A week in London

Hui kamala, kun nyt on paljon kaikkea kerrottavaa. Tiedossa on siis (jälleen kerran romaani) yli viikon mittaisista puuhailuistani Lontoon arjessa. Paras siis mennä suoraan asiaan sen kummempia jaarittelematta. :)

Viikko sitten lauantaina otin rennosti enkä tehnyt mitään sen ihmeellisempää kuin vain lenkkeilin London Bridgelle. Matkaa sinne on joku 3-4 km asunnoltani, joten ihan kiva kuntopyrähdys oli tiedossa. Matkan varrella näin monia ihania ja tunettuja Lontoon nähtävyyksiä, kuten St. Paulin katedraali (yritin mennä sinne sisään, mutta sinne oli pääsymaksu ja lauma tursiteja jonossa, joten jätin kirkon väliin - pöyristyttävää, kun joutuu maksamaan mennäkseen kirkkoon. Tiedän sen olevan restaurointia ym. varten, mutta silti!), Shakespearen Globe Theatre, Tate Modern -museo, Tower Bridge ja Tower. Kaikki nuo historialliset ja komeat paikat olivat siis iltapäiväkävelyni varrella ja edelleenkin jaksan vain ihmetellä sitä, että todella asun Lontoossa ja voin mennä katselemaan kaikkia kauniita paikkoja, koska huvittaa. Ihanaa. <3

Sunnuntai jatkui samoissa merkeissä kuin lauantai eli kunnon iltapäivälenkki oli vuorossa. Tällä kertaa kohteena oli Camden Town ja Camden Market, jonne matkaa kotoa on ehkä 2-3 km. Camden Market on hyvin kuuluisa monta toria yhdistävä markkina-alue, joka sunnuntaina kuhisi ihmisiä. Paikalla myydään enimmäkseen vaatteita, kenkiä, laukkuja ja huiveja, mutta myös kaikkea muuta mahdollista. Tunnelma oli värikäs ja ihmisiä oli kirjaimellisesti kaikkialta ja kaikkialla. Nautin joka hetkestä ja päätin, että Camdeniin tulen palaamaan vielä monta kertaa nauttimaan sekä tunnelmasta että shoppailun riemuista. :) Bonuksena Camdenin retkellä oli löytämäni söpö pieni kirkko. Kävi ilmi, että kirkko oli St. Pancras Old Church ja se on paikalla, jossa on ollut kristillinen kirkko vuodesta 314 AD saakka - tai niin ainakin uskotaan. Kirkko oli oikein viehättävä pihapiireineen keskellä kaupungin vilinää, asuintaloja ja läheistä junarataa. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että asun siis sekä Eustonin, St.Pancrasin että King's Crossin rautatieasemien lähistöllä, joten matkustaminen muualle Britteihin ja jopa Eurooppaan (Eurostar lähtee St. Pancrasin asemalta, joten Pariisi here I come! :D) on todella helppoa.

Viikko alkoi mukavasti arkisen aherruksen merkeissä ja jatkui sellaisena. Opiskelu koostuu kirjojen lukemisesta, luennoista ja esseiden kirjoittamisesta. Tunnit ovat tähän mennessä olleet oikein hauskoja ja kiinnostavia sekä vuorovaikutteisen opetustyylin että aihepiiriensä puolesta. Pian on edessä matka kirjastoon tentti- ja esseekirjoja lainaamaan. Suoraan sanottuna esseenkirjoitus ei oikein innosta, mutta todennäköisesti se on ihan hauskaa, kunhan vauhtiin pääsee. Lempiopettajakseni on kovaa vauhtia tulossa sosiaalietiikan opettajani professori Clemens Sedmak. Hän on ihan mahtava! <3 Professori Sedmak on hauska, kiinnostava ja ennen kaikkea opiskelijansa huomioonottava. Hänellä on myös aivan mahtava nimimuisti, sillä hän muistaa esimerkiksi minunkin nimeni, vaikka olen viitannut tunneilla vain pari kertaa. Sosiaalietiikka on kiinnostavaa, mutta vaikeaa välillä hahmottaa. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole professori Sedmakin tunneilla. Mahtia! :D Myös kaksi englannin intensiivikurssia ovat oikein mukavia ennen kaikkea opettajiensa ansiosta. Opiskelu on siis hauskaa ja plussana on se, ettei tarvitse kauheasti stressata opintopisteistä, vaan voin keskittyä kuuntelmaan, katselemaan ja kokemaan. Yliopisto alkaa muutenkin tulla jo vähittelen tutuksia kaikkinen sokkeloisine käytävineen ja omituisine luokkahuonekoodeineen. Kyseessä on kuitenkin vasta yhden kampuksen kartan hallinta (kampuksia on neljä ympäri Lontoota), mutta ei minulla muualla luentoja olekaan. Myös opiskelutovereihin olen tutustunut jo jonkin verran, sillä sosiaalietiikassa tapasin toisen vaihtarin yhdysvaltalaisen Emman ja uskontososiologian kurssilla vuorossa on puolestaan ryhmätyö brittiläisen Marian kanssa. Näin se lähtee käyntiin opiskelijaelämä jälleen kerran. :)

Muuten aika on kulunut työnetsimisen ja harjoittelupaikan hankkimisen merkeissä. Tarkempaa vuoadatusta näistä aiheista voi lukea edellisestä blogikirjoituksestani. :) Hakemuksia on lähtenyt milloin mihinkin, viimeisimpänä ihan huvikseni lähettämin hakemukset mallitoimistoihin. Ei, en ole huippumalliksi halajamassa, vaan syynä ovat lukuisat ilmoitukset, joissa eri mallitoimistot haluavat malleja ja extroja lehtikuvauksiin, tv-sarjoihin, leffoihin ym. Kaikenlaisille ihmisille on töitä tarjolla näissä merkeissä ja minäkin laitoin valokuvani menemään pariin toimistoon ihan huvikseni. Yhdestä tulikin s-postia, mutta paikka vaikutti tosi hämärältä (epämääräiset nettisivut eikä yhteystietoja missään + koekuvista olisi pitänyt maksaa), joten taidan suosiosta jatkaa akateemisempien töiden etsintää ja jättää mallintyöt muille. Olisihan se kuitenkin ollut hauska kokemus, josta kertoa mutta ehkei kuitenkaan minun juttuni. :D

Myös nähtävyyksiä olen rauhalliseen tahtiin käynyt ihastelemassa, viime viikolla vuorossa oli National Gallery Trafalgar Squarella, jossa on mm. Leonorado da Vincin, Rubensin, Murillon (lemitaiteilijoitani kaikki kolme <3), Tizzianon, Van Goghin, Goyan ja Rembrandtin maalauksia. Tauluja pääsi ihastelemaan ihan ilmaiseksi, mutta lahjoituksia pyydetään joka museossa. En anatanut rahaa, koska olen köyhä taiteenharrastaja ja ajattelin rikkaiden turistien lahjovan museota minunkin edestäni. :) Ainakaan vielä ei ole huono omatunto ilmaisista museokäynneistä, mutta mieli voi muuttua kevään kuluessa.

Muilla nähtävyyksillä en viime viikolla jaksanut/ehtinyt käymään, mutta sitäkin enemmän olen nautinnut kävelystä pitkin ja poikin lähiseutua. Oman kodin naaapurusto on tullut tutuksi rutiiniksi muodostuneilla aamulenkeillä ja myös yliopiston lähialueet alkavat olla hallussa. Kartta kulkee kuitenkin koko ajan laukussa mukana ja A-Z London (yksityiskohtaiset kartat koko Suur-Lontoosta + kattava katuhakemisto) on aina matkassa. Eksyminen ei ainakaan vielä ole tullut ajankohtaiseksi, mutta en halua sokeasti luottaa pelkkään suuntavaistooni mahdollisessa hukkatilanteessa, sillä se on aika surkea. Kartan kanssa pärjään mainiosti ja tulemme hyvin juttuun. Se suhde voi siis hyvin ja kukoistaa. :)

Sitten luvassa on yleistä jaarittelua hauskoista sattumuksista ja huomioistani, joita joka päivä tulee vastaan tavalla tai toisella. En tiedä, kiinnostavatko tällaiset kohta kertomani arkipäiväisyydet ketään, mutta minusta ne ovat hauskoja yksityiskohtia arjen rutiinien keskellä ja myös pieniä paloja elämää, joita minä ja muut täällä Lontoossa asuvat elämme joka päivä. Siispä aloitetaan...

1. Liikunta. Vaikka Britannia kaiketi kärsii ylipaino- ja huonokuntoisuusongelmista, niin Lontoossa sitä ei ainakaan helposti havaitse. Ihmiset nimittäin kuntoilevat ja liikkuvat täällä todella paljon. Pyöräilijöitä, hölkkääjiä ja kävelijöitä on kaikkialla, eikä verkkareissa/shortseissa/urheilutrikoissa ulkona liikkuvat ihmiset ole mitenkään harvinainen näky. Itse kuulun verkkarikategoriaan. :) Lisäksi kuntoclubeja ja ties mitä fitness-keskuksia mainostetaan paljon ja niissä myös ilmeisesti käydään ainakin treenilaukkujen määrästä päätellen. Itsekin liityin ULU:n (=University of London Union) jäseneksi, jotta voin käyttää heidän urheilutilojaan edulliseen hintaan. Otin kokeeksi kuukauden jäsenyyden hintaan £30. Siihen sisältyy uima-altaan ja kuntosalin käyttäminen sekä ohjatuille tunneille osallistuminen silloin kuin huvittaa. Tänään kävin uimassa ja ihanaa oli. Uima-allas oli ihan hyvä (ei niin hieno ja siisti kuin Suomessa) ja mikä parasta kuntoilumahdollisuudet ovat vain reilun puolen kilometrin kävelymatkan päässä asunnoltani. Ensi viikolla luvassa enemmänkin uintia ja ehkä myös joogaa ja pilatesta. Nyt siis alkaa liikuva elämäntapa ottaa valtaa lenkkeilevän elämäntavan rinnalla. Mahtia! :D

2. Kohteliaisuus. Britit ovat hyvin kohteliata. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos kaupassa tai kadulla törmää vahingossa muihin, niin heti pyydetään anteeksi. Tervehdykset kuuluvat kaikkialla asiaan samoin kuin "How are you doing?" -kohteliaisuuskysymys. Huomaan, että minulla ei ole vaikeuksia niinkään kohteliasuusanojen tai small talkin suhteen, mutta ainakaan vielä kuulumisten kysyminen tuikituntemattomilta ihmisiltä ei luonnistu sujuvasti. Tai siis, minua hämmentää, kun vieraat ihmiset tiedustelevat kuulumisiani ja sitten minun täytyy kysyä heiltä samaa, vaikkei minua oikeastaan kiinnosta. Miksi olla tennäisen kohtelias, kun tervehdykset ja kiitokset sekä anteekspyynnöt ovat minusta jo ihan riittäviä sanallisia tapoja osoittaa hyvää käytöstä ja huomiota muita kohtaan. Tutustuminen kunnolla on sitten asia erikseen. Kuulumisten edessä tunnen siis olevani todella suomalainen vastahaikoisuudessani ottaa suoraa ja tuttavallista kontaktia vieraisiin ihmisiin. Suomaliset lämpeävät hitaammin ja vaikka olen avoin ja helposti lähestyttävä, niin "How are you?"-kysymys saa minut joka kerta hieman hämilleni. Mutta ehkä siihenkin vielä tottuu... Lisäksi täällä viljellään arkipuheessa herttaisia hellittelynimiä, kuten darling, dear ja dearie. Minäkin olen ollut kaikkia noita kolmea ja vielä lisäksi sweetie ja doll. Hassua, olla jonkun kulta, vaikkei edes tunne koko ihmistä! :D On muuten pakko sanoa vielä, että kohteliaisuus ulottuu myös ovien avaamiseen ja naisten edelle päästämiseen ym. Paras kaikista kokemuksistani oli viime keskiviikkona, kun metroaseman sisäänkäynnin kohdalla olin ohittamassa erasta herrasmiestä ja vahingossa törmäsin häneen. Olimme kumpikin heti pyytelemässä anteeksi, hän päästi minut menemään ensin edellään ja mikä parasta kumarsi sen tehdessään! Minulle ei koskaan ole kumarrettu kiireisellä kadulla, mutta tämä herra teki niin ja vieläpä oikein luontevasti ja sulavasti koskettaen hattuaan samalla. Upeaa! :) Olin aika otettu tästä huomaavaisuudesta... :)

3. Historia. Lontoo on täynnä sitä. vanhoja rakennuksia, puistoja, patsaita, museoita, kirkkoja, taidetta ym. Kaikkialla vanha maailma ja menneisyys elävät ja hengittävät yhdessä modernin suurkaupungin vilinän, kiireen ja energian keskellä. Lontoo on jännittävä sekoitus vanhaa ja uutta, historiaa ja nykyhetkeä. Rakastan kaikkea tässä kombinaatiossa. <3

4. Suomi Lontoossa. Uskokaa tai älkää, suomalaisuutta löytyy täältä yllättävän paljon. Ensinnäkin saunat. Ne taisinkin jo mainita aiemmin, mutta nyt niitä löytyi lisää. On ihan pakko mennä saunomaan jossain vaiheessa ja testa löylyjen toimivuus. ;) Toisekseen löysin lähikaupastani Pandan lakritsia sekä Finncrispin hapankorppuja! Myös näkkileipää ja ruisleipää saa kaupasta. Olen aika yllättynyt tästä ja hyvin onnellinen, sillä hapankorppuja olisi tullut jossain vaiheessa kyllä ikävä. :) Kukaan ei kuitenkaan varmaan tiedä, että olen Suomesta ja edelleenkin (samoin kuin Italiassa) lähin veikkaus kansalaisuudestani on saksalainen. Suomen maantieteellinen sijainti kuitenkin tiedetään suhteellisen hyvin ja jopa hauska aussipoika, joka pysäytti minut maanantaina Leicester Squarella markkinoidakseen paint ball -peliä ( siis se värikuula-ammunta juttu) minulle tiesi Suomen. :D Todella yllättynyt olin eilen ULU:n jäsenyyttä hankkiessani, kun vastaanottovirkailija päätteli nimeni perusteella minun olevan suomalainen. Ehkä Suomi ei olekaan niin eristyksissä muusta maailmasta kuin luulin... :)

Viimeisenä juttuna romaanin loppuun on kerrottava hauska juttu, johon liittyvät kaksoisolennot. Olen nimittäin törmännyt kahteen tuttuun hahmoon täällä liikkuessani. Toinen oli pikkuveljeni Laurin kaksoisolento, joka oli niin Laurin kaltainen kävelytyyliä myöten, että oikein hätkähdin. Toinen kaksoisolento oli TYT:n oma ihana Uffe eli Ville Holopainen, jolla on siis kaksoisolento Lontoossa. :D Hetken aikaa räpyttelin silmiäni, kun näin Lontoon Villen menevän ohitseni kadunkulmassa. Maailma on siis loppujen lopuksi aika pieni, kun tuttuja ihmisiä näkee kaukana kotoa suurkaupungin ihmisvilinässä. :)

Nyt riittää tältä erää ja olen saanut viikkoraportitni onnelliseen päätökseen. Tänään vuorossa Notting Hill auringonpaisteessa ja huomenna Highgate, jos jaksan. Elo ja arki Lontoossa siis jatkuvat uusien seikkailujen ja vähittäin muodostuvien rutiinien merkeissä. :) Kuulemisiin, kirjoittelemisiin, tapaamisiin ja halaamisiin! Love you & XXX! <3

Frustration is frustrating!

