Moiks murut! :) Lupausteni mukaisesti kirjoitan taas viikonmittaiset kuulumiset tänne muistiin itselleni, teille ja jälkipolvien iloksi. :D Kuinka nopeasti aika kuluukaaan! Viikko vierähti kuin siivillä ja olen ollut täällä jo kohta kolme kuukautta. Yli puolet ajasta on jo kulunut eikä tunnu ollenkaan siltä. Miksi aika menee niin nopeasti? Toisaalta muutos on hyvästä, sillä pitkään paikallaan pysyminen saa minut levottomaksi. :) Silti juoksevat päivät, viikot ja jopa kuukaudet jaksavat aina vain hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, vai kuinka se ihana lastenlaulu nyt menikään. ;) No, mutta... Filosofia niinkseen ja niihin kuulumisiin.
Jälleen kerran on todettava, että vaikka viikko on kulunut todella nopeasti, en ole saanut paljon mitään järkevää aikaiseksi. Kouluhommat olen suosiolla jättänyt pääsiäisen jälkeiseen aikaan ja ottanut viime aikoina rennosti ja vain keskittynyt olemaan ja nauttimaan Lontoosta. Ehkä tämä johtuu parista kiireisestä viime vuodesta, jotka olivat ihania, hauskoja ja mahtavia - mutta vaativat myös veronsa. Nyt kun olen ollut muutaman kuukauden poissa tutusta ja turvallisesta oravanpyörästä, olen ehtinyt ottaa aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Se on ollut paitsi tarpeen, myös mukavaa vaihtelua. Olen syönyt, nukkunut, lukenut paljon romaaneja, katsellut elokuvia, kävellyt mielettömiä matkoja ja vain nauttinut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, jota Lontoolla on minulle tarjota. Vaikka välillä onkin ikävä tuttuja asioita ja olen ollut sekaisin omien ajatusteni, haaveideni ja tulevaisuudensuunnitelmieni kanssa nyt, kun opiskelijaelämä lähenee loppuaan, on kuitenkin tehnyt tavattoman hyvää olla täällä poissa kaikesta tutusta ja yrittää etsiä itseään keskellä vierasta kulttuuria, kieltä ja outoja asioita ja ihmisiä.
Sanotaan, että etäämmällä osaa nähdä paremmin lähelle ja se pitää kyllä paikkansa. Oma etääntymiseni Suomesta ja kaikista rakkaista ihmisistä on anatanut minulle perspektiiviä tajuta, kuinka siunattu olen ja kuinka etuoikeutettu kaiken elämäni suhteen. Minulla on ihana perhe, maailman parhaat ystävät, terveyttä, lahjakkuutta ja elämäniloa. Olen saanut nähdä, kokea ja elää asioita, jotka kaikille ihmisille eivät todellakaan ole mahdollisia. Täällä ollessani olen tajunnut, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat ja kuinka paljon hyvää rakkaassa kotimaassamme onkaan, vaikka sen pienuus ja maantieteellinen sijainti pohjoisessa ilmanalassa ahdistavatkin minua. Suomi ja siellä olevat rakkaat ihmiset ovat minulle koti, missä ja minne elämä ikinä minua kuljettaakin. Se on hyvä tunne ja on hienoa tietää olevansa suomalainen. Olipas paatoksellista, mutta halusin pukea sanoiksi tällaiset tuntemukseni, joita minulla on viime aikoina ollut. Ehkä se kuuluu tähän etsikkoaikaan, jota elän tällä hetkellä. Tai ehkä kyse on aikuistumisesta. En tiedä, mutta viime aikoina olen mittinyt paljon asioita tulevaisuuden suhteen ja ottanut rauhallisemmin. Ei stressiä, vaan hiljaista pohdintaa ja kysymyksiä sekä kokemuksia, joiden avulla yritän selvittää kuka oikein on Laura ja mikä on hänen tehtävänsä tässä maailmassa. Vastauksia en ole vielä saanut, mutta kaikki aikanaan. Asioilla on yleensä tapana järjestyä ja siksi en ole enää ottanut avoimesta tulevaisuudesta kovia paineita.
