieraita ja lukuisia rakastajattariaan. Hän oli tunnettu huikentelevaisuudestaan ja hedonismistaan, joka lopulta johti vanhemmiten ylilihavuuteen ja huonoon terveyteen. Rahanmenoa ei palatsissa aikoinaan säästelty ja se näkyi kyllä sisustuksessa kaikkialla kullan kimaltaessa, hopean helkkyessä, kuparin kiiltäessä, väriloiston villitessä ja huoneiden dramaattisessa esillepanossa. Olen saanut nähdä ja vierailla lukuisissa kauniissa paikoissa ja rakennuksissa, mutta täytyy tunnustaa, että The Pavillion pääsee kyllä kärkisijoille, kun kauniita ja vaikuttavia paikkoja vertaillaan. Palatsi on nykyisin täysin museona ja siitä on kiittäminen kuningatar Victoriaa joka 1850-luvulla lahjoitti tai myi (en muista kummin asia oli) palatsin Brightonin kaupungille, koska ei halunnut enää ylläpitää ja käyttää sitä itse - palatsi kun on hiukan epäkäytännöllinen suuren perheen kesähuvilana ja Victorialla ja puolisollaan Albertilla oli yhdeksän lasta lukuisisista palvelijoista ja lastenhoitajista puhumattakaan. Palatsin ohella Brightonissa kannattaa vierailla jo pelkän merenrantatunnelman vuoksi. Olin kaiken kaikkiaan oikein tyytyväinen lomaani tuossa somassa kaupungissa, vaikka Lontooseen olikin mukava palata perjantaina reissusta väsyneenä, mutta onnellisena. Sitten muihin juttuihin. :)

Tässä välissä on varmaan pakko sanoa muutama sana siitä kuuluisasta tulivuoresta, joka Islannissa purkauduttuaan on sotkenut koko Euroopan lentoliikenteen. Lentokentät ovat täällä Briteissä - niin kuin siellä Suomessakin ja muualla Euroopassa - olleet suljettuina ja ihmiset jumittavat kuka missäkin päin maailmaa. Ystäväni Sarianna matkatoverinsa Marjan kanssa oli täällä Lontoossa keskiviikkoon saakka, jolloin he matkasivat Brysseliin (junalla ilmeisesti) ja sieltä lensivät Suomeen ja Kuopioon. Serkkuni Miriam on puolestaan jumissa Wienissä, jossa hän oli reissussa. Lehdestä taas luin, että jalkapalloilija Fernando Torres (pelaa Liverpoolissa ja on supersöpö, siksi tiedän hänestä ylipäänsä yhtään mitään :D) matkasi Liverpoolista autolla Barcelonaan. Brittikoomikko John Cleese (mm. Monty Pythoneista tuttu) puolestaan otti Oslosta taksin alleen ja matkusti sillä Lontooseen - hintaa matkalle tuli reilut 3500€. Taksikuskilla oli varmasti hauska ja ikimuistoinen reissu. :D Tiistaina luin Evening Standardista, että pääministeri Gordon Brown päätti lähettää laivaston pojat evakuoimaan brittejä Euroopasta kotiin ja eilisessä lehdessä kirjoitettiin Calaisin sataman Ranskassa olevan täynnä brittejä, jotka jonottavat lauttoihin päästäkseen takaisin saarivaltioonsa. Ranskasta ja Espanjasta ihmisiä on haetu isoilla armeijan laivoilla. Kyseessä on ollut suurin tämänkaltainen siviilioperaatio sitten toisen maailmansodan. Historiallista. :) Siksi oli pakko kirjoittaa kaikki tänne muistiin, kun ei tällaista - onneksi - joka päivä tapahdu. Katsotaan vieläkö kesäkuussa tulivuori pölläyttelee savua sisuksistaan. Jos näin käy, voi minullakin olla bussireissu edessä pitkin Eurooppaa. Junatkin toki kulkevat, mutta niiden liput myydään (ja myytiin) taatusti heti loppuun. Jännää, mitä kaikkea maailmassa voi tapahtua ja kuinka luonto aina näyttää voimansa. Jos jotain tästä oppii, niin ainakin sen, että lentoliikenne on haavoittuvainen ja sen, että reissussa pitää aina näköjään varautua kaikkeen - siis ihan kaikkeen, koska yllätykset ovat enemmän kuin mahdollisia. :)

Toinen ajankohtainen asia, josta on pakko kirjoittaa, ovat parlamentin alahuoneen vaalit (General Election). Ne ovat 6.5. 2010 ja silloin siis menee sekä parlamentin alahuone (House of Commons) että hallitus uusiksi. (Parlamentin ylähuone eli siis House of Lords pysyy sellaisenaan, siellä istuvia aatelisherroja ei kukaan äänestä paikalleen, vaan he saavat parlamenttipaikkansa tittelinsä mukana - tai rahan avulla eli siis ostamalla. Tai jotenkin näin homma ymmärtääkseni menee. Kiinnostuneet tarkistakoot asian Wikipedista ja voivat sitten brassailla tiedoillaan vaikka kommenteissa. :D) Kolme suurinta puoluetta käyvät täällä parhaillaan kiihkeää vaalitaistelua ja kamppailun kunniaksi telkkarissa järjestettään viikottain vaalidebatteja, joissa puolueiden johtajat vastaavat erilaisiin kysymyksiin ja pyrkivät vahvistamaan kannatustaan. Kolmen kova kärki on siis Gordon Brownin johtama Labour (vasemmalle kallistuva työväenpuolue), David Cameronin luotsaama Tory (oikealle huitova konservatiivinen puolue) ja Nick Cleggin komennossa oleva Liberal Democrats (liberaalidemokraatit, lähellä meidän SDP:ta). Tämä kolmikko siis kisaa vaalivoitosta ja viimeisimpien mielipidekyselyjen mukaan liberaalidemokraatit, joka on noista kolmesta pienin puolue, on johdossa. Heidän puoluejohtajansa Cleggin suosiota verrattiin Timesissa jopa Winston Churchilliin, joka siis on kansallissankari ja aikanaan supersuosittu pääministeri. Liberaalidemokraattien kannoilla ja hiukan jopa edellä juoksevat Toryt ja näiden kahden perässä vaeltaa tai pikemminkin laahaa istuva pääministeri Gordon Brown ja työväenpuolue, jonka suosio on kovassa laskussa - johtuen ehkä siitä, että se on nyt hallitseva puolue ja maan talous on huonoimmassa jamassa kuin koskaan modernina aikana.