Nyt seuraa yleistä avautumista, ei tällä kertaa Lontoosta, vaan maailmalla olosta ja elämän kanssa kipuilusta. Tällä hetkellä olo on nimittäin turhautunut ja todella avuton. Onneksi kirjoittaminen yleensä auttaa ja myös se, kun voi jakaa ongelmansa muiden kanssa.

Kun lähdin tänne, lähdin kohti uutta elämää. Olen aina halunnut maailmalle, tapaamaan uusia ihmisiä, tutustumaan uusiin kulttuureihin, kokemaan uusia asioita. Suomi on minusta aina tuntunut jotenkin liian pieneltä ja ahdistavalta, olen kavannut jotain suurempaa, etsinyt omaa paikkaani maailmassa. Nyt olen täällä Britanniassa, joka on kieltämättä isompi maailma. Lontoo on suurkaupunki ja nautin joka hetkestä täällä. Ihmisvilinästä, liikenneruuhkista, huonosta säästä, kaikesta. Kaikki tuntuu jotenkin paljon elävämmältä täällä. Silti etsikkoaikani jatkuu yhä. En tiedä, mitä haluan tehdä tai missä asua. Millaista työtä tehdä, minne mennä tämän kevään jälkeen ja miten toimia.

Olen aina ollut päämäärätietoinen ja aikaansaava ihminen. Minulla on aina ollut suunnitelmia, joiden toteuttamiseen olen pyrkinyt ja joiden jälkeen olen keksinyt itselleni uusia tavoitteita. Tällä hetkellä tavoitteenani on saada työtä. osa-aikatyötä, kokopäivätyötä, harjoittelupaikka, ihan kuinka tahansa. Pääasia vain, että saisin jotain työtä jostakin. Pidän opiskelusta ja uusien asioiden oppimisesta, mutta nyt tuntuu, että on aika siirtyä teoriasta käytäntöön ja ryhtyä soveltamaan opittuja asioita käytännössä. Ja talouden kohenemista, jota työstä seuraa, en panisi myöskään pahakseni. :)

Ongelma vain on se, ettei kukaan tarjoa minulle tuota käytännön mahdollisuutta, vaan minun pitää itse etsiä se. Tämäkään ei ole haasteeni, sillä tietenkin tiedän oman alani realiteetit ja työmahdollisuuksien puutteen. Tai sanotaanko näin, että työtä on kyllä tarjolla, mutta niin on työpaikan haluaviakin. Millä keinoin siis myyn itseni työnantajill, miten kilpailen satojen hakijoiden kanssa? Tiedän itse olevani pätevä töihin, joihin olen hakenut (toimistotöitä, PR-töitä, organisointitöitä jne.) Minulla on kokemusta, koulutusta, kielitaitoa, motivaatiota ja pätevyyttä. Mistä siis kiikastaa? Olen lähetellyt kymmeniä työhakemuksia sekä harjoittelu- että työpaikkoihin ja lukuisten ei-vastausten tai vastausten puuttumisen jälkeen olo on turhautunut. Toimettomuus ei sovi minulle. Nyt jollekulle tulee tietenkin mieleen kysymys, miksen menee johonkin Mäkkiin tai kahvilaan töihin. Syitä on ainakin kolme (olen itsekin miettinyt tätä): a) huono palkka, b) ei edistä uramahdollisuuksiani millään tavalla, c) ratkaisee taloudelliset ongelmat hetkeksi, muttei henkisiä (aivoja, kun ei kassatyössä valitettavasti tarvitse hirveästi käyttää ja kaipaan enemmän haastetta kuin mitä tuollainen työ tarjoaa).

Elän siis tällä hetkellä jotenkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Rakastan Lontoota ja haluan olla täällä tai muualla maailmalla seikkailemassa. samalla kuitenkin on turhauttavaa, raskasta ja kuluttavaa aloittaa kokonaan uusi elämä (vanhaa kuitenkaan kokonaan unohtamatta) ja samalla miettiä koko ajan, mitä sitä oikein haluaa tulevaisuudessa tehdä. Olen ihan sekaisin koko ajan, siltä ainakin tuntuu. Pari viime vuotta ovat kuluneet hektisen elämän merkeissä. Olen kokenut paljon uutta noiden vuosien aikana, tutustunut ihaniin ihmisiin ja hankinnut upeita kokemuksia. Nyt kuitenkin yhtäkkiä tuntuu kuin olisin tyhjän päällä. Kaikki täytyy aloittaa alusta - mikä toisaalta on hyvin jännittävää, mutta samalla mielettömän stressaavaa. Kaikki pitäisi luoda uudestaan: sosiaaliset kontaktit, rutiinit, arkielämä. Samalla pitäisi aloittaa jotain kokonaan ihan uutta, nimittäin työelämä ja oman paikan löytäminen. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että etsin jotain pysyvää, mutta samalla haluan vain mennä eteenpäin. Haluan asettua aloilleni, mutta kuitenkin juosta villinä ja vapaana. Sanalla sanoen, en tiedä mitä oikein haluan. Ja sekin on turhauttavaa.

Kauhea vuodatus tämä, mutta pakko on pukea sanoiksi tuntemukseni. Terapiaa ja niin pois päin... :) Tiedän, etten saisi valittaa tai vaipua epätoivoon tai turhautumiseen, mutta itsekullakin meistä on näitä hetkiä. Nyt on minun vuoroni olla keskellä henkilökohtaista eksistentiaalista kriisiä. Elämä on jotenkin kaoottista, vaikka minulla ei olekaan mitään hätää. Minulla on asiat hyvin ja paremmin kuin joillakuilla muilla. Minulla on ihana perhe, paljon rakkaita ystäviä, terveyttä, koulutus ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Silti tällä hetkellä tuntuu siltä, että mitä hyötyä mistään on, kun en saa mahdollisuutta käyttää kykyjäni ja toteuttaa itseäni! Samalla nousee mieleeni ajtus, että olen tähän mennessä saanut kaiken ehkä liian helpolla. En ole joutunut taistelemaan oikeastaan mistään asiasta elämässäni ja nyt kun taistelun aika (kuvainnollisesti siis) on käynnissä, niin voitto ei olekaan itsestäänselvyys tai varma asia, vaan siitä joutuu todella tappelemaan kynsin ja hampain. Peruspositiivisena ihmisenä ja ikuisena optimistina uskon kuitenkin, että kaikki vielä aikanaan kyllä järjestyy ja elämä menee eteenpäin niin kuin sen kuuluukin mennä. Olen vain kyllästynyt koko ajan pohtimaan ja huolehtimaan, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Niinpä päätin tänään, että se on loppu nyt! En jaksa enää. Aion lopettaa murehtimisen ja mennä ettenpäin uskoen itseeni ja kykyihini. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja niin myös tällä "etsikkoajalla" elämässäni. Minua on siunattu mahdollisuuksilla ja aion nyt tarttua niihin. Jos en saa töitä omalta alalatani, niin vaihdetaan sitten vaikka alaa! Olen ajatellut esimerkiksi turismia, joka olisi kiinnostava ala. Katsotaan, mitä keksin, kun vähän ensin otan selvää mahdollisuuksista. En aio kuitenkaan hävitä taistelua turhautumiselle, vaan selvitä voittajana vastoinkäymisistä huolimatta. Rohkeasti eteenpäin vain! :)

Huhhuh... Olipas melodramaattista vuodatusta, mutta nyt jo helpottaa. Ihana, kun voi kirjoittamalla pukea tunteensa sanoiksi. Ehkä pitäisikin harkita kirjailijan uraa. :D Mutta siis elämä avoinna edessä ja ajoittaisista alakulonpuuskista huolimatta ettenpäin mennään hitaasti mutta varmasti. Ihanaa, jos jaksoitte lukea tämän tekstin. Se on aika henkilökohtainen, mutta toisaalta jokaisella on varmasti samankaltaisia tuntemuksia aina aikaajoin. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, vaikken ehkä onnellinen tällä hetkellä. Minulla on kuitenkin niin paljon hyviä asioita ja etuoikeuksia elämässä, etten valita tästä eteenpäin lainkaan - ainakaan paljon :). Nyt riittää. Kirjoittelen tarinoita Lontoon elämästä taas pian ja silloin teksti ei ole näin raskasta, lupaan sen. See you soon darlings! :) xoxo

Great Britain truly is great

Huokaus. Nyt on aikaa kirjoittaa monen päivän kuulumiset kerralla, joten aikamoinen romaani on taas tiedossa. Koettakaa siis kestää. :)

Mistäpäs sitten aloitetaan? Historioitsijana tykkään kronologiasta, joten edetään siis aikajärjestyksessä ja aloitetaan maanantaista. Silloin projektina oli piipahtaa Natural History Museumissa eli luonnontieteellisessä museossa. Ennen kuin sinne asti päästiin, vierähti aamupäivä rattoisasti Oxford Streetin alkupään kauppoja juostessa. Vaikka ei olisi hirveästi rahaa (minä kuulun tähän kategoriaan :D), niin silti Lontoo on kyllä shoppailijan yksi lempikaupungeista. Kauppoja on joka lähtöön, ne ovat kivasti samalla alueella ja vaihtoehtoja löytyy jokaiselle kukkarolle ja tyylisuunnalle. Kolusin siis vaatekauppoja, kirjakauppoja ja muita kauppoja ihan vain huvikseni ja ilokseni kolme tuntia (enkä ostannut oikeastaan muuta kuin postikortteja) ennen kuin Hyde Park tuli näköpiiriin ja Oxford Streetin houkutukset loppuivat. Kävelin siis South Kensigtoniin, jossa liskomuseo (siis luonnontieteellinen museo dinosauruksen luurankoineen) sijaitsee Hyde Parkin läpi. Hyde Park oli ihana talvellakin. Puisto on suuri ja virkistävä vihreä keidas keskellä suurkaupunkia. Puiston läpi kävelemiseen menisi monta tuntia, mutta minun tapuksessani reilu puoli tuntia vinottain Marble Archelta Royal Albert Hallille.

Hyde Parkissa oli suhteellisen paljon porukkaa ottaen huomioon sen, että oli maanantai-iltapäivä, tammikuu ja harmaa sää. Puisto kuitenkin vetää aina ihmisiä puoleensa ja nytkin siellä oli turisteja, lounastaukolaisia, hölkkääjiä ja ihmisiä vain päiväkävelyllä. Puiston keskellä on suuri tekojärvi Serpentine, jonka rannalla linnut polskuttelivat onnellisena. Ihmiset ruokkivat lintuja (sekä vesi- että pululintuja :D) puistossa ja samoille apajille kipittivät myös harmaaturkkiet oravat. Kuulostaapa ihan Disneyn sadulta. :) Tajuatte kuitenkin varamasti pointtini eli sen, että puisto on viehättävä tapa säilyttää luonto kaupungissa. Puistot täällä ovat myös hyvin hoidettuja ja siistejä. Hyde Parkissa ei näkynyt harvaoimattomia lehtiä tai roskia missään, mikä oli todella mukavaa.

Päästyäni puiston toiselle laidalle tein turistipysähdyksen Royal Albert Hallin edessä. En kuitenkaan kuvannut tuota kuuluisaa konserttitaloa, vaan sen edustalla olevaa Albert Memorialia joka esittää ja on omistettu kuningatar Victorian (1819-1901, kuningattarena 1838-1901) rakastetulle puolisolle prinssi Albertille (1819-1861). Teos valmistui 1872 lopulla ja oli Victorian tilaustyö Albertin muistolle. Albert-patsas istuu kullatussa tuolissa valtavan monumentin keskellä ja häntä ympäröivat lukuisat patsaat ja veistokset. Kiinnostavimpia niistä olivat minusta eri maanosia (Eurooppa, Aasia, Afrikka ja Amerikka) esittävät patsasrykelmät monumentin joka kulmassa. Näissä veistoksissa symboliikka ja maanosiin liitetyt sstereotyyppiset käsitykset (esim. Eurooppa ja härkä, Amerikka ja biisonihärkä, Afrikka ja kameli, Aasia ja norsu) ovat huipussaan ja samalla ne ovat myös todella kauniita. Monumenttia katsellesani mieleeni nousi ajatus, kuinka Britannia on todellakin ollut maailman hallitsiva imperiumi pari sataa vuotta sitten. Symboliikka korkealla olevasta Albertista, joka ylhäisestä yksinäisyydestään katselee maailmaa oli aika alleviivaavaa ja korostunutta. Britannian entinen suurvalta-asema näkyy nykyisin useina eri etnisinä kansallisuuksina, jotka kaikki kansoittavat saarivaltiota ja ovat Lontoon katukuvassa selkeästi edustettuina. Imperialismin jäänteitä edustaa siis Albert Memorial. Tällaisia pohdintoja valokuvauksen lomassa. :)

Päästyäni lopulta Natural History Museumiin oli aika tutustua luonnon ihmeisiin. Museo on ilmainen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, vaikken itse ole luonnontieteestä kovin kiinnostunutkaan. Natural History Museum kannattaa kuitenkin käydä katsastamassa jo melkein pelkän museorakennuksen ja näyttelyesineiden vuoksi. Paikka on valtava ja pitää sisällään kaikenlaista jännää. Pääsin tutustumaan niin tulivuoren purkauksiin ja maapallon ekologiaan sekä maapallon syntyhistoriaan kuin myös ihastelemaan dinosaurusten ja muiden esihistoriallisten elukoiden luurankoja sekä tapaamaan Tyrannosaurus Rexiä ihkaelävänä (makeasti tehty nukke siis). Paikalla oli lukuisia koululaisryhmiä (kaikki jostain syystä poikia, mikä sai pohtimaan, onko Britanniassa edelleen tapana pistää pojat ja tytöt eri kouluihin) ja lapset tuntuivat olevan superinnoissaan museosta ja sen lukuisista näyttelyistä. En perehtynyt kauheasti museon sisältöön (se ei niin kiinnosta minua, vaikka ehkä pitäisikin), vaan pikemminkin ihailin museon toteutusta ja näyttelyiden esillepanoa. Sen britit nimittäin hallitsevat todella hyvin. Museo oli hauska, informatiivinen ja selkeästi opastettu kokonaisuus, jossa halutessaan saisi kulumaan helposti kokonaisen päivän. Ja kaikki tämä ilmaiseksi. Britit ovat selvästi tajunneet sivistyksen arvon, kun museoihin pääsee melkein koska tahansa ja ilmaiseksi. Aivan mahtavaa! <3

Museolta suunnistin metrolla ja kävellen takaisin kotia kohti. Unohdin aiemmin mainita, että aamupäivällä Oxford Streetilla minua yritettiin käännyttää hienovaraisesti mukaan Hare Krishna -liikkeeseen. Ihan mukavan oloinen tyyppi nimittäin pysäytti minut kadulla ja antoi matkaan pientä lahjoitusta (annoin hänelle muutaman kolikon) vastaan Bhaktia (eli ikuista rakkautta ja omistautumista) käsittelevän kirjasen ja toivotti kovasti tervetulleeksi käymään liikkeen temppelissä. Se sijaistee Sohossa ja ajattelin piipahtaa siellä ihan vain uteliaisuudesta, kun en ole ennen sellaisessa paikassa käynnyt. Muuten loppupäivä sujui rauhallisesti ja noin 9 kilometrin lenkistä (päivän kävelyannos museolle ja takaisin) toipuessa. Liikunta on hyvästä ja pitää sekä ruumiin että mielen virkeänä. :)

Tiistaina oli jälleen koulupäivä eli menin aamulla aikaisin (klo 9.00) yliopistolle luennolle, vaikka ei olisi kauheasti huvittanutkaan. Olen kuitenkin onnellinen, että raahauduin yliopistolle, sillä aamuinen sosiaalietiikan kurssini vaikuttaa paitsi oikein kiinnostavalta, siinä on myös todella mahtava opettaja. Professori Sedmak on oman alansa todellinen ammattilainen (niin kuin kaikki tuntuvat yliopistossa olevan) ja lisäksi todella hauska ja loistava luennoitsija. Hän vangitsi huomioni kahdeksi tunniksi (suomalaisille yliopisto-opsikelijoille tiedoksi, että täällä ei tunneta akateemista varttia ja luennot kestävät noin 115 minuuttia, kun viiden minuutin tauko tuntien välissä lasketaan pois kahdesta tunnista) vaivatta. Oli virkistävää kuunnella kiinnostavaa luennoitsijaa kertomassa mielenkiintoisesta aiheesta ja jopa tehdä muistiinpanoja vanhanaikaisesti. Sanalla sanoen oli todella hauskaa palata takaisin yliopisto-opiskelijaksi kaiken tenttimisen ja opiskelijaelämän kiireiden jälkeen. :) Myös iltapäiväinen englannin (oikean ääntämisen harjoittelua) tuntini oli todella hauska ja opettaja ihana. Sama linja jatkui keskiviikkona toisella englannin tunnillani (esseen kirjoittaminen), jossa myöskin oli pätevä ja kiva opettaja plus tapasin mukavia ihmisiä tunnilla. Oli siis aika mahtavaa olla koulussa pitkästä aikaa ja vähän jo odotankin seuraavaa vaihetta eli kirjojen lukumidts ja esseiden kirjoitusta. Kaikki on niin uutta ja jännittävää, ja sitä paitsi minulla ei liiemmin ole paineita suorituksista, koska en tarvitse kyseisiä opintopisteitä mihinkään tutkinnossani. Saan siis opiskella suhteellisen stressittömästi ja vain nauttia kaikesta. Jee! :)

Tiistai-iltapäivä kului työnhaun ja harjoittelupaikan metsästyksen merkeissä. Kumpikin projekti on vielä vaiheessa eli katselen kiinnostavia työpaikkoja ja harjoittelumahdollisuuksia netin ihmemaailmasta. Eilen laitoin yhteen aikuisten oikeaan, kiinnostavaan duuniin hakemuksen menemään ihan tositarkoituksella, mikä oli paitsi aikaavievää myös todella hyödyllistä harjoitusta tulevaisuutta varten. Todennäköisesti joudun nimittäin vielä hakemuksia runsaasti eri paikkoihin lähettelemään.

Työhakemusten rustaaminen käy työstä ja siksi lähdin tuulettamaan päätäni iltalenkille ennen illallista. Tällä kertaa lähdin liikkeelle ilman karttaa ja seurauksena oli lievä eksyminen. Luulin olevani British Museumin paikkeilla, mutta yhtäkkiä edessäni olikin Eustonin rautatieasema, joka on ihan eri suunnassa (muttei kuitenkaan kaukana asunnoltani). Hiukan hymyilytti suuntavaiston puutteeni, mutta onneksi pääsin kotiin onnellisesti. Samanlainen episodi sattui muuten tänään Sohossa, kun luulin meneväni kohti West Endiä ja Covent Gardenia, mutta todellisuudessa olinkin Chinatownissa ja menossa kohti Piccadillya eli ihan vastakkaisessa suunnassa. Sen siitä saa, kun luulee osaavansa liikkua ilman karttaa. :) Onneksi eksyminen ei ole vaarallista, vaan piemminkin opettavainen kokemus. Kartta siis mukaan seuraavalla kerralla ja suuntavaistoa treenaamaan. :D

Vielä pari juttua ja sitten lopetan siirtyäkseni illallisen kimppuun. :D Sivuhuomiona sanottakoon, että olen rakastunut kahteen brittiläiseen ruokajuttuun ihan totaalisesti. Ensimmäinen on pavut, joita popsin tomaattilkastikkeessa joka aamu. Myös illallisella otan aina papuja, yleensä vielä kahteen otteeseen eli syön papuja salaatissa ja ruoan ohessa keitettyinä. Naminami. :) Toinen herkkui on niinkin ykinkertainen kuin paahtoleipä voilla ja hillolla. Aamiaisleipäni on siis kaksi täysjyväpaahtoleipää, joiden päällä on voita ja mansikkahilloa. Se se vasta on herkkua. <3

Sitten varsinaiseen asiaan. Ensinnäkin hauska huomio oli eilen, että lähistöltä löytyy sauna. Ainakin yhden talon seinässä matkalla kohti Eustonia mainostettiin kovasti saunaa ja sen varaamista erilaisiin tilaisuuksiin. Kyseessä tuskin kuitenkaan on suomalainen sauna, vaan varmaankin joku löylytön höyryhuone. Pitäisiköhän käydä kokeilemassa, niin voin antaa paikasta arvion? :)Bongasin myös futiskentän ihan naapuristani, joten mahdollisuudet löytää huippujalkapalloilija elättämään minua kasvoivat juuri huomattavasti. :D Toisekseen kävin tänään kampaajalla. Se oli ihanaa! <3 Nyt on siistit hiukset (polkkatukka edelleen, mutta ei ylipitkä ja myös ilman huonoja latvoja). Löysin netistä yhden edullisen kampaamon, jota kovasti kehuttiin. Soitin sinne tänä aamuna ja sain ajan iltapäiväksi. Paikka on Sohossa aika lähellä Oxford Streetia ja todella hyvä. Asiakaspalevlu oli loistavaa (hyvin tehty työ, ilmaista teetä/kahvia/mehua ja ystävällinen & ammattitaitoinen palvelu). Parasta kaikessa oli kuitenkin hinta eli £20 (noin 22€). Halpa!!! Lisäksi paikka on hyvällä sijainnilla minusta katsoen ja on suuri helpotus löytää vakikampaamo täältä. Joudun nimittäin trimmaamaan tukkaani säännöllisesti noin kahdeksan viikon välein ja edullisen & hyvän kampaamon etsiminen on stressaavaa. Nyt oikea paikka kuitenkin löytyi ja seuraava aika on maaliskuun alkuun, jolloin pääsen taas hemmoteltavaksi ja kaunistettavaksi. Kyllä elämä on ihanaa! <3

Nyt riittää vuodatukset tältä erää. Jatkan taas pian, kun uutta kirjoitettavaa ilmaantuu. Nyt vatsa kuitenkin vaatii ruokaa, so goodbye darlings & see you, I'll go and eat now. :D XXX & lots of love! <3

Bits and pieces of life in London

Jälleen on aika raportoida Lontoon arkea ja elämää. :) Huomioita ja juttuja onkin taas kertynyt jonkin verran, joten tekstiä ja kerrottavaa riittää. Joka päivähän täällä ei mitään ihmeellistä tapahdu, arkeahan täälläkin vain eletään niin kuin kaikkialla. Minulle elämä on välillä puoliksi arkea ja puoliksi turistina olemista. En ole vielä oikein hahmottanut kumpaa enemmän ja kumpaa vähemmän. Luotan kuitenkin siihen, että ajan kanssa kaikki kyllä selviää ja järjestyy - niin kuin aina. :)

Turisteista päästäänkin asiaan eli siihen, että viikonloppuisin todella huomaa Lontoon olevan turistikaupunki. Keskusta täyttyy suurista ihmislaumoista ja kartan kanssa kulkevista uteliaista tyypeistä. Kielten sekamelska on kattava - niin kuin Lontoossa muutekin, koska kaupunki on eri kansallisuuksien sulatusuuni - ja ainakin ruotsia, italiaa, espanjaa ja ranskaa olen saanut kuulla ihan kiitettävästi. Suomeakin kantautuu välillä korviini ja aina se tuntuu yhtä oudolta. Varsinaisesti en nimittäin ole muihin suomalaisiin törmännyt, vaikka heitä Lontoossa pitäisi sankoin joukoin olla. Keväämmällä ajattelin piipahtaa Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa, jos suomen kieltä, korvapuustia ja saunaa tulee oikein kova ikävä. :)

Palatakseni takaisin turisteihin heitä on siis kaikkialla ja keskustan suuret kadut, kuten Regent Street ja Oxford Street täyttyvät heistä. Myös British Museumin, Buckinghamin palatsin ja Trafalgarin seutu on turistien kansoittamaa. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä mainitsemani kohteet ovat Lontoon suosituimpia turistinähtävyyksiä ja jos täällä on vain viikonloppumatkalla, juuri nuo paikat halutaan yleensä nähdä. On jännittävää tajuta, että Lontoo on todellakin turistikaupunki ja elää sellaisessa paikassa normaalia arkielämää. En koe tällä hetkellä olevani paikallinen, mutten turistikaan, joten olen jotain siltä väliltä. Ainakin keskustassa tungeksivat turistilaumat ärsyttivät eilen niin paljon, että suunnistin kohti National Potrait Gallerya Trafalgarilla sivukatuja pitkin. Toisaalta taas kuljen itsekin kartan kanssa kaikkialla (tosin en välttämättä katso sitä, mutta se on aina mukana) ja pysähdyn kameran kanssa ottamaan kuvia Kaksijakoinen on maailmankuvani ja arkeni täällä Lontoossa. :)

Perjantaina ei ohjelmassa ollut mitään ihmeellistä luennolta selvittyäni - oli muuten outoa olla perjantaina luennolla, sillä Helsingissä meillä ei perjantaisin normaalisti ole luentoja. Tarkoituksenani oli mennä National Galleryyn tai leffaan, mutten flunssan vuoksi jaksanut totetuttaa kumpaakaan aikomustani, vaan suunnistin kotia kohti. En kuitenkaan kävellyt asuntolalle suorinta reittiä, vaan kiertelin Covent Garddenin ja Sohon kautta. Covent Gardenista löytyi ihana markkina-alue, katettu piazzan tapainen kauppapaikka täynnä pieniä putiikkeja. Piipahdin Lushin kosmetiikkamyymälässä ja ostin tehokkaanoloista käsivoidetta, sillä jostain syystä kädet kuivuvat täällä todella paljon (En käsitä miksi, kun ei ole edes pakkasta!?). Kiitos vain vinkistä ja suosittelusta Veera! <3 Covent Gardenista matka jatkui kohti Sohoa, joka on boheemimpaa aluetta ja täynnä etnisiä kauppoja sekä ravintoloita. Sohossa on myös suhteellisen pieni, mutta näkyvä Chinatown, joka oli oikein viehättävä ja erottui edukseen Lontoon vilinässä värikkyydellään ja itämaisilla koristuksillaan. Lauantaina puolestaan kuljin Sohon perinteisellä punaisten lyhtyjen alueella, siellä seksiliikkeitä oli vieri vieressä. Katu, jota kuljin ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Pariisin Pigalleen tai Hampurin Reeperbahniin (ensimmäisen tiedän, toisen voin kuvitella), vaan toi pikemminkin mieleen Kallion. Hymyilytti kovasti ohi mennessäni. :)

Lontoossa liikkumisen ihana ja hauska puoli on se, että aina oppii jotain uutta. Olen alkanut liikkua täällä karttaan katsomatta vain oikeaan suuntaan kulkien, jolloin löytää hauskoja katuja ja paikkoja ilman kartan sitovuutta. Näin siis löysin Sohosta esimerkiksi suloisen St. Patrickin katolisen kirkon, joka on aivan Oxford Streetin tuntumassa, mutta silti piilossa liikenteen hälyltä. Vastaavaa tapahtuu myös tutuilla paikoilla, joissa yhtäkkiä huomaa jotain ihan uutta. Esimerkiksi lähiostariltani löytyi ihana ja suhteellisen edullinen sisustuskauppa (äidille vain tiedoksi :D). ja Regent Streetia kulkiessani silmiini osui valtavan kokoinen lelukauppa Hamley's, jossa oli sitten eilen ihan pakko käydä. Se oli suurin lelukauppa, jonka olen ikinä nähnyt ja lapsille varmasti mahtava ja vaikuttava elämys. Seitsemän kerrosta täynnä leuluja, naurua ja iloista tunnelmaa. Minäkin aikuisena kuljin siellä ja vain iloitsin siitä, että sain nähdä ja kokea paikan, jossa ilo ja riemu ovat pääasioita. Lapset ovat ihania otuksia, sillä heille kaikki on aina niin ainutlaatuista ja pienetkin asiat suuria. Niinpä lasten riemu lelukaupassa oli jotain aivan mahtavaa koettavaa ja poistuessani tuosta 250 vuotta vanhasta arvokkaasta liikkeestä tunsin oloni jotenkin virkistyneeksi ja riemulliseksi. Lapsenmielisyys on ilmeisestikin avain pitkään ikään. Elämä on liian lyhyt suremiseen, vaan siitä täytyy iloita niin kuin vain lapset osaavat tehdä. Huhuhuh, olipas vuodatus, mutta totta joka sana. :)

Mitäpäs muuta... Ai niin, muutamia sekalaisia, mutta hauskoja huomioita. Ensinnäkin muutama sana muodista. En osaa sanoa, ovatko lontoolaiset muotitietoisia tai seuraavatko he muotia, mutta yleisvaikutelmani on, että ihmiset pukeutuvat täällä hyvin ja siististi. Tuulipukuja ja verkkareita ei juuri näy muuta kuin lenkkeilijöillä ja ihmisten pukeutuminen on asiallista. Toisaalta se ei kuitenkaan ole jäykkää, vaan huoletonta ja casualia omaa persoonaa kuitenkaan unohtamatta. Eilen näin National Potrait Galleryssa (museo, jossa esillä muotokuvia Britannian historian varrelta ja oikein hyvä kokemus, kannattaa vierailla + se on ilmainen) esimerkiksi tytön, joka oli jotain punkkarin ja rokkarin väliltä. Hänellä oli ihan oma tyylinsä ja se sopi tänne oikein hyvin. Oma lukunsa on ihan kokonaan erilaiset etniset vaatteet, joita täällä näkee. On ihan luonnollista nähdä intialaisnainen salwar kameez -asussa (löysät housut ja puolipitkä tunika), sikhimies turbaanissa, arabialainen kaftaanissa, musliminainen hunnutettuna tai afrikkalainen värikkäissä ja kirkaskuvioisissa vaatteissa. Pahoittelen edellisen listan steretypioita, mutta käsitätte varman idean, että täällä (niin kuin Suomessakin) ihmiset pitävät pukeutumisellaan yllä omaa identiteettiään. Lontoossa vain huomaa erilaisuuden ja monikansallisuuden kirjon monipuolisemmin kuin Suomessa.

Itse olen jatkanut pukeutumisessani samaa linjaa kuin Suomessa, enkä ole muuttanut sitä juurikaan. Siistit vaatteet kaikkialla ja hyvin menee. :) Samoin kuin Suomessa ihmiset osaavat muodista huolimatta kuitenkin pukeutua myös sään mukaan ja hatut, hanskat, saappaat ja huivit kuuluvat täkälaiseen talvivarustukseen siinä missä Suomen pakkasissakin. Toisaalta ylilyöntejä ja alipukeutumistakin esiintyy, sillä mielestäni +1 asteen lämpötilassa ei tarvitse peittää puolta kasvoista paksulla villahuivilla tai vastaavasti kulkea ilman hanskoja ja kunnon takkia. Pyöräilijät ovat ehkä kaikkein parhaiten sään mukaisesti pukeutuvia, sillä he polkevat täällä satoi tai paistoi. Sateenvarjo muuten kuuluu kanssa vakiovarustukseen, sillä sadetta ja pilvisiä päiviä kyllä riittää. :)

Vielä yksi huomio muodista ennen muita aiheita, nimittäin shortsit miehillä tammikuussa. En tiedä, mikä tämä juttu on, mutta olen jo useaan otteeseen törmännyt kaupungilla liikkuessani miehiin, joilla on polveen asti yltävät shortsit jalassa villahousujen, säärystimien tai pitkien alushousujen päällä. En käsitä, mikä idea tässä on, koska shortsit tammikuussa on jotain käsittämätöntä ja villahousujen ym. kanssa ne vain näyttävät rumilta. Ehkä tämä on joku variaatio kiltistä tai jotakin. Katsotaan, selviääkö mysteeri talven aikana. :)

Pukeutumisesta seuraavaan tärkeään teemaan (ihan kuin naistenlehdissä :D) eli ruokaan. Englantilainen keittiö on jonkin verran tullut tutuksi asuntolan ruokalan kautta ja siitä voi sanoa muutamia huomioita (jotka ehkä ovat tuttuja teille jo entuudestaan). Tässä tulee: keitetyt kasvikset kuuluvat asiaan mutteivat onneksi ole ainakaan täällä ylikypsiä ja vetisiä; pavut ovat osa aterioita aamiaisella, lounalla ja illalisella (Miksi? Sitä en tiedä.); teetä on kaikkialla ja sille on omia kauppojakin; terveyteen on alettu kiinnittää enemmän huomiota, mutta yhä edelleen suklaa on halvempaa kuin hedelmät; kaupasta saa jopa ruisleipää (Realin tapaista tai sekaleipää) ja näkkäriä (Ryvita!); skonssit ovat taivaallisia, mutta lihottavia. Tässäpä tämä tällä kertaa, ruoasta saatte taatusti kuulla lisää vielä jatkossakin, sillä onhan se elämän kantavia voimia. :)

Sitten julkkiksiin. :) Heitä pitäisi Lontoossa olla paljon, mutten ainakaan toistaiseksi ole nähnyt yhtäkään. Rikkaita ja kuuluisia vilisee tässä metropolissa, mutta he asuvat joko Kensingtonissa tai Knightsbridgessä tai ovat vain käymässä, jolloin heihin törmäisi varmasti parhaiten Ritzissä, Waldorfissa ja Savoyssa (hienoja hotelleja täällä). Onneksi on sentään teatteri, jossa heitä pääsee katsomaan livenä. Varasin itselleni helmikuulle lipun The Misanthrope -näytelmään, jossa esiintyvät mm. Damian Lewis (mm. Life, Band of Brothers <3) ja Kiera Knightley (mm. POTC-leffat). Lisäksi halutessaan voisi nähdä Sir Ian McKllenin (mm. LOTR-leffat), Rupert Friendin (mm. Young Victoria), Gemma Artertonin (viimeisin Bond-leffa) ja Jonathan Prycen (mm. Evita, POTC-leffat). Kaikki edellä mainitut esiintyvät tällä hetkellä jossakin West Endin näytelmässä. Rikkaista taas sen verran, että heitä näkee merkkiliikkeissä merkkivaatteineen - ja käsilaukkuineen. Lisäksi eilen West Endissä liikennevaloissa tuli vastaan ihkaoikea valkoinen limusiinii, jonka avonaisesta ikkunasta näkyi, että juhlat kera shappanjan olivat siellä käynnissä. Olo oli oikein kosmopoliitti sen jälkeen. :)

Muutama sana vielä ja siiten tämä romaani loppuu tältä erää. :) Ensinnäkin törmäsin eilen seinänaapuriini, joka on brittiläinen Max. Vaihdoimme vain muutaman sanan, mutta on mukavaa tutustua ihmisiin, jotka asuvat kanssani täällä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... :)Toisekseen on pakko kertoa hauska juttu, jonka kuulin eilen kaupungilla. Olin liikennevaloissa West Endissä odottamassa kadun ylittämistä ja viereeni pysähtyi kaksi nuorta poikaa (ehkä 18-vuotiaita, apua kun olen vanha! :D), jotka juttelivat kovasti keskenään. En kuunnellut niinkään sitä, mitä he sanoivat, vaan sitä millä tavalla he puhuivat. Se oli kuin jostain leffan käsikirjoituksesta! Slangia, venytettyjä sanoja ja kielellistä vääntöä. Joka lause päättyi venytettyyn man-ilmaisuun. Siis tyyliin: " No that's not true, man. Are you OK, man? I dunno what you're sayin', man." Ihan mahtavaa. :) Nauratti kovasti ja ajattelin vain, ettei kukaan oikeasti voi puhua tuolla tavoin. Näköjään olin väärässä, niin kuin varmasti tulen huomaamaan monen muunkin asian suhteen. :)

Nyt riiittää tältä päivältä. Suunnitelmissa vieläkin rauhallista meininkiä eli ruokaa, lepoa, teetä ja niistelyä flunssan taltuttamiseksi. Iltapäivällä ehkäpä myös kävely London Bridgelle, koska aurinko paistaa. Katsellaan, katsellaan... :) Kuulemisiin siis myöhemmin. See you and take care! <3

Back to school and all the mundane

Tajusin, etten ollut koko viikkona kirjoittanut tänne mitään, joten nyt on jälleen korkea aika raportoida, mitä viikon varrella on tapahtunut. :)

Toisaalta ei ole tapahtunut paljoakaan, mutta toisaalta taas paljonkin. :) Aloitetaan siis siitä, mihin jäätiin eli tiistaista. Silloin suunnitelmissa oli mennä yliopistolle ja tulostaa papereita, mutta tämä ei onnistunutkan. Jostain syystä tulostimessa ei ollut minun tililläni yhtään creditia valmiina. Keskiviikkona kävin sitten selvittelemässä asiaa ja torsataina ongelman rakettua pääsin tuostamaan yliopiston kirjastossa (joka alkaa jo käydä tutuksi :D) ison kasan koulupapereita.

Muutenkin viikko on sujunut yliopiston merkeissä, sillä ensimmäiset luennot alkoivat eilen torstaina ja keskiviikkona oli teologisen laitoksen järjestämä tervetuloa- ja infotilaisuus. Siellä oli paikalla muitakin vaihtareita kuin vain minä, tosin vallitsevan trendin mukaan he kaikki yhtä singaporelaista tyttöä lukuunottamatta olivat yhdysvaltalaisia. Amerikanenglantia saan siis kuulla jatkossakin. ;) Olen pohtinut kovasti, miksi amerikkalaiset tulevat tänne opiskelemaan ja syy on varmaankin se, että heidän on helppo tulla Britteihin kielen puolesta, Lontoo on kiinnostava ja suosittu kaupunki sekä portti Eurooppaan. Yhdysvaltalaisten vaihto-opiskeluun täällä on siis monta syytä. He ovat oikein leppoisia ja mukavia, mutta tuntuu oudolta olla ainoa eurooppalainen vaihtari täällä. Ehkä siihenkin kuitenkin tottuu ja onhan minulla kotikenttäetu eurooppalaisena. :)

Luennot siis alkoivat eilen ja olivat oikein mielenkiintoisia. Minulla on kurssit Religion: Social and Political Context sekä Difference: Jewish, Christian and others. Ne alkoivat eilen torstaina ja tänään on vuorossa English Reformation -kurssi. Luennoitsijat olivat kummallakin eilisellä kurssillani alansa huippuja ja oikein mukavia. Lontoon ja yliopiston kansainvälisyyttä korostaa sekin, että eiliset opettajani eivät kumpikaan olleet brittejä, vaan toinen oli venäläinen ja toinen saksalainen. Sen sijaan luennoilla tapasin muutaman vaihtarin lisäksi brittiläisiä opiskelijoita, mikä oli oikein hauskaa. Luentojen aiheet ja sisälltöt sekä toteutus vaikuttivat oikein kiinnostavilta ja suoritukseen kirjoitetaan toisella kurssilla kaksi esseetä ja toisella yksi essee sekä tehdään koe. Ei siis mitenkään turhan vaikeaa, mutta lukemista kursseihin on paljon. Vähän myös jännittää kirjoittaa esseetä englanniksi (vaikka olen sitä tehnyt aiemmin Suomessa), mutta toisaalta huoli pois. Täällä on hyvä juttu sekin, että omasta esseestä ja koevastauksesta saa (opettajan on siis pakko antaa) suullista ja kirjallista palautetta. Muutenkin opetus tuntuu olevan henkilökohtaisempaa ja opiskelijalähtöisempää kuin Suomessa ja omassa tiedekunnassani. Tämä on kuitenkin vain ensivaikutelma ja ajatukset voivat vielä muuttua. Luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, mutta niillä käymistä suositellaan kovasti. Aion ottaa vinkistä vaarin ja käydä luennoilla, koska en ole sitä muutamaan vuoteen harrastanut ja vaihtelu virkistää. ;)

Se yliopistosta, nyt muihin juttuihin. :) Viikko on sujunut arkisten askareiden parissa eli olen totutellut elämään täällä Lontoossa monin tavoin. Yksi niistä oli valtavan pyykkivuoren peseminen keskiviikkona. Asuntolassani on kolikoilla toimivat pyykkikoneet, joita oli todella helppo käyttää. Pyykin kuivattaminen on täällä ongelmallista (ulkona on lähes jatkuva kosteus eikä tilaa ole sisällä huoneessani), mutta onneksi pyykkituvassa on kuivausrummut. Pelkäsin kovasti, että rumpu rikkoisi vaatteeni tai ne tulisivat sieltä ulos todella ryppyisinä, mutta kumpikaan kauhukuvistani ei onneksi toteutunut, vaan vaatteet tulivat kuivina, ehjinä ja vain hiukan rypistyneinä ulos kuivausrummusta. Huh helpotus. :)

Muuten olen vain yrittänyt järjestellä asioitani, sillä minun täytyy ilmoittaa viranomaisille täällä olemisestani kolmen kuukauden kuluessa (tiedän, ettei asialla ole kiire, mutten halua sen unohtuvan), rekisteröityä lääkäriin täällä (asuntolani vaatii, että minulla on tiedot omasta lääkäristä täällä) ja etsiä työpaikkaa. Töitä olen etsinyt koko ajan pikkuhiljaa ja ainakin tarjontaa on. Osa-aikatyötä on vaikeampi löytää, mutta hiljaa hyvä tulee. Asia siis kerrallaan. Kerron kyllä, jos työpaikan suhteen tärppää. :)

Lisäksi olen valitettavasti joutunut käymään jatkuvaa taistelua alkavaa flunssaa vastaan. :( Olen dropannut itseäni lääkkeillä ja hunajateellä sekä yrittämällä ottaa rauhallisesti. Helpommin sanottu kuin tehty eikä torstainen aamulenkkini sateessa (ihanaa <3) varmaan auttanut asiaa. ;) Ajattelin vielä lepäillä viikonlopun ja ottaa rauhallisesti. Ensi viikolla aion sitten terveenä kiitää kaikissa opiskelijataphtumissa, joita alkaa olemaan yliopiston virallisesti taas alettua. ;)

Sää on täällä muuten ollut hyvin epävakaa (kaiketi tyypillistä Brittein saarille ymmärtääkseni), sillä tiistaina aamulla herätessäni maa oli täynnä lunta ja torstaina satoi vettä. Nyt näyttäisi siltä, että ainakaan lunta ei ole luvassa, sillä lämpötilan pitäisi kohota viikonlopun aikana yli +5 asteen. Kevät on tulossa ennen aikojaan. :) On kuitenkin ihanaa, kun ei tarvitse kahlata lumessa ja palella pakkasessa (pahoitteluni tästä ajattelemattomasta kommentista kaikki te ihanat siellä Suomessa ;D).

Mitäköhän vielä? Eipä mitään ihmeellistä. Arki alkaa puskemaan päälle ja alan muodostaa rutiineja. Aamulenkkeilyn ajattelin ottaa tavaksi ja löysin eilisellä lenkilläni ihanan rukouskappelin tästä aika läheltä, jonne pääsee myös hiljentymään aamuisin ennen päivän kiireitä. Piipahdin kappelissa eilen aamulla klo 8.00 maissa ja se oli ihan tyhjä. Oli hiukan aavemaista olla hämärässä vanhassa kivisessä kirkkorakennuksessa ihan yksin, mutta samalla todella rauhoittavaa ja kaunista. Aion mennä toistekin ja vain nauttia hiljaisuudesta Lontoon humun keskellä. Toinen hyvä paikka nauttia rauhasta täällä kaupungin melskeessä on puisto. Niitä täällä riittää. Englantilaiset rakastavat puistojaan ja niitä on lähes joka korttelissa täällä, jopa ihan keskustassa (esim. Piccadillyn lähellä) ja oma lukunsa ovat suuret puistoalueet, kuten Hyde Park ja Regent's Park. Kaikki puistot on täällä aidattu ja niissä on yleensä penkkejä ja muutama polku sekä patsaita tai muuta vastaavaa puiden ja pensaiden ohella. Puistot eivät ole sinänsä ihmeellisiä, mutta ne piristävät kaupunkikuvaa ja ovat ihania vihreitä keitaita talojen ja asfaltin lomassa. Rakastan Lontoota juuri sen puistojen (sekä monien muiden syiden :D) vuoksi. <3

Ensi viikon ja viikonlopun suunnitelmista sen verran, että ajattelin jatkaa työnmetsästystä, paperiasioiden hoitamista sekä aloittaa opiskelijaelämään tutustumisen ensi viikolla. Viikonloppuna (jollei flunssa ihan taltuta) tarkoituksenani on piipahtaa National Galleryssa, National Potrait Galleryssa, Natural History Museumissa ja London Bridgea katsomassa. Katsotaan, minne ehdin ja päädyn. :) Mutta siis... Tässäpä informaatiota elämästäni tällä kertaa. :) Lisää on luvassa pian ja tänään laitan myös valokuvia tänne. Elämä siis menee eteenpäin omalla painollaan täällä Lontoossa ja arki samoin. I'll write again soon. Byebye for now my lovelies! :)

Ikea for everybody and Shakespeare for me

Eilen oli maanantai ja ensimmäinen kokonainen viikko Lontoossa alkoi. Suunnitelmissa on tehdä paljon asioita tällä viikolla ja maanantai oli hyvä päivä aloittaa.

Lähdin ennen kymmentä kotoa ja matkasin jalan Covent Gardeniin. Tarkoituksena oli mennä katsomaan Royal Opera Housea, mutta koska kuljin uhkarohkeasti ilman karttaa, niin menin vahingossa sen ohi ja päädyin West Endiin. :) Matkalla sinne törmäsin pienellä sivukadulla joukon nuoria, jotka kaikki olivat kuin tanssiharjoituksiin menossa. He täyttelivät jotain lomakkeita ulkona ja olivat ikään kuin jonossa, mistä päättelin heidän olleen menossa johonkin koe-esiintymiseen tai vastaavaan. Oi, Lontoo ja sen kulttuuritarjonta & monet mahdollisuudet. :) Ihan mahtavaa!

West Endissä lähdin suunnistamaaan kohti King's Crossin metroasemaa, josta suunnistin metrolla kohti Wembleya ja Ikeaa. Ennen metroasemalle pääsyä törmäsin kuitenkin Duke of York Theatren ovelle. Teatterissa esitetään Shakespearen näytelmää Twelfth Night (suom. Loppiaisaatto) ja siihen on täällä myynnissä lippuja alle 25-vuotiaille £5 hintaan. Tämä on lipuista ihan pilkkahinta, sillä normaalisti ne maksavat £10 huonoilta paikoilta ja ainakin £30 hyviltä. Menin siis sisään kysymään lipuista, kun paikalla ei ollut jonoa. Kävi ilmi, että £5-lippuja saa ostaa aianoastaan saman päivän näytökseen ja koska olin paikalla eikä minulla ollut illaksi suunnitelmia, niin ostin itselleni ex tempore lipun illaksi. Sain vielä hyvän paikankin, mutta kerron tästä enemmän kohta. :)

Teatterilta matka siis jatkui King's Crossin metroasemalle ja siitä Bakeroo Linen metrolla kohti Stonebridge Parkia, josta piti olla ilmainen bussiyhteys Ikeaan. Matkasin siis metrolla halki Lontoon keskustan ja kohti Wembleyn lähiötä. Suur-Lontoo alkoi pikkuhiljaa avautua ja tajusin, kuinka isossa kaupungissa asunkaan. Lontoo on valtava ja keskustan alue, jossa liikun vain pieni osa suurkaupungin vilinää. Matka metrolla Stonebridge Parkiin kesti puolisen tuntia ja perillä minua odotti harmaa teollisuusalue ja muutamia asuintaloja. Ikean bussipysäkin etsintä alkoi ja lopulta oikea pysäkki löytyi suhteellisen helposti, koska metroasemalla oli hyvä opaskartta pysäkkien sijainnista - paikalla kun liikkuu useita busseja eri suuntiin. Ikean bussi osittautui ihan normaaliksi bussiksi eikä suinkaan ilmaiseksi. Kyseessä oli siis ihan tavallinen julkisen liikenteen bussi, joka sattui menemään Wembleyn Ikean ohi. Niinpä seikkailin itseni bussilla Ikeaan ihan onnistuneesti ja ostin sieltä päiväpeiton, tyynyjä, kunnon lakanat ja henkareita. Kaikkia näitä nimittäin tarvitsin. Oli hiukan outoa olla Ikeassa, koska se on ihan samanlainen sisältä kuin Suomen (tai muiden maiden) Ikeat. Tavarat olivat samassa järjestyksessä ja käytävä mutkitteli tuttuun tapaan. Jotenkin hassua, mutta samalla lohdullista ja turvallista. Ainakin Ikea on halpa, sillä sain kaikki ostokseni muutamalla kympillä. Kannattava reissu siis. :)

Bussimatka Ikeasta takaisin metroasemalle sujui samaa reittiä, vaikka bussilla olisi päässyt suoraan Paddingtonin asemallekin. Metro on kuitenkin bussia nopeampi, joten valitsisn siis edellisen. Matkalla bussi ajeli lähiöalueen läpi ja näin paljon englantilaisia taloja, kirkkoja ja (paras kaikista) valtavan kokoisen hindutemppelin. Hindutemppeli sai minut tajuamaan, kuinka monikulttuurinen Lontoo ja Britannia oikeastaan on, koska täällä näkee melkein enemmän ulkomaalaisia kuin perusbrittejä. Esimerkiksi Ikean bussia odotellessani olin pysäkillä hyvin kauniin tummaihoisen nuoren naisen (afrikkalaista syntyperää) ja turbaanipäisen sikhimiehen (intilaista syntyperää) kanssa. Kolmantena olin sitten minä vaalea nainen mutten britti, vaan pohjoismaalainen. Oli mielenkiintoista tajuta, että tällainen nyky-Britannia on. Kulttuurien sekamelska, kiitos varmasti kuulu osittain Brittein taannoiselle siirtomaavallalle ja -politiikalle.

No joka tapauksessa, pääsin metrolla takaisin keskustaan onnistuneesti ja vailla suurempia ongelmia. Metro oli hyvin tyhjä, koska oli varhainen iltapäivä eikä siis vielä ruuhkaaika. Jouduin vaihtamaan metroa Piccadilly Circuksella päästäkseni kotiin ja vaihtokin sujui ongelmitta. Lontoon metroa on sanottu sekavaksi, mutta minusta se vaikuttaa suhteellisen selkeältä. Kun vain katsoo oikean suunnan ja vaihtopaikat sekä toivoo parasta metrolinjojejn toimivuuden kanssa (välillä linjat myöhästelevät tai ovat poikki jostain syystä), niin hyvin pärjää. Metrossa kuulutetaan joka pysäkillä missä ollaan ja voiko paikalla vaihtaa muihin linjoihin tai junaan. Kuulutukset ovat myös busseissa, joissa myös näytetään kulloinenkin pysäkki. Minulla ei siis ainakaan vielä ole ollut ongelmia julkisen liikenteen kanssa ja ainakin täällä on hyvät opasteet ja ohjeet sen suhteen. Liikkuminen Lontoossa ei ainakaan vielä tuota vaikeuksia, vaikka niitäkin taatusti tulee ja sekös vasta seikkailu on. Tuskin maltan odottaa. :)

Iltapäivällä otin Ikean ostokseni heti käyttöön ja rentouduin. Kävin myös kaupassa ostamassa pesuainetta tämänpäiväistä pyykkiurakkaa varten. Samalla ostin skonsseja ja crumpet-nimisiä panukakun näköisiä juttuja kokeeksi ja maistiaisiksi. Molemmat olivat hyviä, skonssit parempia. :) Ilta kului ennen illallista teatteriin valmistautuessa. Laitoin ylle siistit vaatteet, mikä osoittautui ihan oikeaksi pukukoodiksi, sillä kukaan ei ollut teatterissa pynttäytynyt. Samalla hylkäsin ajatuksen mennä ainakaan ihan lähiaikoina kampaajalle, vaikka hiukseni ovatkin tuntuneet viime aikoina ylipitkiltä. Kampaajan ja edullisen sellaisen löytäminen ei ehkä ole helppoa ja ajatus on pyörinyt päässäni. Eilen kuitenkin tajusin pitäväni hiuksistani näin vähän pidempinä. Lisäksi ne kihartuvat hauskasti Englannin kosteudessa ja päätin siis sietää ylipitkää hiusmallia vielä heteken. :) (Ketään ei varmaankaan kiinnosta lukea hiuksistani, mutta halusin kirjoittaa sen tähän. Pahoittelun. :D) Matka West Endiin sujui kävellen ja olin teatterilla 20 minuutissa. Ihanaa, kun voi kävellä joka paikkaan ja pääsee kulttuuririennoista nopeasti kotiin. :)

Teatteri oli sisältä vanhanaikainen ja rakastuin sen koristeellisuuteen heti. Istumaan pääsi jo hyvissä ajoin ja liput katsottiin jo ulko-ovella, jossa henkilökunta samalla opasti löytämään tien omalle istumapaikalle. Minulla oli erinomainen paikka permannolla ja aika keskelleä. Istuin myös ihan rivin keskellä ja näkyvyys lavalle oli huikaiseva. Näytelmä oli siis Twelfth Night, jonka Royal Shakespeare Company (RSC) esitti. RSC on täällä ja maailmalla todella arvostettu teatteriryhmä, joka esittää pääsääntöisesti ja nimensä mukaan Shakespearen näytelmiä. Heidän pääkallopaikkansa on Stratford-upon-Avon (Shakespearen kotikaupunki), mutta he ovat myös kiertueella usein ja esiintyvät ilmeisesti joka vuosi Lontoossa. Tällä kertaa he ovat täällä vain 10 viikkoa esittämässä Twelfth Nightia. Olin siis todella onnellinen, kun pääsin katsomaan arvostettua teatteriryhmää ja Shakespearea vieläpä todella edullisesti.

Esitys oli yksinkertaisesti loistava. Ei sitä muuten voi kuvailla. Tunnelma oli mahtava ja näyttelijät todella taitavia ja upeita. Näytelmä oli komedia (en kerro juonesta enempää) ja hyvät naurut saatiin moneen otteeseen. Alussa minulla oli lieviä vaikeuksia saada kiinni Shakespearen tekstistä, se kun on vanhahtavaa englantia runomuodossa, mutta siihen tottui ja aloin myös nauttimaan sanoista ja niiden rikkaudesta. Tajusin samalla, miksi Shakespearea arvostetaan niin paljon. Hänen henkilöhahmonsa ovat herkullisia, juonen käänteet nerokkaita ja teksti sekä kaunista, älykästä että lennokasta ja nokkelaa. Näytelmään kuului myös musiikkia, jota taitava porukka soitti viuluin ja rummuin. Kaiken kaikkiaan esitys oli aivan mielettömän hieno ja rakastuin sekä näyttelijöihin että Shakespeareen päätäpahkaa. Toivottavasti Agatha Christien Hiirenloukku on yhtä hyvä, aion mennä katsomaan sen piakkoin. Teatteri. <3

Olo oli oikein onnellinen ja tyytyväinen kävellessäni pitkin Lontoon katuja teatterista kotiin. Hilajaista ei ollut yölläkään, vaan ihmisiä ja liikennettä oli kaikkialla, mikä toi turvallisuuden tunnetta yksin pimeällä liikkuessa. Yöllä ennen nukkumaan menoa vain fiilistelen näytelmää ja Lontoota. :) Seuraavaksi vuorossa Hiirenloukku tai musikaali. Ehkä ensi kuun alussa, etteivät kaikki rahat mene heti. ;)

Tänään on vuorossa yliopistoa, pyykkäystä ja flunssaa vastaan taistelemista. Minulla on ollut kurkku kipeänä jo pari päivää ja nyt on nenä alkanut vuotamaan. Täytyy mennä apteekkiin ostoksille tänään, vaikka lääkkeitä saa täällä siis ruokakaupastakin. Jos jaksan, niin piipahdan tänään myös National Galleryssa taideaarteita ihastelemassa. Katsotaan, katsotaan, mitä keksitään. :D Lisää Lontoon kuulumisia seuraa siis myöhemmin. Byebye for now my dearies! :)

Weekend fun

Ensimmäinen viikonloppu Lontoossa on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että se meni kyllä nopeasti. En tehnyt mitään kummalista, mutta nautin kyllä Lontoosta täysin siemauksin. :) Näin alussa olo tuntuu vieläkin vähän turistilta, kun kulkee kaikkialla kameran ja kartan kanssa sekä juoksee katsomassa nähtävyyksiä toisensa perään. Oletan, että kyllä kaikki tästä vähitellen tasoittuu ja arki alkaa viimeistään siinä vaiheessa kuin yliopisto ensi viikolla.

Lauantaina kulutin koko päivän tehokkaasti kaupungilla. Shoppasin itselleni £7 kliseisen, mutta ihanan lämpimän I <3 London -hupparin ja suuntaisin Trafalgar Squaren, Big Benin ja Buckingham Palacen kautta Harrod'sille. Kävelyä tuli sille päivälle ehkäpä kuutisen kilometriä ja selvisin koko reissun kertaakaan karttaan katsomatta, mikä oli mielestäni varsin hyvä saavutus. Tästä johtuen minua varmaankin luultiin paikalliseksi, sillä kahteen eri otteeseen annoin neuvoja hukassa oleville turisteille. Ensimmäinen oli nuori aasialaispoika, joka Piccadillyn kohdalla etsi Chinatownia. Ohjeistin hänet - ainakin toivottavasti - oikeaan suuntaan huitomalla kohti Sohoa ja West Endiä. :) Toinen turistiopastus oli joukolle espanjalaisia naisia, jota pysäyttivät minut lähellä Westminster Abbeya ja kysivät tietä Buckingham Palacelle. Heillä oli kartta, josta sitten näytin suunnan ja annoin ohjeita espanjaksi. Olo oli kummankin tapauksen jälkeen hieman huvittunut, sillä itse joudun taatusti kysymään neuvoja joltakulta vielä täällä ollessani, koska eksyn taatusti vielä joku päivä. Apunani ja eksymistä lievittämässä on onneksi London A to Z -karttakirja, jossa on hyvin tarkat kartat koko Suur-Lontoon alueesta. Katsotaan vain, onko kartasta kuitenkaan mitään hyötyä... :)

Harrod'sille pääsin siis lopulta iltapäivällä reippaan kävelyn ja eksymättömyyden jälkeen. Tavaratalo oli sellainen kuin aina ennekin (olen käynyt tätä ennen siellä kahdesti) ja osasin aika hyvin jo suunnistaa kohti paratiisia eli Harrod'sin teeosastoa. Mukaan tarttui teetä sekä itselle että lahjaksi ja olin ostoksiini oikein tyytyväinen. Harrod's Earl Grey Tea on parasta teetä, jota olen koskaan maistanut ja sitä on nyt hyllyssäni täällä. Onneksi sitä saa myös tarvittaessa lisää. :) Muuten en Harrod'silla liiemmin rahaa tuhlannut, koska kallistahan siellä on. Sen sijaan keskityin nauttimaan tavaratalon tunnelmasta ja vain kiertelin. Harrod'silla, kuten muuallakin täällä, on alennusmyynnit parhaillaan käynnissä ja sen verran sorruin, että ostin suloisen ja hyvin brittiläisen teddy-karhun itselleni. Se on ruskea ja nimeltään Maxwell (niin ainakin sen mukana tulleessa lapussa luki). Nyt minulla on siis uusi brittiläinen ja hyvin karvainen poikaystävä kanssani asumassa. :D

Harrod'silta turistimatkani jatkui lähellä sijaitsevaan Victoria & Albert Museumiin, jossa on näytteillä valtava kokoelma taide-esineitä, huonekaluja, tekstiilejä ym. kaikkialta maailmasta. Syynä tähän on Brittien imperiumi ja siirtomaavalta, jonka ajalta suurin osa museon tavaroista on peräisin. Museo oli ilmainen ja ihan mielettömän suuri. Näinkin siitä vain murto-osan, sillä en jaksanut enempää. Rakennus oli jo itsessään näkemisen arvoinen, kaunis viktoriaaninen linnamainen talo. Matkalla sinne pysähdyin myös katolisessa kirkossa, joka sekin oli englantilaisella (koruton, arvokas, vakavan juhlallinen) tavalla kaunis. Ei ollenkaan niin pröystäilevän koristeellinen kuin Rooman katoliset kirkot, jotka nekin kuitenkin ovat kauniita. Kensington ja Knightsbridge, jossa siis Harrod's ja V&A -museo sijaitsevat, on rikkaiden ihmisten aluetta ja täynnä hienoja taloja. Ajattelin, että sinne pitäisi mennä jossain vaiheessa kevättä kävelemään ja vain katselemaan. Nähtävää ainakin riittää. :)

Illalla palasin metrolla Knightsbridgesta kotiin, koska satoi räntää enkä jaksanut enää kävellä. Loppuilta kului sitten rennosti vain laiskotellessa ja kukuessa musiikkia kuunnellen yli puolen yön. Onneksi sunnuntaina sai nukkua. :)

Sunnuntaina nukuin myöhään ja laiskottelin vain aamupäivän leffaa katsellen. Minulla on siis muutama dvd-levy mukana ja läppäri, joten ongelmaa elokuvien suhteen ei ole. Aamupäivällä ryhdistäydyin ja tein mukavan tunnin mittaisen kävelylenkin lähiseudulle. Kävin kurkkaamassa ulkoapäin King's Crossin rautatieaseman (Harry Potter-faneille tiedoksi, etten käynyt katsomassa kuuluisaa 9 3/4 -laituria sisällä) ja sen viereisen vielä komeamassa rakennuksessa sijaitsevan St. Pancras International rautatieaseman. St. Pancrasista nappasin myös muutaman kuvan, niin vaikuttava asemarakennus viktoriaanisessa punatiilisessä loistossaan oli harmaasta päivästä huolimatta. Lenkkeily sunnuntain oli ihanaa, sillä en katsellut karttaa lainkaan, vaan suunnistin vaistonvaraisesti (no, olin katsonut karttaa etukäteen, myönnetään) oikeaan suuntaan ja palasin takaisin kotiin British Museumin takaa kiertäen tuttua reittiä. Lounaan jälkeen torkuin pienet päiväunet ja illalla piipahdin British Museumissa katsomassa muumioita ja Rosette-kiveä. Rosette on siis kuuluisa kivi, joka löydettiin 1800-luvulla ja siinä on kirjoitusta kolmella eri kielellä. Rosetten avulla pystyttiin tulkitsemaan hieroglyfi-kirjoitusta, joten arvokkaasta löydöstä on kyse. British Museum on valtava laitos ja näin siitäkin vain murto-osan. Onneksi sekin on ilmainen ja lähellä, joten voin vierailla tuossa maailman vanhimmassa (avattu yleisölle 1753) ja kenties kuuluisimassa museossa niin usein kuin haluan ja tutkia sen joka nurkan. :) Museossa oli muuten myös näytillä osa viime vuonna Keski-Englannista sattumalta läydetystä kulta-aarteesta, jos siis muistatte tapauksen, jossa harrasteilija-aarteenetsijä löysi ystävänsä pellolta sattumalta metallinpaljastimella 700 jKr. peräisin olevan kasan kultaesineitä. Lisäksi sain museossa kokea palan brittiläistä muodollista kohteliaisuuta, kun avaimenperän (söpö sininen hippo, jotta voin pian kilistä täälläkin :D) ostaessani kassaherra puhutteli minua "madame"-tittelillä. Herra oli huomattavasti vanhempi kuin minä, joten olin hiukan hämmentynyt, joskin otettu kohteliasuudesta. :)

Illalla juttelin pitkät Skype-puhelut (hommatkaa se!) ystäväni Saritan ja kotijoukkojen kanssa. Ilta kului siten leppoisissa tunnelmissa ja alkavaan viikkoon valmistautuessa. Tämän päivän seikkailuista kirjoitan enemmän huomenna ja yritän silloin myös laittaa lisää valokuvia tänne. Huomenna on lisäksi tiedossa pyykkipäivä, jännityksellä jo odotan, miten pyykinpesu maksullisilla automaattisilla koneilla toimii alakerrassa ja kuinka rikki vaatteeni ovat kuivausrumun jäljiltä. :) Mutta se on huomisen huoli se. Nyt nauttimaan illasta ja illallisesta. :) See you my darlings! <3

Miscellaneus thoughts and happenings...

Perjantaina oli yliopistopäivä. Aaamupäivä kului asioita selvitellessä ja yliopistopapereita tutkiessa. Lisäksi tutkailin karttaa ja Ikean nettisivuja, sillä sinne on retki luvassa maanantaina. On pakko hankkia päiväpeitto ja lisää tyynyjä huoneeseeni, muuten ei elämä toimi. Siksi siis matka Ikeaan, joka on halpa. Onneksi niitä löytyy täältä useita, joten matka sinne ei ole ongelma. Se on kuitenkin maanantaina ohjelmassa, eilen oli vasta perjantai. :)

Päivällä lähdin yliopistolle, jossa minulla oli kolmen aikoihin tapaaminen opintoneuvojien kanssa. Tapaaminen ei ollut mitenkään ihmeellinen eikä kestänyt kuin muutaman minuutin, sillä minulla ei ollut kysymyksiä tai suurempia ongelmia opintojeni suhteen. Sen sijaan matka yliopistolle oli hyvin hyödyllinen, sillä kävin tutustumassa paikalliseen opiskelijakirjastoon nimeltään Maugham Library. Paikka on valtava ja todella kauniissa vanhassa rakennuksessa Chancery Lanen varrella lähellä yliopistoa. Kirjasto on saanut nimensä brittiläiseltä W. Somerset Maughamilta (1874-1965), joka oli kuuluisa kirjailija. Hänen tuhkansa on kuulemma ripoteltu kirjaston lähelle. Kirjasto oli todella suuri ja sieltä pitäisi löytyä myös kurssikirjat opiskeluani varten, ettei kaikkea tarvitse ostaa. Kirjastoon ei päässyt sisälle ilman KCL:n ID-korttia eli ulkopuolisilla ei ole sinne asiaa. Yritin etsiä kirjastosta huvikseni Ninian Smartin Uskontojen maailma -teosta, mutten löytänyt sitä luokitteluviidakosta. Uusi yritys ensi viikolla, sillä minun täytyy mennä kirjastoon tulostamaan papereita.

Kirjastosta lähdin kohti yliopistoa ja päädyin jälleen kerran suloiseen kirkkoon. Se oli Saint Clement Danes ja RAF:n (Royal Air Force eli kuninkaalliset ilmavoimat) nimikkokirkko, ilmeisesti siksi, että sitä oli II maailmansodan aikana pommitettu useasti ja vakavasti. Kirkko oli hiljainen ja oikein kaunis. Jälleen kerran hyvin englantilainen tummine puupaneleineen ja jäyhine koristeineen. Paremmmin en pysty sitä kuvailemaan, valitettavasti.

Kirjastosta selvittyäni seuraava operaatio oli etsiä KLC:n rakennusviidakosta teologian laitos. Ohjeiden perusteella tämä vaikutti vaikealta, mutta todellisuudessa laitos löytyi todella helposti. Alan vähitellen päästä selvlle myös luokkahuoneiden sijainnista, mutta tämä voi olla pelkkää harhaakin, sillä olen aika varma, että eksyn yliopiston vanhoissa ja sokkeloisissa rakennuksissa vielä. Onneksi se ei ole vaarallista. :) Yliopistolla ollessani piipahdin myös KLC:n kappelissa, joka todella on upea. En saanut siitä surkealla kamerallani kunnoin kuvaa, mutta kaikki te, jotka tulette tänne minua moikkaamaan pääsette kyllä läymään kappelissa. Se on uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen. Ja samalla hyvin englantilainen. Näette sitten. :)

Iltapäivällä pohdin, mitä tekisin ja suunnistin jälleen kerran kohti Trafalgar Squarea ja Piccadillya. Matkalla eksyin kirjakauppaan ja olo oli autuaallinen. Kirjataivas maan päällä on Lontoo. <3 Ohitin matkalla kotiin myös pubin, joka mainosti "herkullista englantilaista ruokaa" ja fish&chips -ateriaa. Hiukan huvitti, mutta samalla alkoi tehdä ihan tuhottomasti mieli kalaa ja ranskalaisia. Päätin, että sellaiset täytyy käydä täällä vielä jossain vaiheessa syömässä. Kotiin päästyäni minua sitten odottikin iloinen yllätys, kun päivällisellä oli tarjolla kalaa ja ranskalaisia. Hyviä olivat. :) Sen englantilaiset ainakin hallitsevat, onhan se vähän niin kuin heidän kansallisiruokansa. :D

Ilta kului rauhalliseti vain oleskellessa. Olen ollut aika väsynyt joka ilta ja laitan sen muutoksen ja sopeutumisen piikkiin. Oli mukava vain olla ja fiilistellä Lontoota. Kävellessäni illalla takaisin kotiin yliopistolta vain ajattelin, että tässä sitä ollaan kahdeksan miljoonan ihmisen suurkaupungissa, muttei yhtään tunnu siltä. Ainakin oma kotiseutuni Russell Squaren tuntumassa on rauhallista aluetta ja vaikka ihmisiä onkin kaikkialla, väenpaljous ei ole lainkaan ahdistavaa. Sen sijaan Lontoossa on sellainen pikkukaupunkifiilis aina välillä ja kodikas tunnelma. Ehkä se johtuu siitä, että rakennukset ovat suhteellisen matalia & vanhanaikaisia ja täällä on paljon puistoja kaikkialla. Ainostaan Piccadillylla tai Trafalgar Squarella tulee fiilis, että todella on suurkaupungissa. Muuten Lontoo tuntuu ihan sopivan kokoiselta. Toisaalta suurkaupungin tuntu todennäköisesti iskee siinä vaiheessa, kun poistuu keskustasta ja lähtee kauempiin kaupunginosiin. Silloin varmasti tajuaa, että Lontoo todella on iso kaupunki. Katsotaan, kuinka käy. :)

Tänään vuorassa Harrod's ja Victoria & Albert Museum. Niistä enemmän illalla lisää. For now, bye! :)

Shopping is serious business

Tänään oli shoppailupäivä. Tarkoituksena oli ehtiä jopa Harrod'sille asti shoppailemaan, mutten päässyt kuin Piccadilly Circukselle asti. Tähänkin muutaman kilometrin matkaan kului kolmisen tuntia, kun juoksin kauppoja Oxford Streetilla läpi. :) Se on Lontoosta nimittäin sanottava, että shoppailija saa täällä kyllä sekä rahoilleen vastinetta että aikansa kulumaan. Tällä hetkellä täällä on hyvät alennusmyynnit käynnissä ja minäkin löysin muutamat housut, neuleen ja peruspaitoja hyvään hintaan (kaikki yhteensä noin 50€).

Oli mukava vain kuljeskella kaupasta toiseen ilman kiirettä. Turhia ostoksia ei onneksi tullut tehtyä, vaan kaikki vaatteet ym. tuli ihan tarpeeseen. Ostin myös prepaid liittymän ja jatkossa minut tavoittaa siis siitä numerosta. Laitan sen Facebookiin kaikille tiedoksi. Kävely raikkaassa nollasäässä oli mukavaa ja oli ihana nauttia harvinaisesta auringon paisteesta ja vain katsella Lontoon kauniita taloja, puistoja ja liikenteen vilinää.

Shoppailuiltapäivän päätti leffa, jota kävin Covent Gardenissa katsomassa noin 7€ hintaan. Elokuva oli Suomeen helmikuussa saapuva Nine ja se oli erittäin hyvä. Suosittelen. Illansuussa palasin väsyneenä, mutta onnellisena takaisin kotiin ostoksia raahaten. Matkalla ohitin British Museumin ja päällimmäinen ajatukseni oli vain, että asun ihan sen naapurissa. Aika mieleteöntä. :) Tervetuloa siis kyläilemään, pääsette helposti museoon samalla. ;)

Huomenna jälleen yliopistoa ja tänään myös selvisi, että ainakin yksi kursseistani alkaa jo ensi viikolla. Tästä se arki täällä Lontoossa vähitellen alkaa. Nyt aion kuitenkin vielä nauttia viikonlopun lomailusta ja piipahtaa jo mainitussa British Museumissa, Harrods'illa sekä ehkä sään salliessa pitkällä kävelylenkillä lähiseudulla. Lontoo on ihana. <3 See you my lovelies! :)

Snowy linen land and King's College

Eilen oli ensimmäinen päivä yliopistolla. Kävin siellä ilmoittautumassa ja kirjatumassa sisään yliopistoon. Infoa tuli kaikkialta ja paljon, mutta nyt asiat ovat hieman selkiintyneet. Päivä kerrallaan mennään ja varsinaista opiskelua jo odotan mielenkiinnolla alkavaksi. Joko ensi tai seuraavalla viikolla opiskelu täällä on todellisuutta. Jännittävää. :)

Mutta aloitetaan alusta. Aamulla söin asuntolassani ensimmäistä kertaa aamiaista, joka yllätys yllätys oli hyvin englantilainen. Tarjolla oli siis papuja, kananmunia, pekonia, makkaraa, tomaattia ja röstiperunoiden kaltaisia perunakakkusia. Lisäksi paahtoleipää kera hillon ja voin sekä tietenkin mehua, teetä tai kahvia. Ateriaan kuului myös hedelmä tai jugurtti, joten nälkää täällä ei ainakaan tarvitse nähdä. Ruoka oli yllättävän hyvää ja on mukavaa, kun ei tarvitse huolehtia sen laittamisesta lainkaan. Illalla söin tuttuun tapaan illallisen ruokalassa myös ja sekin oli oikein maukas. Kasvispastaa ja salaattia sekä jälkkäriksi hedelmäsalaattia. Ruoka on siis ihan hyvää, sitä on runsaasti ja se ei todellakaan ole niin epäterveellistä kuin pelkäsin, sillä vihanneksia ja hedelmiä saa joka päivä. Ihanaa. <3

Aamiaisen jälkeen otin tavarani sekä kartan matkaan ja lähdin kävellen suunnistamaan halki lumisen Lontoon kohti yliopistoani. Se sijaitsee aivan Strandin varrella Thamesin rannassa ja matka kestää kävellen suunnilleen 25 minuuttia suuntaansa. Ei siis lainkaan huono etäisyys ja on mukavaa, kun saa hyötyliikuntaa kävelemällä joka paikkaan. Se on Lontoon keskustassa asumisen ehdoton plussa samoin kuin matkakortin tarpeettomuus aina välillä, tulee nimittäin halvemmaksi kävellä kuin liikkua julkisilla, joista bussi on kuulemma metroa (siis Tube) edullisempi. Kävely oli ihanaa ja matkalla vain ällistelin edelleenkin sitä, että todella olen Lontoossa. Ehkä tähän kaikkeen tottuminen ottaa oman aikansa. :)

Yliopisto löytyi helposti ja ilmoittautumispaikkakin pienten etsintöjen jälkeen. Ilmoittautuminen oli toteutettu selkeästi ja paikalla oli paljon henkilökuntaa ohjaamssa saapuvia vaihto-opiskelijoita. Heistä suurin osa vaikutti olevan yhdysvaltalaisia ja tunsin oloni hieman orvoksi kaiken amerikanenglannin keskellä. Tapasin ilmoittautumiseen jonottaessani kuitenkin oikein mukavia jenkkityttöjä, joiden kanssa yli tunnin odotusaika ei tuntunut niin pitkältä. Sissänkirjoittautumisen yhteydessä sain tietokonesalasanat yliopiston sisäiseen verkkoon samoin kuin yliopiston s-postiosoitteeseeni. Lisäksi sain opiskelijakortin, jota pitää aina yliopistolla liikkuessa pitää mukana. Nyt minulla on sitten kaiken maailman henkilökortteja, kun avainkortti asuntolaan, ISIC-kortti ja KCL:n (=King's College London eli yliopistoni täällä) opiskelijakortti osoittavat minun olevan opiskelija. :)

Ilmoittautumisen jälkeen oli vuorossa infotilaisuus, mutta koska siihen oli vajaa tunti aikaa, menin yllätys yllätys ensimmäiseen ja lähimpään kirkkoon. Se oli St. Mary-Le-Strand ja oikein suloinen pieni anglikaaninen barokkikirkko. Kirkon vahtimestari oli vanhempi herra nimeltään Mike ja hän oli oikein puhelias. Hän kertoi minulle paljon kirkosta sekä sen historiasta. Juttu jatkui opintoihini ja oleskeluuni täällä ja hän kehotti minua käymään KCL:n kappelissa, joka on ainakin kuvien perusteella todella kaunis. Ajattelin piipahtaa siellä perjantaina. Mike myös susoitteli retkeä bussilla Oxfordiin, tulee halvemmaksi kuin junat ja bussilla näkee paremmin. Ajattelin ottaa vinkistä vaarin ja tehdä kaupunkiin retken vähän keväämmällä. Tällä hetkellä nimittäin luminen ja loskainen Lontoo sekä muu Britannia ei liiemmin houkuttele nähtävyyksille, koska julkisilla liikkuminen on vaikeampaa huonon sään vuoksi. Lisäksi ilma on kylmän kostea, joten pysyttelin ainakin aluksi mielelläni täällä Lontoossa ja tutustun kaupunkiin, jossa on paljon paljon nähtävää mukavasti sisätiloissa. :)

Kirkosta palasin yliopistolle ja infotilaisuuteen, joka käsitteli opiskelua sekä Lontoossa asumista. Sieltä sai monia hyödyllisä vinkkejä ja kävi myös ilmi, että jokaisella vaihtarilla on henkilökohtainen keskusteluaika opinto-ohjaajien kanssa tämän viikon aikana. Hyvää huolta täällä siis aiankin pidetään opiskelijasta. Infotilaisuudessa kävi ilmi, että suurin osa paikalle saapuneista vaihtareista todella oli yhdysvaltalaisia ja välillä jatkuva jenkkiaksentti alkoi käydä ärsyttäväksi, niin mukavia kuin amerikkalaiset ovatkin. Haluan kuitenkin tavata ennemmin paikallisia opiskelijoita kuin muita vaihtareita, vaikka heihinkin on tietysti ilo tutustua ja siksi täytyy tulevaisuudessa katsastaa paikallisen ylioppilaskunnan (King's College London Student Union, KCLSU) tapahtumatarjonta. Hiljaa hyvä tulee... :)

Illalla palasin Trafalgar Squaren ja Charing Cross Roadin kautta takaisin kotiin. Kävin muutamassa kirjakaupassa matkallani, mutten ostanut mitään ja olen aika ylpeä tästä saavutuksesta. :) Loppuilta kului sitten kaikkea yliopistoinformaatiota sulatellessa ja kurssiaikatauluja katsellessa. Huomasin, että lukujärjestys on ainakin luentojen oslata mukavan tyhjä, vaikka joka päivä onkin jotakin, ja sain otettua mukaan myös pari englannin kielen tiiviskurssia (Pronunciation ja Essay Writing -kurssit). Huomasin myös, että opetus loppuu huhtikuun alussa. Huhtikuu on lomakuukausi, en vieläkään ymmärrä minkä tähden, mutten todellakaan valita. Viimeinen periodi alkaa huhtikuun lopussa kestäen kesäkuun alkuun ja se on varattu itsenäiselle opiskelulle ja tenteille. Ainakaan opiskelu ei siis aikataulutuksensa puolesta vaikuta kovin raskaalta ja aikaa jäisi ehkä työntekoonkin, niin kuin olen kaavaillut, mutta todellisuus saattaa sittenkin olla jotain muuta. Pian se selviää. :)

Tänään vuorossa shoppailua, sillä minun täytyy ostaa ainakin pitkähihaisia paitoja, etten palellu tänne ihan kokonaan, mukana kun on vain t-paitoja ja muutama neule. Lisäksi ajattelin piipahtaa Harrod'silla ja leffassa. Katsotaan, mitä keksin. :) Tänään minun ei tarvitse nimittäin mennä yliopistolle, vaan se on huomisen ohjelmanumero. So, to be continue... :D

At the beginning

Täällä sitä nyt ollaan, ihanassa Lontoossa. :) Olo on hieman epäuskoinen ja hämmentynyt. Tässäkö minä nyt olen yhdessä maailman jännittävimmistä ja kuuluisimista kaupungeista asumassa ainakin puoli vuotta ja olemassa täällä muuta kuin lomalla? Todellisuus tuntuu jotenkin omituiselta, mutta eiköhän tähän muutokseen ajan kanssa sopeudu.

Matkani tänne Lontooseen alkoi aamulla aikasin, sillä herätys oli suomen aikaa klo 5.15 ja kentällä olin klo 6.30. Silja tuli ihanasti kentälle minua saattamaan, mikä oli ihan hyvä, sillä matka alkoi kiinnostavasti heti alkumetreillä. Jouduin nimittäin maksamaan matkalaukustani ylipainolisää, vaikka olin juuri eilen päässyt sanomasta, että kerrankin osasin pakata hyvin ja osaavasti. Pilkka osui kuitenkin omaan nilkkaan, sillä laukku painoi kentällä hurjat 27,8 kg ja jouduin näistä kahdeksasta liikakilosta pulittamaan 110€. Aluksi otti aika lailla aivoon tuollainen, mutta sitten tajusin tilanteen opettavaisuuden ja jopa koomisuuden. Olen reissanut monet kerrat ylipainoisen laukun kanssa ja koskaan en ole saanut siitä muuta kuin huomautuksen. Nyt kuitenkin huono tuuri tuli kohadalle ja jouduin maksamaan ylimääräisistä kiloista, niin kuin kuuluukin kaikkien sääntöjen mukaan. Ensi kerralla olen siis viisaampi ja ottakaa myös te rakkaat ihmiset opiksenne ja pakatkaa matkalaukkunnen painorajoja noudattean, muuten voi tulla kalliiksi matkustaminen. :) Silja otti laukustani ystävällisesti muutaman tavaran talteen ja postittaa ne minulle myöhemmin. Ystävät. <3

Koneet olivat aikataulussa ja laukkuhässäkästä selvittyäni matka sujui oikein mukavasti. Tukholmassa tuhlasin ruotsin kruununi, joita oli edellisistä reissuista jäänyt ja Memmun (kiitos <3) suosiollisella sponsoroinnilla söin kentällä aamiaikseksi teetä ja voileipää. Muuta en sitten ennen iltaa syönytkään, sillä SAS:n koneessa, jolla lensin ei tarjottu ilmaiseksi ruokaa enää lainkaan, vaan siitä olisi joutunut maksamaan erikseen. Niinpä en Helsinki-Tukholma tai Tukholma-Lontoo välillä syönytkään koneessa mitään, vaan käytin ajan nukkumiseen - yöunet kun jäivät edellisenä yönä vain neljän tunnin katkonaiseksi torkkumiseksi. On lama siis todella iskenyt lentoliikenteeseenkin, kun palveluista on noin karsittu. No samapa tuo, kun oli niin lyhyestä matkasta kyse minun kohdallani.

Matkan aikana tutustuin mukavaan suomalaiseen tyttöön nimeltään Satu, joka asuu täällä Lontoossa ja opiskelee arkkitehtuuria Greenwich Universityssa. Hän anatoi hyviä vinkkejä Lontoota varten /liikkuminen ym.) ja sovimme pitävämme jatkossa yhetyttä. Kyllä maailma sitten on hassu paikka, kun sattumalta tutustuu ja tapaa mukavia ihmisiä, jotka on varmasti ilo tuntea myöhemminkin.

Kone oli perillä vain muutaman minuutin myöhässä aikataulusta ja matkalla se kaarsi hienosti Lontoon yllä, siten että koko keskusta näkyi. Oli upeaa katsella koneesta Thamesia ja bongasin ainakin London Bridgen, Big Beninin, London Eye -maailmanpyörän ja Hyde Parkin joen lisäksi. Heathrow'n lentokentällä passintarkastus ei lukuisista varoituksista huolimatta kestänyt kovin kauaa ja matkalaukkukin tuli ehjänä ja suhteellisen nopeasti perille. Lentokentältä matka jatkui metroasemalle, josta pääsin suoraan asuntolalleni Lontoon keskustassa (Piccadily Line, joka kulkee suoraan Heathrow'n kentälle). Kentän metroasemalta ostin paikallisen matkakortin eli Oyster Cardin, jolla pääsen sitten liikkumaan Lontoon seudulla. Asuntolastani tosin on loistavat yhteydet kävellä joka paikkaan, sillä se on aivan keskustassa lähellä British Museumia. Kävelyyn kannustaa myös Lontoon kaupungin liikennelaitos, sillä se on kuulemma nopeampaa kuin julkisilla liikkuminen. Ruuhka-aikoina matkaan saatta mennä jopa tunteja, jos liikkuu Lontoon laidalta toiselle. Onneksi minun ei tarvitse. :)Asuntolan lähin metropysäkki on Russell Square ja osoite Lansdowne Terrace, jos jotakuta kiinnostaa tutkia karttaa. :)

Löysin perille eksymättä ja pääsin vailla kommelluksia sisälle ja huoneeseeni. Se ei ole kahdeksan, vaan ehkä jopa 12 tai 15 neliön huone, jossa on kirjoituspöytä, sänky, kaappitilaa ja lavuaari. (Laitan kuvia tänne myöhemmin.) Kylpyhuone ja wc löytyy käytävältä ihan läheltä samoin kuin pieni keittiö, jossa voi lähinnä lämmittää mikroruokaa, säilyttää tavaraa jääkaapissa ja keittää teetä. Tällainen alkeellisuus johtuu lähinnä siitä, että talon asukkaiden ei tarvitse laittaa ruokaa itse, vaan asuntolan kaikki yhden hengen huoneessa elävät opiskelijat (lähinnä vaihto-opiskelijoita, siitä paikan nimi International Hall) saavat aamiaisen ja illallisen joka päivä ja viikonloppuisin myös lounaan. Kaikki ateriat sisältyvät asumisen hintaan, joka on kuussa noin £600. Ei paha hyvästä sijainnista keskustassa ja täysihoitolaruoasta sekä siivouksesta. Pyykin joudun sentään itse pesemään. :) Vaikka joudun ostamaan huoneeseni jotain juttuja (esim. henkareita ja torkkupeiton), pääsen todella helpolla, kun ei tarvitse olla metsästämässä asuntoa ja ostamassa huonekaluja tai astioita sinne. Tänne oli helppo tulla ja uskon, että asuntolassa on myös helppo olla. Vielä en ole kauheasti muihin ihmisiin tutustunut, sillä matkaväsymys painaa. Onneksi on kuitenkin koko kevät aikaa. :)

Asuntola on vähän niin kuin hotelli tai työpaikka, jossa on avainkortti. Sisään tullessa kortti leimataan porteissa, jotka ovat samanlaiset kuin metroasemilla. Tänne ei siis pääse kukaan ulkopuolinen sisälle, sillä aulassa on myös jatkuva vartiointi ja vastaanotto. Olo on siten aika turvallinen täällä ja homma vaikuttaa helpolta, kun korttia näyttämällä saa myös ruokaa alakerran ravintolasta, siis ne ateriat, jotka kuuluvat vuokraan. Ruoka oli muuten ihan hyvää, pastaa ja lihapullia tänään, eikä lainkaan niin epäterveellistä kuin luulin. Söin hyvällä ruokahalulla, sillä matkustaminen, jännittäminen ja tavaroiden purku veivät energiaa. Ruoan jälkeen lähdin vähän katselemaan asuntolan ympäristöä ja löysin heti ostoskeskuksen ihan sen vierestä. Siellä oli lukuisten ihanien vaatekauppojen lisäksi myös iso ruokakuppa, josta ostin muutamia pikkujuttuja, kuten teetä ja omenoita suklaata tietenkään unohtamatta. :) Löysin myös ensimmäisen Starbucksin sieltä, irpalle tämä vain tiedoksi. :D Onneksi tulee käveltyä täällä taatusti paljon, sillä muuten lihoisin varmasti kaiken ruoan ja herkkujen keskellä. :)

Ostarilta palasin samoin tein takaisin huoneeseeni, koska en yksinkertaisesti jaksa tänään enempää. Illan suunnitelma on lukea hetki kirjaa, peseytyä ja mennä aikaisin nukkumaan. Huomenna nimittäin on rankka päivä, sillä suunnistan aamulla yliopistolle ilmoittautumaan, mikäli se siis on auki. Etelä-Englantiin on nimittäin luvattu lumimyrskyä huomiseksi ja yliopistolta oli tullut viesti s-postiin, että jos sää on oikein huono yliopisto suljetaan. Tarkempaa tietoa tulee tarvittaessa huomenna aamulla. Onneksi netti toimii täällä loistavasti, niin pysyn ajantasalla. Tällä hetkellä sää on muuten ihan mukava. Lämpötila nollassa, eikä lunta (ainakaan siis vielä) maassa lainkaan. Sisätiloissa ei ole myöskään kauhean kylmä, kun säädin huoneeni patterin täysille. Olen kyllä varautunut villasukin ja kuumavesipulloin, koska minua varoitettiin Englannin sisätilojen kylmyydestä. Asuntolan aulassa on jäätävää, koska siinä on lasikatto, jonka ikkunoista vetää kylmää sisään. Myös lentokoneessa palelin, mutta onneksi en omassa huoneessani. Sehän on pääasia. :)

Mutta siis. Tässä ensimmäisen päivän kuulumiset. Nyt matkaväsymys painaa ja siksi on aika mennä nukkumaan ennen huomisen seikkailuja. Sitten kerron lisää kaikesta. Summa summarum kuitenkin, että olen onnellisesti perillä, väsynyt mutta iloinen. Tästä on hyvä mennä eteenpäin. But now: good night and sleep tight my darlings! <3

The end of an era, but not oblivion

This is it, Michael Jacksonia lainatakseni. Tässä se nyt oli. Yksi elämänvaihe, joka päättyy tänään. Aika Suomessa ja viimeiset hektiset pari vuotta ovat nyt takana päin ja edessä ovat uudet haasteet ja seikkailut.

Huomenna klo 8.35 aamulla lähtee kone kohti Tukholmaa ja siitä sitten Lontoosen toinen aamupäivällä. Matka kohti uutta ja vielä tuntematonta elämää siis alkaa. Olo on tällä hetkellä sekä onnellinen että jännittyneen odottava, mutta samalla myös haikea. On ihanaa lähteä ja jättää kaikki tuttu ja turvallinen matkatakseen kohti uusia seikkailuja, mutta samalla jää suuri ikävä kaikkia tänne koti-Suomeen jääviä rakkaita ihmisiä kohtaan. Onneksi Lontoo ei kuitenkaan ole kaukana ja yhteys säilyy merten ylikin - sekä ajatuksissa että sähköisten viestimien avulla.

Sitten viimeisten kuulumisten paljon on tapahtunut. Asiat ovat järjestyneet nopealla tahdilla ja nyt kaikki on valmista Lontoota varten. Asunto eli huone yliopiston asuntolasta järjestyi uudenvuodenaattona. Se on varmaankin se kahdeksan neliömetrin koppi, niin kuin olen koko vuoden ennustanut. :) Vuokraan kuitenkin kuuluu siivous ja ateriat, joten tuntuu kuin hotelliin tai täysihoitolaan olisi muuttamassa. Kerron sitten perillä enemmän, millaista on. :)

Olen koko viimeisen viikon pakannut tavaroita kasaan sekä tulevaa muuttoa että Lontoota ajatellen. Kaikki sujui näin jälkikäteen ajatellen hyvin kivuttomasti. Paljon tavaraa meni roskiin tai kierrätykseen, osa Siljalle ja vain tärkeimmät jutut talteen. Eilen Silja ja minä myös irtisanoimme asuntomme ja Silja alkaa etsimään uutta kämppää. Minun tavarani puolestaan matkaavat vuokrasopimuksemme lakattua viimeistään maaliskuun lopussa Tampereelle vanhempieni luokse säilöön. Lontoosta katsottuna minullehan on ihan sama, missä tavarani ovat säilössä. Kämppä ja muutto ovat siis pian todellisuutta, samoin kuin Lontoo pian.

Tänään hoidin viimeisiä asioita ja vietin läksiäisiä. Iki-ihanat ystäväni tulivat moikkamaan minua Molly Malone's pubiin Helsingin keskustassa. Oli ihanaa ja mahtavaa nähdä rakkaita vielä ennen lähtöä, vaikka kaikki kultamuruni eivät valitettavasti paikalle päässeetkään. Olen todella nöyrä ja immarreltu, kun niin moni saapui paikalle tai ilmoitti valitellen, ettei päässyt tulemaan. Minua on kyllä siunattu maailman parhailla ystävillä ja olen kiitollinen siitä. Joka päivä. Olette minulle tärkeitä, ihania ja rakkaita. <3<3<3 Toivottavasti tavataan Lontoossa. :) Kiitos myös ihanista lahjoistanne: suojelus-Eerosta, suklasta ja Suomen lipuista. <3

Läksiäiset sujuivat siis mukavissa tunnelmissa ja illan Silja ja minä vietimme juoden Fresita-kuohuviiniä ja syöden jäätelöä muistellen ensimmäistä saapumistamme uuteen kimppakämppäämme. Nyt sekin vaihe elämässä päättyy ja olemme siitä kumpikin onnellisia, vaikka mukavaa onkin ollut. Eteenpäin elämässä on kuitenkin mentävä ja nyt tuntuu siltä, että yhdessä asuminen hyvän ystävän kanssa on jo koettu ja on aika siirtyä kohti uutta. Silja tulee kuitenkin saattaamaan minua aamulla kentälle, joten vielä ei ole hyvästien aika.

Kuten ei ole teidän kenenkään kanssa, rakkaat! Elämä jatkuu ja rakkaus & ystävyys säilyvät etäisyydestä huolimatta. Annan siis kuulua itsestäni, ettekä taatusti pääse minusta eroon vain ulkomaille muuttoni tähden. :) Kirjoitelkaaa itsestänne, lukekaa blogia ja hankkikaa Skype sekä Facebookatkaa! :D Tulkaa myös Lontooseen käymään, jotta saan halata teitä oikein kunnolla. Olette rakkaita. <3

Nyt nukkumaan ja sitten kohti uutta elämää. Halataan, kun tavataan. <3 Huomenna juttu jatkuu Lontoosta, jos Luoja ja Internet-yhteydet näin suovat. :) Love you all! Kisses and hugs! <3<3<3