Sen sijaan olen lomaillut täysillä ja iloinnut elämästäni täällä Lontoossa. Turistivaihde otetaan käyttöön muutaman kerran viikossa ja silloin käyn tutustumassa nähtävyyksiin ja ihailemassa Lontoon monipuolista tarjontaa niin kuttuurin kuin kaiken muunkin suhteen. Viime viikolla turisteiluni kohteena oli National Army Museum, jossa siis nimensä mukaisesti kerrottiin ja esiteltiin Brittien armeijan historiaa. Museo oli oikein (ja yllättävänkin) mielenkiintoinen sekä todella informatiivinen. Sodankäynnin esittely aloitettiin jo keskiajalta ja jatkui nykyaikaan saakka - en tosin päässyt itse kuin toisen maailmansodan loppuun, koska museo oli menossa kiinni. Tästä huolimatta sain oikein laajan käsityksen brittiläisestä sodankäynnistä ja armeijan eri vaiheista. Etenkin Waterloon taistelu sekä sodat Amerikan siirtokunnissa - Yhdysvaltojen itsenäistymisen aikoihin, 1770-luvulla - jäivät mieleeni. Museon ehdoton kohokohta olivat monenkirjavat vahanuket, jotka elävöittivät näyttelyä. Sotilaat kautta aikojen tulivat hyvin tutuiksi elävien vahahahmojen avulla ja toivat näyttelyn kirjaimellisesti henkiin. Tämä oli ehdoton plussa samoin kuin ilmainen sisäänpääsy. Nyt on Britannian sotahistoria sitten ainakin joten kuten hallussa - ainakin olen huomattavasti viisaampi kuin ennen ja osaa arvostaa armeijaa uudella tavalla, palkkasotilaan arki kun ei ole historiassa - eikä varmaan nykyisinkään - mitään suurinta herkkua ollut (huono palkka, surkeat elinolosuhteet ja lyhyt elinajan odote ainakin historiassa).
Muuten viime viikko kului oikeastaan vain leppoisasti ollessa, tosin sunnuntaina poikkesin pitkän kävelylenkkini lomassa suklaafestivaaleilla Thamesin rannassa. Se oli tosin hiukan pettymys, koska oli vain pinellä alueella ja niin täynnä ihmisiä, etten mahtunut suklaata juuri ihailemaan maistamisesta puhumattakaan. Niinpä jätin suklaan taakseni - Fazerin sinistähän ei sitä paitsi voita mikään :D - ja suuntasin kohti yliopistoani, jossa sen kamarikuoro esitti kevätkonserttinsa kappelissamme sunnuntai-iltapäivänä. Musiikki oli ihanaa ja todella kaunista. Olen vähitellen alkanut tykästyä klassiseen musiikkiin aiempaa enemmän ja ajattelin mennä täällä johonkin klassiseen konserttiin jossain vaiheessa. Musiikki on kyllä Taivaan lahja ihmisille, sillä se herättää tunteita, lohduttaa, ilahduttaa ja kaunistaa arkea ja juhlaa aina ja kaikkialla. Ja mikä parasta yhdistää ihmisiä kulttuurista, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Ihanaa ja ajatonta on musiikki. <3 Tässä yhteydessä osoitan myös syvän kunnioitukseni kaikille, joita musikaalisuuden lahjoilla on siunattu - minua, kun ei ole erityisemmin. Saan kuitenkin nauttia muiden kyvyistä ja taidoista ja siinä on iloa riittämiin. :)
Tämän viikon aloitti eilinen vierailu Oxfordiin. Olen ollut nämä pari kuukautta niin tiivisti Lontoossa - ja vielä tarkemmin Lontoon keskustassa - että piipahdus suurkaupungin ulkopuolella oli oikein virkistävä. Oxford on oikein suloinen ja idyllinen pikkukaupunki, ja vaikka satoi vettä ja kaupunki oli täynnä turisteja (ei tosin tungokseksi asti), se ei menoa haitannut. Oxford sijaitsee noin 80 kilmoteriä Lontoosta länsiluoteeseen (Wikipedian ilmaus :D) ja on siis kuuluisa yliopistoistaan, joita kaupungissa riittää. Yliopistojen lisäksi Oxford viehättää ja kiinnostaa historiallaan sekä arkkitehtuurillaan, sillä harmaakiviset rakennukset palauttavat mieliin sekä keskiajan että renessanssin kuin myös myöhemmän Britannian historian. Talot olivat herttaisia ja yliopistojen monet kuuluisat rakennukset komeaa katseltavaa. En aluksi oikein tiennyt, mitä Oxfordissa tehdä, mutta kun sain kartan käteeni, turisteilu luonnistui oikein mukavasti. Minun piti kuluttaa aikaani museoissa, mutta ne olivat kiinni maanantaisin, joten tämä suunnitelma ei onnistunut. En ollut lainkaan ajatellut, että museot voisivat olla suljettuja joinain päivinä, sillä Lontoossa ne ovat aina (lähestulkoon kirjaimellisesti!) auki. Niinpä siis kulutin nelisen tuntia - aika, jonka kaupungissa vietin - sen vanhaa keskustaa ja komeita rakennuksia ihailen. Piipahdun myös Christ Church Universityssa, joka on Oxfordin yliopistoista suurimpia. Sen rakennuttamisen aloitti aikoinaan kardinali Wolsey 1500-luvun alussa ja hänen pudottuaan Henrik VIII:n suosiosta, Henrik itse jatkoi yliopiston organisointia. Rakennukset ovat komeita ja jykeviä - jotenkin englantilaisia kaikessa jäykkyydessään ja mahtipontisuudessaan - mutteivat kalseita tai liian koristeellisia. Kuuluisin kaikista yliopiston tiloista on ehkä ruokasali, jossa opiskelijat (heitä on 550 ja he asuvat yliopiston rakennuksissa) syövät päivittäin. Salissa on kuvattu kahden ensimmäisen Harry Potter -elokuvan Tylypahkan ruokasalikohtaukset ja fiilis oli siellä siten oikein kotoisa, vaikka kynttilät eivät leijuneetkaan ilmassa ja mustia kaapuja ei näkynyt. :)