Politiikka herättää täällä paljon tunteita ja keskustelua, joten vaaleista uutisoidaan ja kirjoitetaan vielä pitkään. On hauska seurata vaalitaisteluyn kehitystä ja verrata sitä Suomeen. Täällä se ei, kuten ei Suomessakaan, ole likaista (ainakaan julkisesti), mutta ehkä tylympää kuin Suomessa, sillä Toryjen vaalimainos pilkkasi Gordon Brownin puoluetta ja polittiikkaa avoimen piilopiikittelevästi ja vaaliväittelyssä Brown laukoi nasevia iskuja Cameronin suuntaan. Brittilaisen tyypillistä piilopiruilua, joka verhotaan kohteliaaseen käytökseen ja muodollisuuksiin. On kiinnostavaa nähdä, kuinka vaaleissa lopulta käy. Luojalle kuitenkin kiitos, ettei minun tarvitse äänestää. Valinta olisi varmasti vaikea, vaikka hiljaa mielessäni annakin tukeni Cleggin liberaalidemokraateille. :) Katsotaan, kuinka käy ja millainen on Britannian poliittinen tulevaisuus. Pian se selviää. Eri asia tietenkin on, muuttuuko mikään lopulta kuitenkaan, vaikka hallituspuolue ja pääministeri menisivätkin vaihtoon. Muutosta täällä kuitenkin ilmeisesti halutaan ja se ei kyllä omasta mielestäni koskaan ole pahasta. Jännityksellä siis seuraan, tuleeko vaaleista ja niiden tuloksesta millainen farssi, tragedia vai jännitysdraama. Stay tuned, niin kuulette sitten tuloksista. :)

Tällaisia tällä kertaa. Nyt on viikonloppu edessä opiskelujuttujen parissa ja flunssasta toipuessa. Olen nimittäin koko viikon ollut lievästi flunssainen (todella ärsyttävää, kun ulkona on kaunis ilma eikä pääse lenkille), mutta eiköhän se tästä helpota levon ja hunajateen avulla. Ja saan nyt viettää luvalla laatuaikaa uuden rakkaan harrastukseni (tai ei se oikeastaan kovin uusi ole, sillä olen harrastanut samaa jo kohta viisi vuotta satunnaisesti), nimittäin runojen lukemisen parissa. Olen hankkinut muutamia runokirjoja, joita nyt ahmin läpi ja nautiskelen jokaisesta sanasta ja niiden kauneudesta, kun ne laitetaan yhteen. Runojen lukeminen on jotenkin elähdyttävä kokemus, sillä ne paitsi ilahduttavat ja rauhoittavat mieltä, antavat myös ajattelemisen aihetta. Parhaimmat runot jäävät mieleen ikiajoiksi ja niitä toistelee mielessään. Minun on usein vaikea nimetä lempielokuvaani tai suosikkikirjaani, mutta rakkaimmat runoni pystyn sanomaan suoralta kädeltä. Ne ovat W.H. Audenin Funeral Blues, Elizabeth Barrett Browningin How do I love Thee? ja William Shakespearen Sonnet CXVI. Kaksi ensiksi mainittua löytyvät Facebook-sivultani ja viimeksi mainittu tältä sivulta http://www.shakespeare-online.com/sonnets/116.html, jos jotakuta kiinnostaa. :) Runous on ihana asia ja olen oppinut nauttimaan siitä kovasti vuosien varrella, vaikken kaikkia runojen hienouksia ymmärräkään. Rakkauteni runoihin on myös hyvä osoitus siitä, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Olin nimittäin lukion ensimmäisellä luokalla, kun ensimmäisen kerran jouduin lukemaan runoja, joita kaikkia olin siihen saakka inhonnut. Lukion äidinkielenopettajani (kiitos ihana Soile Mäkisalo!) vakuutti runojen lukemisen olevan helppoa ja mukavaa, mutten uskonut häntä. Soile kuitenkin oli oikeassa, sillä luettuani Eino Leinoa kurssille olin mennyttä. Rakkaus runoihin tuli jäädäkseen ja vain kasvoi, kun englannin kurssilla löysin englanninkielisen runouden kurssikirjastani, jossa oli Audenin Funeral Blues - se oli menoa sen jälkeen. Rakkaus runoihin ja lyriikoihin on säilynyt ja vain kasvanut noista ajoista, kuten varmaan voitte päätellä tästä paasauksen määrästä. Pahoitteluni, jos joku inhoaa runoja. :) Nyt muihin aiheisiin... :D

Viikonlopuksi on luvattu todella kaunista säätä ja lämpömittarin pitäisi kivuta jopa 20 asteeseen tai yli. Aion siis uhmata tautia ja ulkoilla noin upealla ilmalla vaikka minkälaisessa kunnossa. Hyde Park, here I come! :D Ensi viikolla on sitten tiedossa lisää Suomen matkaajia, kun ihanat ystäväni Riikka ja Anna-Kaisa saapuvat maanantaina, jos siis tuhkapilveltä matkaan pääsevät. :) Kuulemisiin pikaisiin siis ensi viikolla ja iloista viikonloppua kaikille! Halipus and love you! <3

Spring and all the fun in the sun

Heippa taas kullanmurut ja iso anteeksipyyntö blogitekstin myöhäsyydestä! Mun piti kirjoittaa jo aiemmin tällä viikolla, mutta unohdin. Nyt sitten otetaan vahinko takaisin ja kerrotaan viikon kuulumiset ja huikaisevan jännittävät tapahtumat kerralla. :)

Okei, huijasin. Ei mitään kauhean jännittävää ole viikon aikana tapahtanut. Jotain kuitenkin. :) Aloitetaan siis alusta eli pääsisäisen jälkeisistä päivistä. Minun piti silloin ryhdistäytyä ja alkaa tekemään kouluhommia, mutta lomavaihde jäi vielä päälle. Sen sijaan hoidin kaikenlaisia muita asioita, kuten lähettelin postia Suomeen, shoppailin kevätvaatteita ja luin roskaromaaneja. Tuikitärkeitä asioita kaikki tyyni. :) Piipahdin myös tutustumassa paikalliseen Sea Lifeen eli akvaarioon, joss kaikenlaiset ja -moiset merielukat ja -örkit asustelevat. Akvaario oli lievä pettymys, sillä Sea Life oli yllättävän pieni. Lisäksi tajusin kaloja töllötellessäni, että olen nähnyt suurimman osan esillä olevista otuksista jo jossain muualla - esimerkiksi Singaporen vastaanvanlaisessa akvaariossa vieraillessani tai Australian koralliriutoilla käydessäni. Akvaario jätti siis lievän pettymyksen tunteen, mutta onneksi en joutunut maksamaan vierailustani mitään! :) Olin nimittäin yrittänyt ostaa lippua aiemmin samana aamuna netistä, mutta maksu ei ilmeisesti mennyt perille, ainakaan en saanut siitä mitään vahvistusta. Menin iltapäivällä kuitenkin akvaarioon selvittelemään lippuasiaa ja lippua ei löytynyt sieltä, mutta koska vika oli heidän systeemeissään, pääsin lopulta ilmaiseksi akvaariota ihastelemaan. Kannatti siis mennä epätietoisuudesta ja pettymyksestä huolimatta, sillä ilmainen on aina ilmainen. :)

Toinen viime viikon turistikohteeni oli Kew Palace ja Kew Gardens, jotka sijaitsevat Länsi-Lontoossa Richmondin kaupunginosassa. Kyseessä on pienin historiallinen kuninkaallinen palatsi, jossa mm. kuningas George III (Yrjö III) Charlotte-vaimoineen ja 15 lapsensa kera vietti kesiä 1700-luvun loppupuolella. Palatsi oli oikein suloinen ruskeanpunainen neliskulmainen rakennus, joka oli sisältä hyvin pelkistetty ja yksinkertainen. Tämä kuulemma oli ajan henki 1700-luvun lopulla, jolloin yläluokka ihaili paimentolaisidylliä ja talonpoikaiselämää. Siksi siis koruttomuus ja yksinkertaisuus palatsin sisustuksessa. Myöhemmin palatsi rapistui, kunnes kuningatar Victoria 1800-luvun viimeisinä vuosina avasi palatsin ja sen puutarhat yleisölle ja näin syntyi Kew Gardens. Menin puistoon kauniina perjantaipäivänä ja sää suosi tuolloin todella hyvin puutarhasta nauttimista, sillä aurinko paistoi ja lämpötila oli 17-18 astetta plussaa. Puutarha oli todella upea, sillä monet puut ja kukat kukkivat jo, vaikkei täyttä väriloistoa vielä ollutkaan näkyvissä. Luulen, että alkukesä olisi parasta aikaa vierailla Kew Gardensissa, sillä silloin kaikki kasvit ovat jo kukassa - ainakin näin kuvittelen, sillä en todellakaan ole mikään hortonomi. :) Puutarhassa oli kukkaistutusten ja komeiden puiden lisäksi myös kasvihuoneita, joita pääsi ihastelemaan. Puisto ja palatsi eivät valitettavasti olleet ilmaista lystiä ja maksoin koko setistä £16, joka oli opiskelijahinta. Rahanmeno kuitenkin kannattai, sillä en olisi halunnut jättää kaunista puistoa tai viehättävää palatsia näkemättä. Sama ajatus oli ilmeisesti muillakin ihmisillä, sillä puisto oli täynnä porukkaa- heistä todella moni lapsiperheitä, koska koulujen lomat ovat vielä menossa. Oikein hyvä reissu oli tuo Kew Gardensin visiitti ja suosittelen paikkaa todella lämpimästi kaikille keväisille ja kesäisille Lontoon matkaajille.

Viikonloppu meni taas nopeasti tekemättä oikeastaan mitään. Olen jatkanut kuntoiluani ja nauttinut kävelystä edelleen. Vakilenkikseni on muodostonut kävely kotoa Hyde Parkiin, josta takaisin kotiin Green Parkin, St. James's Parkin, Westminster Abbeyn ja Trafalgar Squaren kautta. Matkaa lenkille kertyy noin 10km ja kävelen tuon reitin ainakin kerran viikossa, joskus myös useammin. Kävely on ihanaa. <3 Tänä aamuna vedin tuon reitin aamulla klo 7 ja 8 aikoihin, jolloin porukkaa on vähemmän liikkeellä ja kävely helpompaa. En kuitenkaan todellakaan ollut ainoa liikkeellä olija, sillä Hyde Park oli täynnä hölkkääjiä, kadut vilisivät pyöräilijöitä ja ihmiset kiirehtivät kävellen, pyörällä tai autoilla töihin. Oli hauska olla liikenteessä aikaisin aamulla, koska silloin näkee Lontoosta ihan uuden puolen. Matkaani mahtui mm. 16 hevosta, jotka ratsastajineen kopistelivat pitkin Oxford Streetiä sekä liikenneruuhka Trafalgar Squarella, jossa autot jumittivat ja parisen kymmentä poliisia ohjasivat liikennettä. Lontoo jaksaa aina yllättää ja ihmetyttää. Suurkaupungin riemuja! :)

Sunnuntaina matkasin iltapäivällä kohti Camdenia, jossa tutustuin juutalaisten historiaaan Briteissä ja Lontoossa Jewish Museumissa. Paikka oli oikein kiinnostava, vaikkain suhteellisen pieni. Museo oli todella hyvä ja monipuolinen, sillä juutalaisten paikallisen historian ja holokaustin esittelyn lisäksi siellä kerrottiin elävästi juutalaisesta kulttuurista, uskonnosta ja traditioista. Näyttely oli myös toteutettu hauskasti ja moniuloitteisesti, sillä esineisiin sai koskea ja niistä kerrottiin hauskoja tarinoita. Museosta lähdin hyvillä mielin Regent's Parkiin, josta kävelin Baker Streetin kautta Oxford Streetille ja takaisin kotiin. Hyvä lenkki tuli tuostakin ja vielä parempi mieli. :)

Sunnuntaina tapasin myös ystävääni Sariannaa, joka tuli viikoksi ystävänsä Marjan kanssa nauttimaan Lontoosta. Tapasimme sunnuntai-iltana pubissa ruoan ja juoman merkeissä ja eilen kävimme kahvittelemassa ja shoppailemassa. Mukavaa tavata tuttuja ihmisiä pitkästä aikaa. :) Heillä oli suunnitelmissa nauttia Lontoosta ja piipahtaa myös päiväreissulla Oxfordissa tai Cambridgessa. Minä puolestani suuntaan kulkuni tänään Brightoniin rannikolle, jossa minulla on tuttuja. Kerron Brightonin kuulumisista sitten myöhemmin. Kotiudun minilomaltani perjantaina, jolloin sovin tapaavani Sariannan ja Marjan uudestaan ennen kuin he lauantaina lähtevät takaisin Suomeen.

Minäkin muuten hommasin jo paluulipun takaisin kotimahan ja Tampereelle, koska sain sen edullisesti. Paluupäiväni on 5. kesäkuuta ja siitä eteenpäin olenkin sitten kuukauden tiivisti kotimaan kamaralla ja aion tavata rakkaita ystäviä ja sukulaisia ympäri Suomen. Tuikohtani on Tampere, mutta suunnitelmissa on olla Helsingissä ainakin viikko, ellei pidempään. Heinä-elokuuksi tie vie taas maailmalle, sillä sain harjoittelupaikan (työharjoittelu kuuluu siis pakollisena osana opintoihini ja kestää kaksi kuukautta) ulkomailta! Matka maailmalla jatkuu tällä kertaa Yhdysvalloissa, jonne menen Suomen suurlähetystöön kahdeksi kuukaudeksi harjoitteluun. Washington DC siis kutsuu ja Lauran maailmanvalloitus jatkuu! Olen todella onnellinen tästä ja on myös ihanaa päästä välillä käymään Suomessa. :) Jenkkilä on houkuttanut minua jo pidempään ja on todella hienoa ja mahtavaa päästä sinne käymään pidemmäksi aikaa. Katsotaan, minne tie vie sieltä. :) Aion pitää Yhdysvaltain seikkailuistankin blogia ja sille on jo nimikin olemassa: (En yhtään mene asioiden edellen, enhän? :D) Ms. Leipakka Goes To Washington. :D Mutta sen aika on vasta kesällä, nyt elämä Lontoossa jatkuu edelleen.

Tällaisia tällä kertaa. Elämä hymyilee ja kevät sää piristää mieltä entisestään. Olen päättänyt jättää työnhaun kokonaan, kun se ei tuottanut tulosta, ja keskittyä vain nauttimaan Britanniasta viimeiset puolitoista kuukautta. Aika menee taatusti nopeasti vain ollessa, reissatessa ja opiskelujutut tehdessä. No worries siis! :) Kirjoittelen pian taas lisää jahka kotiudun Brightonista. Voikaa hyvin kaikki rakkaat, nauttikaa keväästä ja iloitkaa elämästä! Love you! XXX <3

Missing home

En olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut kirjoittavani tätä, mutta minulla on Suomi-ikävä. Tarkemmin sanottuna Helsinki-ikävä. Varsinkin näin keväällä, koska Suomen kevät ja kesä ovat niin kauniit. Itse asiassa pidän kaikista Suomen vuodenajoista, vaikka talvi onkin liian pitkä. Suomi on kuitenkin omalla tavallaan tavattoman kaunis maa, vaikka onkin kaukana pohjoisessa. Yhtäkkiä aloinkin ikävöidä Suomen kesäöitä, järviä ja Helsinkiä. Olen koko ajan ikävöinyt perhettäni ja ystäviäni, mutten varsinaisesti Suomea. Nyt kolmen kuukauden jälkeen, onkin suuri yllätys huomata, kuinka koti-ikävä Suomeen yhtäkkiä iski. Olen aina haikaillut Suomesta ulkomaille asumaan ja nyt kun olen täällä, koti-ikävä iski yllättäen. Outoa.

Asuin ennen tänne lähtöäni Helsingissä viisi ja puoli vuotta ja jos ja kun palaan takaisin Suomeen, haluan edelleen asua Helsingissä. Helsinki - vaikka onkin Suomen suurin kaupunki - on pieneksi kaupungiksi mielestäni äärimmäisen aktiivinen kaikkien tapahtumien ja mahdollisuuksien osalta. Lisäksi Helsingissä on paljon kauniita paikkoja, joita nähdä ja joissa vierailla. Lemppareitani ovat Suomenlinna, Espan puisto, Tähtitorninmäki, Uimastadion ja Kauppatori. Lisäksi lukuisat puistot ja meri ovat Helsingissä lähellä sydäntäni. Ehkä täytyy todellakin matkustaa kaus, jotta voisi nähdä lähelle ja arvostaa tuttua ja turvallista. Helsinki on minulle tätä kaikkea ja todella rakas. Katsotaan, viekö tieni siis takaisin sinne seuraavaksi vai minne matka täältä Lontoosta jatkuu. :)

Sitten takaisin Britanniaan ja muutama sana pääsiöisen vietostani. Se on sujunut rauhallisesti ja rennosti. Pähinänkuoressa: ruokaa, lukemista, unta, lenkkeilyä ja elokuvia. Ei mitään muuta. Vain olemista ja kaikesta nauttimista. Lontoo on ollut täynnä turisteja koko pääsiöisen ajan, joten en ole mihinkään nähtävyyksille lähtenyt, vaan jättänyt turisteilun myöhempään ja turistittomampaan ajankohtaan. Ai niin, pääsiäissunnuntaina kävin kirkossa anglikaanisessa messussa, joka oli harvinaisen korkeakirkollinen eli siis hyvin lähellä roomaliskatolista messsua. Se oli ihan hauska kokemus, mutta seuraavaksi aion laajentaaa ekumeenista ajatteluani ja käydä protestanttisemmassa messussa. Ehkäpä baptistit ovat vuorossa seuraavaksi nyt kun anglikaaneista on selvitty. :D Olen pääsiäisenä siis vain elänyt rauhallista arkeani täällä ja parina viime päivänä siihen on liittynyt myös taistelu orastavaa flunssaa vastaan. Toivottavasti pääsen niskan päälle. :)

Tällä viikolla on tarkoitus irrottautua lomailusta ja alkaa taas ahertaa koulutöiden parissa, vaikken aio niistä stressiä ottaakaan. Lisäksi tapaan tällä viikolla täkäläisiä tuttujani, joihin tutustuin viime kesänä Italiassa seikkaillessani. Suunnitelmissa on myös piipahdus Cambridgeen tällä tai ensi viikolla. Eipä siis tämän kummallisempia. :)

Tästäpä tuli harvinaissen lyhyt kirjoitus, mutta eipä juuri ole muuta ihmeellistä kerrottavaa. Kirjoittelen taas lisää, kun enemmän asiaa ilmaantuu. :) Voikaa hyvin ja olette rakkaita. <3 Love you! XXX

Leisuring in London and beyond

Moiks murut! :) Lupausteni mukaisesti kirjoitan taas viikonmittaiset kuulumiset tänne muistiin itselleni, teille ja jälkipolvien iloksi. :D Kuinka nopeasti aika kuluukaaan! Viikko vierähti kuin siivillä ja olen ollut täällä jo kohta kolme kuukautta. Yli puolet ajasta on jo kulunut eikä tunnu ollenkaan siltä. Miksi aika menee niin nopeasti? Toisaalta muutos on hyvästä, sillä pitkään paikallaan pysyminen saa minut levottomaksi. :) Silti juoksevat päivät, viikot ja jopa kuukaudet jaksavat aina vain hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, vai kuinka se ihana lastenlaulu nyt menikään. ;) No, mutta... Filosofia niinkseen ja niihin kuulumisiin.

Jälleen kerran on todettava, että vaikka viikko on kulunut todella nopeasti, en ole saanut paljon mitään järkevää aikaiseksi. Kouluhommat olen suosiolla jättänyt pääsiäisen jälkeiseen aikaan ja ottanut viime aikoina rennosti ja vain keskittynyt olemaan ja nauttimaan Lontoosta. Ehkä tämä johtuu parista kiireisestä viime vuodesta, jotka olivat ihania, hauskoja ja mahtavia - mutta vaativat myös veronsa. Nyt kun olen ollut muutaman kuukauden poissa tutusta ja turvallisesta oravanpyörästä, olen ehtinyt ottaa aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Se on ollut paitsi tarpeen, myös mukavaa vaihtelua. Olen syönyt, nukkunut, lukenut paljon romaaneja, katsellut elokuvia, kävellyt mielettömiä matkoja ja vain nauttinut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, jota Lontoolla on minulle tarjota. Vaikka välillä onkin ikävä tuttuja asioita ja olen ollut sekaisin omien ajatusteni, haaveideni ja tulevaisuudensuunnitelmieni kanssa nyt, kun opiskelijaelämä lähenee loppuaan, on kuitenkin tehnyt tavattoman hyvää olla täällä poissa kaikesta tutusta ja yrittää etsiä itseään keskellä vierasta kulttuuria, kieltä ja outoja asioita ja ihmisiä.

Sanotaan, että etäämmällä osaa nähdä paremmin lähelle ja se pitää kyllä paikkansa. Oma etääntymiseni Suomesta ja kaikista rakkaista ihmisistä on anatanut minulle perspektiiviä tajuta, kuinka siunattu olen ja kuinka etuoikeutettu kaiken elämäni suhteen. Minulla on ihana perhe, maailman parhaat ystävät, terveyttä, lahjakkuutta ja elämäniloa. Olen saanut nähdä, kokea ja elää asioita, jotka kaikille ihmisille eivät todellakaan ole mahdollisia. Täällä ollessani olen tajunnut, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat ja kuinka paljon hyvää rakkaassa kotimaassamme onkaan, vaikka sen pienuus ja maantieteellinen sijainti pohjoisessa ilmanalassa ahdistavatkin minua. Suomi ja siellä olevat rakkaat ihmiset ovat minulle koti, missä ja minne elämä ikinä minua kuljettaakin. Se on hyvä tunne ja on hienoa tietää olevansa suomalainen. Olipas paatoksellista, mutta halusin pukea sanoiksi tällaiset tuntemukseni, joita minulla on viime aikoina ollut. Ehkä se kuuluu tähän etsikkoaikaan, jota elän tällä hetkellä. Tai ehkä kyse on aikuistumisesta. En tiedä, mutta viime aikoina olen mittinyt paljon asioita tulevaisuuden suhteen ja ottanut rauhallisemmin. Ei stressiä, vaan hiljaista pohdintaa ja kysymyksiä sekä kokemuksia, joiden avulla yritän selvittää kuka oikein on Laura ja mikä on hänen tehtävänsä tässä maailmassa. Vastauksia en ole vielä saanut, mutta kaikki aikanaan. Asioilla on yleensä tapana järjestyä ja siksi en ole enää ottanut avoimesta tulevaisuudesta kovia paineita.

Sen sijaan olen lomaillut täysillä ja iloinnut elämästäni täällä Lontoossa. Turistivaihde otetaan käyttöön muutaman kerran viikossa ja silloin käyn tutustumassa nähtävyyksiin ja ihailemassa Lontoon monipuolista tarjontaa niin kuttuurin kuin kaiken muunkin suhteen. Viime viikolla turisteiluni kohteena oli National Army Museum, jossa siis nimensä mukaisesti kerrottiin ja esiteltiin Brittien armeijan historiaa. Museo oli oikein (ja yllättävänkin) mielenkiintoinen sekä todella informatiivinen. Sodankäynnin esittely aloitettiin jo keskiajalta ja jatkui nykyaikaan saakka - en tosin päässyt itse kuin toisen maailmansodan loppuun, koska museo oli menossa kiinni. Tästä huolimatta sain oikein laajan käsityksen brittiläisestä sodankäynnistä ja armeijan eri vaiheista. Etenkin Waterloon taistelu sekä sodat Amerikan siirtokunnissa - Yhdysvaltojen itsenäistymisen aikoihin, 1770-luvulla - jäivät mieleeni. Museon ehdoton kohokohta olivat monenkirjavat vahanuket, jotka elävöittivät näyttelyä. Sotilaat kautta aikojen tulivat hyvin tutuiksi elävien vahahahmojen avulla ja toivat näyttelyn kirjaimellisesti henkiin. Tämä oli ehdoton plussa samoin kuin ilmainen sisäänpääsy. Nyt on Britannian sotahistoria sitten ainakin joten kuten hallussa - ainakin olen huomattavasti viisaampi kuin ennen ja osaa arvostaa armeijaa uudella tavalla, palkkasotilaan arki kun ei ole historiassa - eikä varmaan nykyisinkään - mitään suurinta herkkua ollut (huono palkka, surkeat elinolosuhteet ja lyhyt elinajan odote ainakin historiassa).

Muuten viime viikko kului oikeastaan vain leppoisasti ollessa, tosin sunnuntaina poikkesin pitkän kävelylenkkini lomassa suklaafestivaaleilla Thamesin rannassa. Se oli tosin hiukan pettymys, koska oli vain pinellä alueella ja niin täynnä ihmisiä, etten mahtunut suklaata juuri ihailemaan maistamisesta puhumattakaan. Niinpä jätin suklaan taakseni - Fazerin sinistähän ei sitä paitsi voita mikään :D - ja suuntasin kohti yliopistoani, jossa sen kamarikuoro esitti kevätkonserttinsa kappelissamme sunnuntai-iltapäivänä. Musiikki oli ihanaa ja todella kaunista. Olen vähitellen alkanut tykästyä klassiseen musiikkiin aiempaa enemmän ja ajattelin mennä täällä johonkin klassiseen konserttiin jossain vaiheessa. Musiikki on kyllä Taivaan lahja ihmisille, sillä se herättää tunteita, lohduttaa, ilahduttaa ja kaunistaa arkea ja juhlaa aina ja kaikkialla. Ja mikä parasta yhdistää ihmisiä kulttuurista, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Ihanaa ja ajatonta on musiikki. <3 Tässä yhteydessä osoitan myös syvän kunnioitukseni kaikille, joita musikaalisuuden lahjoilla on siunattu - minua, kun ei ole erityisemmin. Saan kuitenkin nauttia muiden kyvyistä ja taidoista ja siinä on iloa riittämiin. :)

Tämän viikon aloitti eilinen vierailu Oxfordiin. Olen ollut nämä pari kuukautta niin tiivisti Lontoossa - ja vielä tarkemmin Lontoon keskustassa - että piipahdus suurkaupungin ulkopuolella oli oikein virkistävä. Oxford on oikein suloinen ja idyllinen pikkukaupunki, ja vaikka satoi vettä ja kaupunki oli täynnä turisteja (ei tosin tungokseksi asti), se ei menoa haitannut. Oxford sijaitsee noin 80 kilmoteriä Lontoosta länsiluoteeseen (Wikipedian ilmaus :D) ja on siis kuuluisa yliopistoistaan, joita kaupungissa riittää. Yliopistojen lisäksi Oxford viehättää ja kiinnostaa historiallaan sekä arkkitehtuurillaan, sillä harmaakiviset rakennukset palauttavat mieliin sekä keskiajan että renessanssin kuin myös myöhemmän Britannian historian. Talot olivat herttaisia ja yliopistojen monet kuuluisat rakennukset komeaa katseltavaa. En aluksi oikein tiennyt, mitä Oxfordissa tehdä, mutta kun sain kartan käteeni, turisteilu luonnistui oikein mukavasti. Minun piti kuluttaa aikaani museoissa, mutta ne olivat kiinni maanantaisin, joten tämä suunnitelma ei onnistunut. En ollut lainkaan ajatellut, että museot voisivat olla suljettuja joinain päivinä, sillä Lontoossa ne ovat aina (lähestulkoon kirjaimellisesti!) auki. Niinpä siis kulutin nelisen tuntia - aika, jonka kaupungissa vietin - sen vanhaa keskustaa ja komeita rakennuksia ihailen. Piipahdun myös Christ Church Universityssa, joka on Oxfordin yliopistoista suurimpia. Sen rakennuttamisen aloitti aikoinaan kardinali Wolsey 1500-luvun alussa ja hänen pudottuaan Henrik VIII:n suosiosta, Henrik itse jatkoi yliopiston organisointia. Rakennukset ovat komeita ja jykeviä - jotenkin englantilaisia kaikessa jäykkyydessään ja mahtipontisuudessaan - mutteivat kalseita tai liian koristeellisia. Kuuluisin kaikista yliopiston tiloista on ehkä ruokasali, jossa opiskelijat (heitä on 550 ja he asuvat yliopiston rakennuksissa) syövät päivittäin. Salissa on kuvattu kahden ensimmäisen Harry Potter -elokuvan Tylypahkan ruokasalikohtaukset ja fiilis oli siellä siten oikein kotoisa, vaikka kynttilät eivät leijuneetkaan ilmassa ja mustia kaapuja ei näkynyt. :)

Christ Churchin lisäksi Oxford tuli tutuksi metodismin osalta, koska John Wesley (metodismin perustajahahmo) opiskeli ja vaikutti siellä 1700-luvulla. En tosin tiennyt tätä teologisesti tärkeää tietoa ennen kuin vahingossa eksyin metodistikirkkoon, jossa Oxfordin protestanttinen historia sai uusia ulottuvuuksia. Kotiinviemisiksi matkalta tarttui mukaan perinteikäs Oxford University -huppari sekä paljon mukavia mielikuvia herttaisesta yliopistokaupungista. Matka Oxfordiin ja takaisin muuten taittui mukavasti kaksikerrosbussilla (noin 1h 45 min/suunta), jonka yläkerran etupenkistä oli komeat näkymät pitkin matkaa. Maaseutu oli kaunista, vaikka tienpientareilla näkyikin roskaa, ja melkein hihkuin riemusta nähdessäni lampaita, hevosia ja lehmiä moottoritien varressa laitumilla. Luontoa on nimittäin aika ajoin kova ikävä Lontoon kivierämaassa, vaikka puistot toki auttavatkin asiaa. Oxfordin retkeni oli siis oikein mukava ja onnistunut - eikä hinnalla pilattu, sillä menopaluumatkani sinne maksoi hurjat £2,50, kun ostin lippuni hyvissä ajoin tarjouksesta netissä - mutta oli silti ihanaa ja kotoisaa palata takaisin Lontoon hyörinään ja ihmispaljouteen. Taidan olla sielultani kaupunkilainen, vaikka maalla ja pikkukaupungeissa onkin hauska aina poiketa aika ajoin. :) Suunnitelmissa on vielä käydä samanlaiset retket Bathissa, Cambridgessa ja Canterburyssa keväämällä. Niitä siis odotellesssa... :)

Muuten olen viettänyt aika hiljaiseloa kaiken suhteen ja vain olla möllöttänyt. Se on ollut oikein rentouttavaa, kun on saanut vain olla ajatuksineen ja tuntemuksineen. Tällä hetkellä olo onkin oikein auvoisa ja tyytyväinen. Suuri vaikutus tähän on varmasti keväällä, joka täällä etenee kovaa vauhtia. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanutkin kukat kukkivat jo, puihin tulee lehtiä koko ajan ja kirsikkapuut (?) (vaalenpunaiset kukat omenapuun tapaisissa puissa - hortonomia ei ole alaani :D) kukkivat täyttä päätä. Olen kävellyt paljon ja nauttinut puistoista ja kevätsäästä täysin rinnoin - vaikka sataisikin katamalla vettä, kuten tänään. Puistoissa on rauhallista ja tunnelmallista sekä mukava katsella lintuja, joita niissä riittää. Viime aikoina termi "kevättä ilmassa" on saanut todisteita lintujen kosiokäyttäytymisestä, sillä useammin kuin kerran olen nähnyt pulu-urosten pörhistelevän sulkiaan ja kosiskelevan naaraita, jotka juoksevat heitä karkuun. Kevät on rakkauden aikaa sanotaan ja ainakin lintujen kohdalla sen voi havaita todellisuudessa. :)

Muuta kummallista ei sitten olekaan tapahtanut. Siksipä onkin aika lopettaa tältä kerralta ja päättää tämä teksti iloisin mielin ja hyvään oloon. Koti-ikävä ei vaivaa, omat rakkaat ihmiset ovat ajatuksissa lähellä jatkuvasti, olen saanut olla terve ja nähdä paljon asioita sekä vain rentoutua. Voisiko enempää pyytää? Työpaikasta en ole stressanut, kuten en myöskään opiskelusta, vaan jättänyt kaiken ensi viikoon ja keskittynyt nyt vain nauttimaan tulevasta pääsiäisestä - jonka muuten vietän rauhaisasti täällä asuntolassa. Monet opiskelijat ovat ilmeisesti lähteneet pääsiäisloman viettoon jonnekin, koska täällä on tavallista hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Viime viikolla tosin tuli taas kerran palohälytys - tällä kertaaa keskellä iltapäivää - ja meidät kaikki evakuoitiin talon ulkopuolelle. Väärä hälytys taisi kuitenkin olla jälleen kyseessä, koska palokuntaa ei näkynyt ja noin kymmenen minuutin ulkona seisoskelun jälkeen pääsimme takaisin sisälle.

Tällaista eloa ja arkea siis Lontoossa. Laitan tänne pian taas valokuvia ja kirjoittelen lisää kuulumisia ensi viikolla, kunhan pääsiäisestä päästään. :) Siihen asti: love you, take care and thousands of hugs & kisses to everybody! <3<3<3

Posh, Sporty and Scary - Spices of London

Heissansaa ihmiset! :) Jälleen on vuorossa Lontoon kuulumisia. Viikko vierähti taas yllättäen nopeasti, vaikken edes tehnyt mitään sen ihmeempiä. On se vain kummalista, kuinka aika kuluu, vaikei tekisi yhtään mitään tai saisi mitään aikaiseksi. :) Mutta kyllä laiskottelukin on aina välillä hyvästä ja Lontoossa ei ikinä ole tylsää, vaikka ottaisi vähän rennommin eikä ahertaisi joka päivä. :D Mutta sitten niihin kuulumisiin...

Viikko sitten tiistaina otin turistivaihteen taas käyttöön ja lähdin Thamesin toiselle rannalle tutustumaan Imperial War Museumiin. Sekin oli ilmainen niin kuin monet muutkin museot täällä ja todellakin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kyseessä siis on museo, joka käsittelee Britannian (ja maailman) sotahistoriaa I maailmansodan, II maailmansodan ja niiden jälkeisten konfliktien verran. Eritysiosionsa museossa oli holokaustille sekä vaihtuville näyttelyille, joista etenkin II maailmansodan ajan lapsien kohtalot olivat minusta kiinnostavia. En nimittäin ollut tiennytkään, että Britanniasta on lähetetty lapsia Yhdysvaltoihin turvaan sodan tieltä, ja opin lisäksi paljon muitakin kiinnostavia juttuja. Britanniaahan siis ilmapommitettiin sodan alkuvaiheissa ja oli oikeastaan aika ihme, etteivät saksalaiset onnistuneet Britanniaa valloittamaan. Museossa pääsin kokemaan pommitusten reknstruktion "The Blitz Experiencessa" samoin kuin piipahtamaan I maailmansodan juoksuhaudoissa, kun asemasota oli tiiviimmillään. Holokausti-osiossa puolestaan tuli itku ja salaista palvelua (MI-5 & MI-6) esittelevän näyttelyyn varoitukset vakoilijaelämän epä-jamesbondimaisuudesta puolestaan naurattivat. Tätäkin museota voin suositella kaikille tuleville Lontoon matkaajille lämmöllä, jos sotahistoria yhtään kinnostaa. Itse en ollut lainkaan kiinnostunut aseista, varusteista ym., joita näyttelyssä oli esillä, vaan pikemminkin sodan ihmiskohtaloista ja kotirintamasta, joita siellä esiteltiin kattavasti. Lisäksi oli hauskaa nähdä sota-ajan välineistöä, joista etenkin Punaisen Ristin auto ja I maailmansodan aikainen kaksikerrosbussi jäivät elävästi mieleeni. Ei voi sanoa, että sota olisi kiva asia, mutta maailmansotien tapauksessa ainakin erittäin mielenkiintoinen se on ollut ja on ilmeisesti edelleen, koska kävijöitä museossa riitti.

Tiistai-iltapäivänä oli vuorossa ei ehkä kevään kohokohta, muta yksi hienoimmista ja hauskimmista hetkistä, kun menin The Ritz -hotelliin nauttimaan iltapäiväteetä eli Traditional Afternoon Tean. The Ritz on siis hyvin kuuluisa viiden tähden hotelli Piccadillyn varrella ja siellä nautittu iltapäivätee on yksi menneen maailman traditio ja nykyisin varsin suosittu sekä turistien että paikallisten keskuudessa, kun teetä halutaan nauttia oikein pitkän kaavan mukaan. Jos aikoo nauttia iltapäiväteestä The Ritzin kuuluisassa Palm Courti -salissa, jossa tee siis tarjoillaan, niin varaus täytyy tehdä monta viikkoa etukäteen. Tein omani tammikuun loppupuolella eli suurin piirtein kaksi kuukautta ennen varsinaista teehetkeä. Sain maksaa itseni teestä kipeäksi (£38/hlö), mutta oli se sen arvoista. Kaunis ja pramea ympäristö, kohteliaat ja huomaavaiset livreepukuiset tarjoilijat (kaikki miehiä!), tunnelmallinen ilmapiiri, suloinen pianomusiikki, taivaallinen tee ja kolmikerrostarjotin täynnä herkkuja olivat kaikki kyllä hintansa arvoisia. Hieman kyllä jänniti painella köyhänä opiskelijan viiden tähden luksusympäristöön, mutta kaikki muutkin paikalla olivat kyllä turisteja. Palvelu oli ensiluokkaista ja The Ritzistä jäi oikein hyvä mieli. Joka päivä en tuollaista luksusta jaksaisi, kun täytyy olla muodollinen, mutta kyllä hopea-astioista (teekannu oli taatusti aitoa hopeaa!) syöminen ja juominen aina silloin tällöin kelpaa. :)

Loppuviikko kuluikin sitten melko rennosti, sillä keskiviikkona ja torstaina näin ystävääni Janikaa, joka tuli Lontoseen piipahtamaan. Oli mukavaa nähdä tuttu ihminen pitkästä aikaa ja päivät menivät nopeasti shoppailun ja kahvittelun merkeissä. Kiitos, Janika! Ihanaa, kun kävit täällä. <3 Vinkkinä siis muille tutuille että tervetuloa vain käymään täällä. :D Keskiviikkona kävin myös teologisen keskustelun erään yhdysvaltalaisen tyypin kanssa, joka oli kuullut yhteiseltä tutultamme täällä asuntolassa, että opiskelen teologiaa. Minua aina hieman hirvittävää, kun joku sanoo haluavansa keskustella teologiasta kanssani. Olen nimittäin maailman huonoin ihminen puhumaan teologiasta ja kaikista opillisista ym. kysymyksistä kenenkään kanssa, koska pääaineeni on kirkkohistoria ja oma uskonnollinen vakaumukseni äärimmäisen liberaali ja epädogmaattinen. :) Keskustelu oli kuitenkin oikein mukava ja kävi ilmi, että kyseinen tyyppiu oli hänkin ennen muinoin opiskellut teologiaa yliopistossa, mutta vaihtanut sen myöhemmin lakiin ja ekonomiaan. Kinnostavaa, kuinka teologia kuitenkin kiinostaa ihmisiä, vaikkei siitä ehkä uraa tulekaan.

Omaa uraani en ole edistänyt täällä lainkaan, sillä Hiltoniin en päässyt töihin. Tai olisin päässyt, mutten siihen Hilton-hotelliin, jonne alunperin hain. Perjantaina soitti Hiltonin rekryihminen ja kertoi tilanteen tarjoten siis mahdollisuutta tehdä samaa duunia toisessa Hiltonissa. Pyysin saada harkita asiaa viikonlopun yli ja harkinta-ajan jälkeen kieltäydyin duunista. Syy tähän oli vain ja ainoastaan surkea palkka ja ikävä työ - yhdistelmä, joka ei houkuttele. Tuntipalkka työssä Food & Beverage Assistentina eli siis ravintolassa astioiden korjaajana ja kattajana on £5,80/h eli sellaiset 6€/h, joka on siis honompi palkka kuin McDonaldsilla, jossa aloitin aikanani ilman minkäänlaista työkokemusta. Niinpä tein periaatepäätöksen ja kieltäydyin menemästä töihin noin huonolla palkalla. Täällä on kuitenkin aina ihmisiä, jotka suostuvat ottamaan tuo työn vastaan tuolla palkalla, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole, joten tuskin Hiltonille tulee rekryongemia. Ulkomaalaisia, siirtolaisia ja maahanmuuttajia on täällä niin paljon - sekä kouluttamatomia ihmisiä samaten - että hanttihommille löytyy aina tekijöitä ja työnantajat voivat pitää yllä matalaa palkkatasoa. Hyvä vai huono asia? - mene ja tiedä. Sen kuitenkin sanon, ettei noilla tuntipalkoilla kyllä Lontoossa kovin helposti eletä, asuminen ja elinkustannukset kun ovat kalliit täällä. Minulla kuitenkin on mahdollisuuksia hakea "parempaa" (ainakin parempi palkkaista) työtä ja niin aion nyt tehdäkin. Ei siis edelleenkään paniikkia, vaan vakaata uskoa siihen, että kyllä asiat vielä järjestyvät. :) Työmahdollisuuksiahan täällä siis riittää, vaikka kilpailu onkin kovaa ja voipi olla, että vielä tärppää joku minulle oikein sopiva duuni loppuajaksi täällä. Tai siis, enhän tiedä kuinka kauan täällä vielä oleskelen, kun kesänkään suunnitelmat eivät ole vielä lopullisesti (joskin alustavasti) selvillä. Kerron kyllä sitten, kun tiedän enemmän - no worries darlings. :)

Mitäpäs muuta? Eipä sen kummepia. Kuntoilumaniani jatkuu ja viikonloppuna kävelykilmetrejä kertyi laskujeni mukaan perjantai-sunnuntai välisenä aikana noin 33. Kävely on ollut viime aikoina erityisen ihanaa, kun lämmin ja keväinen sää on edelleen suosinut - vaikka tänään kyllä tuuli viileästi ja satoi vettä - saaden kukat kukkimaan ja mielen keveäksi. Tänään mieltä piristi erityisesti kauniisti kukkinut ruusupensas suurine punaisine kukkineen. Pian myös lehdet tulevat puihin ja kaikki alkaa vihertää. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta kyllä kevät on niistä kaikista ihanin ja paras. Kaikki herää henkiin silloin ja uudistuu. Ihan mielettömän hienoa! :)

Ai niin, olin unohtaa. Tänään piipahdin Cityn seudulla Museum of Londonissa tutustumassa Lontoon kaupungin historiaan. Se oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu näyttely, vaikken päässytkään kuin Lontoon suureen paloon eli vuoteen 1666 saakka, koska moderni osio museosta avautuu vasta toukokuun lopussa. Täytyy käydä silloin siis tutustumassa Lontoon nykyaikaan, koska se on mahdollista ilmaiseksi - kiitos Britannian museovirasto tai mikälie oletkaan ilmaisista museovierailuista! <3 Näyttely kertoi kattavasti Lontoon historiasta ja nyt olen paljon viisaampi tämän hetkisen kotikaupunkini värikkäästä menneisyydestä.

Hienoin osuus museossa ei kuitenkaan minulle tänään ollut itse näyttely, vaan museon aulassa ollut muistokirja, joka kertoi Lontoon vuoden 2005 terrori-iskussa menehtyneiden 52 ihmisen elämästä. Kirjaan oli siis koottu kaikkien iskussa kuolleiden ihmisten omaisten kertomuksia heistä ja uhrien elämäntarinat. Lopputulos oli todella koskettava, sillä itkin avoimesti kirjaa selaillessani ja mietin vain, kuinka väärin on, että viattomat ihmiset joutuvat kärsimään kaiken maailman poliittisen ja uskonnollisen kaaoksen keskellä. Terrori-iskuista osa muuten tehtiin ihan kotikulmillani, sillä metropommi oli räjähtänyt Russell Squaren (lähin metroasemani) ja King's Crossin (seuraavaksi lähin pohjoiseen päin mentäessä) metroasemien välillä ja bussipommi oli räjäytetty Tavistock Squaren (reilu kilometri kotoani länteen päin) kohdalla. muut pommit olivat olleet Edgware Roadin metroaseman luona Marylebonissa ja Aldgatessa Cityn suunnalla.

Iskuista on jo viisi vuotta aikaa enkä minä ainakaan täällä liikkuessani ajattele niitä. Kuitenkin ne ovat olleet osa Lontoon arkea viisi vuotta sitten ja ei ole poissuljettua, etteikö vastaavaa voisi tapahtua uudestaan. (Koputetaan puuta.) En halua maalata piruja seinälle tai muuta sellaista, mutta todennäköisesti turvatoimet vuonna 2012 Lontoon kesäolympialisten aikaan ovat todella tiukat. Nytkin kyllä poliiseja näkyy katukuvassa kiitetetvän paljon, joten ehkäpä taistelua terrorismia vastaan käydään aktiviisesti ruohonjuuritasolla koko ajan, vaikkei se ehkä konkreettisesti Lontoon arjessa näykään. Huoh, nyt riittää tämä. Toivotaan, että mitään ei tapahdu tulevaisuudessa, vaan Lontoo saa elää turvassa ja rauhassa tulevina vuosina.

Jaahas, siinä taiskin olla kaikki tällä erää. Olipas taas tekstiä, vaikka ajttelin ettei paljon mitään ole tapahtunut. :D Lisää jaarittelua taas viikon kuluttua, ellei jo aiemminkin jos inspiraatio iskee. :) Tuttuun tapaan on hyvä lopettaa, joten: love you all & take care! <3 XXX