Christ Churchin lisäksi Oxford tuli tutuksi metodismin osalta, koska John Wesley (metodismin perustajahahmo) opiskeli ja vaikutti siellä 1700-luvulla. En tosin tiennyt tätä teologisesti tärkeää tietoa ennen kuin vahingossa eksyin metodistikirkkoon, jossa Oxfordin protestanttinen historia sai uusia ulottuvuuksia. Kotiinviemisiksi matkalta tarttui mukaan perinteikäs Oxford University -huppari sekä paljon mukavia mielikuvia herttaisesta yliopistokaupungista. Matka Oxfordiin ja takaisin muuten taittui mukavasti kaksikerrosbussilla (noin 1h 45 min/suunta), jonka yläkerran etupenkistä oli komeat näkymät pitkin matkaa. Maaseutu oli kaunista, vaikka tienpientareilla näkyikin roskaa, ja melkein hihkuin riemusta nähdessäni lampaita, hevosia ja lehmiä moottoritien varressa laitumilla. Luontoa on nimittäin aika ajoin kova ikävä Lontoon kivierämaassa, vaikka puistot toki auttavatkin asiaa. Oxfordin retkeni oli siis oikein mukava ja onnistunut - eikä hinnalla pilattu, sillä menopaluumatkani sinne maksoi hurjat £2,50, kun ostin lippuni hyvissä ajoin tarjouksesta netissä - mutta oli silti ihanaa ja kotoisaa palata takaisin Lontoon hyörinään ja ihmispaljouteen. Taidan olla sielultani kaupunkilainen, vaikka maalla ja pikkukaupungeissa onkin hauska aina poiketa aika ajoin. :) Suunnitelmissa on vielä käydä samanlaiset retket Bathissa, Cambridgessa ja Canterburyssa keväämällä. Niitä siis odotellesssa... :)
Muuten olen viettänyt aika hiljaiseloa kaiken suhteen ja vain olla möllöttänyt. Se on ollut oikein rentouttavaa, kun on saanut vain olla ajatuksineen ja tuntemuksineen. Tällä hetkellä olo onkin oikein auvoisa ja tyytyväinen. Suuri vaikutus tähän on varmasti keväällä, joka täällä etenee kovaa vauhtia. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanutkin kukat kukkivat jo, puihin tulee lehtiä koko ajan ja kirsikkapuut (?) (vaalenpunaiset kukat omenapuun tapaisissa puissa - hortonomia ei ole alaani :D) kukkivat täyttä päätä. Olen kävellyt paljon ja nauttinut puistoista ja kevätsäästä täysin rinnoin - vaikka sataisikin katamalla vettä, kuten tänään. Puistoissa on rauhallista ja tunnelmallista sekä mukava katsella lintuja, joita niissä riittää. Viime aikoina termi "kevättä ilmassa" on saanut todisteita lintujen kosiokäyttäytymisestä, sillä useammin kuin kerran olen nähnyt pulu-urosten pörhistelevän sulkiaan ja kosiskelevan naaraita, jotka juoksevat heitä karkuun. Kevät on rakkauden aikaa sanotaan ja ainakin lintujen kohdalla sen voi havaita todellisuudessa. :)
Muuta kummallista ei sitten olekaan tapahtanut. Siksipä onkin aika lopettaa tältä kerralta ja päättää tämä teksti iloisin mielin ja hyvään oloon. Koti-ikävä ei vaivaa, omat rakkaat ihmiset ovat ajatuksissa lähellä jatkuvasti, olen saanut olla terve ja nähdä paljon asioita sekä vain rentoutua. Voisiko enempää pyytää? Työpaikasta en ole stressanut, kuten en myöskään opiskelusta, vaan jättänyt kaiken ensi viikoon ja keskittynyt nyt vain nauttimaan tulevasta pääsiäisestä - jonka muuten vietän rauhaisasti täällä asuntolassa. Monet opiskelijat ovat ilmeisesti lähteneet pääsiäisloman viettoon jonnekin, koska täällä on tavallista hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Viime viikolla tosin tuli taas kerran palohälytys - tällä kertaaa keskellä iltapäivää - ja meidät kaikki evakuoitiin talon ulkopuolelle. Väärä hälytys taisi kuitenkin olla jälleen kyseessä, koska palokuntaa ei näkynyt ja noin kymmenen minuutin ulkona seisoskelun jälkeen pääsimme takaisin sisälle.
Tällaista eloa ja arkea siis Lontoossa. Laitan tänne pian taas valokuvia ja kirjoittelen lisää kuulumisia ensi viikolla, kunhan pääsiäisestä päästään. :) Siihen asti: love you, take care and thousands of hugs & kisses to everybody! <3<3<3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti